Hei kaikki lagoton omistajat!
Täällä onkin jo aikaisemmin ollut juttua testautuspaikasta/lainakoirasta, mutta ajattelin aloittaa kokonaan uuden keskustelun.
Eli olemme pitkään harkinneet poikaystäväni kanssa koiran hankkimista.
Poikaystäväni on kuitenkin sekä allerginen koirille, että hänellä on krooninen astma.
Toisista koirista hän saa voimaakkaamman reaktion kuin toisista. Olemme lukeneet juttuja erilaisista koirista joita allergiset/astmaa sairastavat ihmiset ovat voineet kuitenkin pitää.
Olemme kyllä tietoisia siitä, että allergiaa aiheuttaa yleensä eritteet ja hilse. Kuitenkin kun lagotosta ei lähde karvaa, niin hilse ei pääsee leviämään huoneilmaan niin tehokkaasti, kuin esim. hirvikoirataloudussa. Näin minä asian päättelisin

Kuitenkin kun on pienikin mahdollisuus hankkia koira niin miksi sitä mahdollisuutta ei voisi käyttää, eikä sitten myöhemmin jossitella?
Emme ole suin päin koiraa hankkimissa, vaan pitkän harkinnan tulos ja koiran hankinta vielä riippuu tuleeko reaktiota testautuspaikasta, jos sellainen löytyy.
Ja jos ei vielä testautuksesta tule oireita, niin koitamme saada joltain koiran hoitoo vaikka viikoksi tai viikonlopuksi ja silloin viimestään selviää voimmeko koiran hankkia.
Toki voi ollaa mahdollista, että allergia vielä pahenee vuosia saatossa, mutta sitä ei voi vielä tietää. En kuitenkaan halua liikaa mennä asioiden edelle..
Meillä ei kuitenkaan ole lähipiirissä ketään kellä olisi lagottoja.
Eli tarvitsisimme testautus paikan Varkauden lähiympäristöstä.
Sellainen talous missä on pelkästään lagottoja, ettei ole muita allergeenejä häiritsemässä. Voisimme tulla muutamaksi tunniksi (riippuen tuleeko reaktion nopeammin) vierailulle ja katsoa mitä käy.
Ottakaa rohkeasti yhteyttä ja kaikki mielipiteet ovat tervetulleita. Haluaisin vielä mielelläni kuulla teidän omakohtaisia kokemuksia lagotosta allergiaperheessä.
Kiitos etukäteen!