seuraava »

[Päivi Sandberg]

Hei,

Olisiko tarjolla neuvoja, kuinka tällainen ongelma saataisiin poistettua:

Meidän Carlo matkusti autossa hienosti pitkätkin matkat noin 1v ikään saakka. Sen jälkeen on alkanut pidemmillä matkoilla melko pian reissuunlähdön jälkeen huohottamaan/läähättämään paljon.

Carlo on takapenkillä valjaissa ja kiinni turvavöissä, yksikseen koko penkki käytössä. Näin on matkustanut aina, nyt on ikää 1v4kk.

Tätä huohotus-ongelmaa ei ole päivittäin ajettavilla työmatkoilla, jotka kestävät 20-25min. Carlo on siis meillä mukana töissä päivät. Näillä reissulla herra makailee rauhassa takapenkillä ilman huolen häivää. Tosin, kun lähestytään määränpäätä (missä on myös ihana koirapuisto), alkaa takapenkiltä kuulua pientä ininää/valitusta siitä, että pitäisi jo olla perillä...

Jostakin syystä Carlo osaa aina aavistaa, kun on vuorossa pidempi ajomatka. Varmaankin tavaroiden pakkaamisesta tai muusta reissuunlähtöön liittyvästä rutiinista näin päättelee. Läähätys yleensä alkaa jo 10min kuluttua lähdöstä. Ja se loppuu välittömästi, kun pidetään tauko ja jalotellaan. Ja sitten se taas hetimiten alkaa uudelleen, kun autoon päästään.

Yleensä pitkät matkat ovat mökkimatkoja, noin 370km. Määränpäässä odottaa ihana vapaus, kun pääsee karvapallo kirmaamaan vapaana pitkin tiluksia ja metsiä. Tätä herkkua ei ole yleensä tarjolla kotona, kun Helsingissä kaupunkiolosuhteissa asutaan.

Mitenköhän tästä läähätys-ongelmasta voisi päästä eroon?

- Päivi & Carlo -

[veera bilaletdin]

hmmm.. en tiiä, aikas kummalta kuulostaa.
Osaisikohan joku kokeneemmista auttaa? 

[Emma Anttonen]

Meillä sama juttu, samaten jos lähdetään koirapuistoon niin koira säntää autoon, jos hakemaan perheenjäseniä juna-asemalta (päivittäin) koira kattoo jo sisällä ettei kyllä tahdo tulla mukaan. Ihan ihme miten se sen edes aavistaa. Aina käytän samaa sanaa "mennään" ja "autoon". Olis makeeta jos sais tietoa miten tätä läähättelyä voi ehkäistä/auttaa koiran oloa

[Terhi Heikkinen]

Itse yhdistän autostressin ja koiran pehmeän luonteen (ns. hyvämuistisuuden) toisiinsa; koira muistaa mahdollisesti vaikka jollain kerralla tapahtuneen ikävän asian (pahoinvointi, äkkijarrutus, liian kuuma ilma, pakokaasun haju, musiikki turhan kovalla ym..) ja alkaa sitten stressata autossa, vaikkei myöhemmin sen kummempaa syytä olisikaan. Toisaalta, jos matkat koiran kanssa tahtovat ola aina niitä pisimpiä, niin koira voi myös stressaantua siitä tiedosta, että matka ei tunnu koskaan loppuvan.

Meillä ei lagoton kanssa ole ollut autoiluongelmia koskaan, mutta vanhemmalla koirallamme Helgalla oli pari vuotta sitten tosi paha autoilujakso. Ajoimme silloin enemmän pitkää matkaa ja joskus jo lähtiessämme tai viimeistään parikymmentä kilometriä ajettuamme Helga alkoi täristä ja läähättää voimakkaasti. Se oli kyllä aivan hiljaa, mutta stressasi autossa olemista todella paljon. Mahdotonta sanoa, mistä ongelma alkoi, koska aiemmin Helga oli pitänyt matkustamisesta, mutta todennäköisesti Helga koki jonkin järkytyksen tai stressinaiheen jollakin jonkin tietyn matkan aikana ja yhdisti sen tunteen autolla ajoon. Ongelma hävisi oikeastaan itsestään sitten, kun matka-ajomme väheni. Joskus pitkällä matkalla Helga saattaa nykyäänkin hermoilla, mutta se on nykyään paljon vähäisempää.

