Mitenkäs teidän koiranne käyttäytyvät metsässä?
Kevään mittaan ollaan käyty tutuissa ja tuntemattomissa metsissä ja olen tosi iloisesti yllännyt Indyn käytöksestä. Se huolehtii hienosti siitä, että en eksy

Se kulkee aina edellä ja johdattaa minut oikeaan suuntaan.
Esimerkiksi tänään oltiin ensimmäistä kertaa käymässä Sipoon koirametsässä. Käveltiin aika pitkälle polkuja pitkin ja nautittiin hyvästä säästä. Jossain vaiheessa päätin kääntyä takaisin. Indy kulki taas etunenässä ja kääntyi välillä katsomaan että pysyn mukana. Varsinkin polkujen risteyksissä se piti tarkasta huolta, että tajuan lähteä oikeaan suuntaan. Välillä se nuuskutteli maata, mutta enimmäkseen se tuntui vaan tietävät/muistavan täydellisesti mistä oltiin tultu.
Aiemmin en ole kulkenut Indyn kanssa lähes ollenkaan vapaana metsässä, vaan ainoastaan tutuilla tonteilla, mökillä, koirapuistossa tms. Olikin hieno yllätys miten hieno metsäkaveri se on

Ja jos se päättää jäädä jotain puskaa nuuskimaan, niin sehän sitten nuuskitaan
kunnolla. Yhteen kohtaan voi upottaa kuonon vaikka minuutiksi. Ja sitten siirtyä sentin päähän minuutiksi. Ja taas sentin päähän. Perusteellinen turre..
Toinen "metsäkäyttäytyminen", jota Indy tekee, on kissan kanssa metsästäminen. Eli mökillä siskon kissa vaanii ja tappaa hiiriä, myyriä ja päästäisiä. Indy jolkottelee laiskasti perässä ja tarkkailee tilannetta. Sitten Indy käy varastamassa saaliin kissalta, kun se tuo raatoa emännän "ihasteltavaksi". Hyvää yhteistyötä