Uskoisin, että stressaavalle koiralle pitäisi opettaa autoilu uudestaan mukavana, rauhallisena ja stressittömänä tapahtumana. Olisi hyvä tehdä lyhyempiä matkoja mukaviin paikkoihin, ajaa aina tasaisesti myös kaupunkiosuuksilla, pitää radion volyymi pienellä ja pysyä itse tyynen rauhallisena. Autossa voi käydä harjoittelun vuoksi myös sen ollessa paikallaan ja automatkan olisi hyvä alkaa silloin, kun koira on todella väsynyt. Mutta kuten meillä kävi, voi ongelma raaueta itsestäänkin ilman sen kummempia toimenpiteitä.

[Julia Åivo]

Me käydään kahdella eri agihallilla treenaamassa, ja Luca alkaa aina kiljua liittymissä jotka veisivät agihallille. Jännä että se aina tunnistaa missä ollaan, vaikka tultaisiin mistä päin tahansa.

Me ajetaan aika usein pitkää matkaa ja Luca selvästi kyllästyy loppupuolella, se tunkee päätä koiraverkon välistä ja pöhisee, hyvin kyllästyneen oloisena, saattaa vähän kiljahdellakin lagottomaiseen tapaan.. Minusta se tällöin on selvästi enemmän kyllästyneen kuin pelokkaan/ahdistuneen oloinen.

Voisiko koiralla olla matkapahoinvointia, joka sitten äityy pitemmillä matkoilla? Vaikka ei oksentaisikaan, niin voihan sillä olla paha olo silti. Jso eläinlääkäriltä saisi kokeeksi tähän lääkkeet?

[Kaisa Karppinen]

Meillä myös Taavilla on havaittavissa pientä autostressaantumista. Matkan ajan läähättää melko paljon ja on muutenkin jännittyneen oloinen. Lisäksi kun lähestytään autoa , pistää koira "jarrut päälle", eli alkaa hidastamaan vauhtia ja ilme alkaa näyttää siltä että en kyllä tonne autoon halua! Kuitenkin sitten ihan omatoimisesti autoon hyppää. Taavillakaan ei ollut tätä käyttäytymistä pienempänä, vaan se on tullut vasta ajan kanssa. Meilläkin matkustetaan autossa pääasiassa pitkiä matkoja, mikä voi tietysti vaikuttaa tähän "autoinhoon".
  
Junassa puolestaan Taavi osaa olla tosi rauhallisesti, nukkuu ja ei läähätä ollenkaan, osaa olla rennosti, vaikka junalla mennessä mennään aina pitkiä matkoja. Ei se autossakaan koskaan vingu tai muuten ääntele, makaa sielläkin vaan paikallaan, mutta kuitenkin läähättää, joskus jopa vähän tärisee, eikä osaa rentoutua nukkumaan. Olen miettiny, että juna on Taavista ehkä mukavampi siksi, ku on hiljaisempi ja tasaisempi kyyti.

[Tiina Saarela]

Myös täältä löytyy autostressaava koira. Indy tekee just tota samaa, läähättää ja on muutenkin levoton. Ei suostu lepäämään, ei edes makaile autossa.
En kyllä ihmettele, jos Indy ei tykkää autoilusta. Ensimmäiset autoreissut on tehty eläinlääkärille rokotuksiin (ei mitenkään ikävää, muttei varmaan kovin hauskaakaan). Kesällä tehtiin pitkiä ajoreissuja ja autossa oli kuuma ja epämiellyttävä olla. Joskus on autolla menty myös paikkoihin, jotka Indy on kokenut selvästi epämiellyttäviksi..
Eli meillä taitaa kyse olla juuri opitusta tavasta.

Kumma kyllä Indy saattaa itse vetää auton luokse ja haluaa hypätä kyytiin saman tien kun ovea vähänkin raottaa. Kuitenkin se on autossa levoton, läähättää, haukottelee ja vinkuu.

Olen huomannut, että kaikkein rauhallisin Indy on silloin, kun sitä ei huomioi millään lailla. Jos joku istuu sen kanssa takapenkillä, se heittäytyy erityisen dramaattiseksi ja puskee syliin. Yksinään takapenkillä se on paljon rauhallisempi. Saattaa kyllä tunkea kuonoa etupenkille, mutta sen kiellän ja työnnän koiran takaisin paikalleen.

[Aino Krohn]

Meidän ensimmäinen koiramme, Steffi-beagle, tuli meille 1,5-vuotiaana ja melko kaltoin kohdeltuna. Tarhassa kasvanut Steffi ei ollut koskaan ollut talossa sisällä, saati sitten autossa. Kun haimme sen Sipoosta, se joutui vuorokauden sisällä kokemaan aika monta muutosta elämässään: 1,5 tunnin matka autossa, shampoopesu (haisi niin hirveälle, että tämä oli väistämätöntä), ihmisasumuksessa nukkuminen.

Steffi oli lempeäluontoinen, valtavan oppivainen ja miellyttämisen haluinen yksilö, joka oli aivan seitsemännessä taivaassa saadessaan huomiota. Ehkä siksi se alistui hämmästyttävällä kärsivällisyydellä kaikkiin uusiin kokemuksiin. Ensimmäinen automatka oli selvästi aika stressaava, se "röhki" auton takaosaan tehdyssä matkakopissaan hermostuneesti koko matkan, mutta ei kuitenkaan oksentanut. Heti kotiin päästyämme se sai kunnon aterian ja kylvyn, jonka jälkeen väsymys voitti ja ilman vastustelua se kellistyi uuteen petiinsä.

Mielenkiintoista oli se, että ilmeisesti tuo ensimmäisen automatkan päätös oli niin mieluisa, että se koko ikänsä tämän jälkeen hyppäsi autoon aina yhtä iloisesti ja ilman stressiä. Kotitien se tunnisti poikkeuksetta ja hihkui riemusta viimeiset kolme kilometriä kotiin palatessa. Kun Toto-lagotto tuli taloon, se tarkkaili Steffiä joka tilanteessa ja veti omat johtopäätöksensä: autossa on kiva matkustaa. Totokin hyppää autoon innoissaan ja käy heti nukkumaan. Jos matka on pidempi, se saattaa välillä nousta katsomaan ikkunasta: "Ai, ei ole vielä tuttu paikka, taidan jatkaa nukkumista."

Viimeisimmän tulokkaamme, Rita-pennun, kanssa olen tehnyt kahdestaan muutamia pitkähköjä automatkoja. Koska se oli vielä hyvin pieni, se matkusti "pelkääjän paikalla" omassa matkaboxissaan, johon yletyin silittelemään sitä, kun se jossain vaiheessa koki olonsa vähän epävarmaksi. Ajaessani olen aina tykännyt lauleskella ja pian huomasin, että se rentoutti Ritan välittömästi. Nyt se jo matkustaa Toton kanssa takana, mutta kehtolaulut toimivat edelleen turvallisuuden tunteen luojana

[Päivi Sandberg]

Kiitokset kokemuksista

Carlolla ei ole mitään autoon menemistä vastaan, sinne hypätään hyvillä mielin joka kerta.

Meidän mökkimatka taitaa vaan olla niin pitkä, että poika on matkan pituuteen kyllästynyt ja alkaa protestoida jo alkumatkasta.

Carlon reaktioon sinänsä ei vaikuta se, onko hän yksin takapenkillä vai seuralaisen kanssa. Lyhyellä matkalla kummassakaan näistä versioista ei ole ongelmaa, mutta pitkällä matkalla ei auta, vaikka kuinka yrittäisi viihdyttää vieressä tai toisaalta olla huomioimatta etupenkillä.

Itse mietin, että pitäisiköhän ostaa kuljetushäkki, johon Carlon ensin kotona totutetaan ja sitten alkaa liikkua pidempiä matkoja autolla niin, että herra on häkissä sisällä. Onko tästä mitään kokemuksia kokeneemmilla...?

- Päivi -

[Senja Mäkinen]

No en minä ainakaan lähtisi sanomaan, että jos koira voi autossa huonosti, että se olisi jotenkin arka luonteeltaan. Onhan ihmisissäkin eroavaisuuksia, eikä varmasti matkapahoinvointiset ihmisetkään ole aina mitään arkoja hiirulaisia, vai onko näin?  Kyllä minä ainakin tiedän ihmisiä, jotka eivät voi esim. lukea autossa tai alkavat voida pahoin, jos tie on vaikka kovin mutkainen. Joku ei taas pysty istumaan bussissa sellaisella penkillä, jossa selkä on menosuuntaan jne. Miksei näin voisi olla koirillakin?

Itse olen huomannut, että koiran laittaminen boxsiin on hyvä keino rauhoittaa koira automatkalle, jos muuten ilmenee levottomuutta. Meillä ainakin on kasvatteja, joiden omistajat kertovat niiden olevan autossa hieman levottomia, mutta kun ne tulevatkin meille ja matkustavat lentoboxseissa ne nukkuvat aivan rauhallisina ja onnellisina kaikki automatkat.

[Terhi Heikkinen]

Eihän nyt sotketa käsitteitä ja niiden takana olevia asioita keskenään? Arkuutta ei tässä ketjussa ole kukaan maininnut aiemmin.

[Senja Mäkinen]

No eipä se ihmiselläkään varmasti autossa pahoinvointi liity pehmeyteen/hyvämuistisuuteen tai autoiluun liittyviin huonoihin kokemuksiin, tätä ajoin takaa. Tämä ainakin on oma mielipiteeni.

[Terhi Heikkinen]

Pahoinvointi voi toki olla yksi osasyy siihen, että joku yksittäinen koira vapisee autossa. Kuitenkin koiran tärkein oppimisen malli eli tunneoppiminen on uskoakseni huomattavasti todennäköisempi syy useimpien koirien auto- tai muuhun tilannekohtaiseen stressiin ja sitä lähtisin ensin hoitamaan. Voihan sitä yrittää jotain pahoinvoinnin estolääkettäkin siinä sivussa, jos pelko pahoinvoinnista on. 

Täältä (http://www.kolumbus.fi/~d627957/teoria/Kennel%20Bacteroides%20-teoria%20Klassinen%20ehdollistaminen.htm) löytyy oppimisesta lisää tietoa, ettei mene termit sekaisin.

En muuten ihan suoraan lähtisi vertaamaan ihmisiä ja koiria toisiinsa. Ollaan koirien kanssa onneksi sekä fyysisesti että psyykkisesti kovin erilaisia. 

[Julia Åivo]

Tuskin kyseessä on kuitenkaan pehmeys/stressi/pelko jos lyhyet matkat menevät hyvin, mutta pidemmällä matkalla sitten tulee levottomuutta ja läähättelyä. Kyllä itse pitäisin todennäköisimpänä tuossa tilanteessa juuri matkapahoinvointia.

OT.. Pitää muistaa sekin että nuo vietti- ja oppimisteoriat on kuitenkin vain teorioita, ei aukottomia totuuksia Uskon että kaikkea koiran käyttäytymistä ei tarvi analysoida eri viettiteorioiden pohjalta, ja se voi vain turhaan sekoittaa tällaisissa tilanteissa.

[Päivi Sandberg]

Arkuudesta tai pehmeästä luonteesta tässä tapauksessa tuskin on kyse. Melkeinpä sanoisin meidän herran olevan yleisesti ottaen melko kovapäinen ja jäärä - maailmanomistaja-tyyppi, joka ei pelkää mitään eikä ketään - hippasen liian isolla egolla varustettu karvapallo. Vai mitä, Senja...?

Mutta mietin kuitenkin sitä tunneoppimisen toteuttamista tässä tapauksessa - miten lähtisin autoilua Carlolle uudelleen opettamaan, kun jokapäiväisillä autoreissuilla meillä ei ole mitään ongelmia. Carlo ei pelkää autoja yleisesti ottaen eikä vastusta päivittäisiä autoon menemisiä millään tavoin. Hyppää aina omatoimisesti takapenkille, käy makaamaan penkille ilman huolen häivää ja noin 20-25min kestävät työmatkat sujuu mallikkaasti ilman läähästysongelmia. Ehkä pitäis lähteä siitä, että teen pitkää matkaa edeltäviä pakkailuhommia ennen pieniä päivittäisiä automatkoja, roudaan mukanani kylmälaukun ja kasseja ja sitten ajellaankin vain ihan normaali lyhyt reissu...?

Ehkä se on jotakin matkapahoinvoinnin tapaista, vaikkei tulekaan oksennuksia tms. seuraamuksia. Täytyy kokeilla, josko pahoinvointilääkkeillä olisi vaikutusta asiaan. Ja mä luulen, että me kokeillaan häkki-vaihtoehtoakin jatkossa. Ainakaan siitä ei varmaan mitään haittaa ehkä ole...?

t. Päivi