seuraava »

[Elina Dunder]

Hei! Minulla on reilu puolivuotias lagottopoika Osku. Hyvin on oppi painunut päähän näin kuukausien varrella, mutta yksi asia on todella hankala. Hihna ei millään meinaa pysyä löysällä, vaan aina kiinnostaa pensaan ja lyhtypylvään juuret, toiset koirat ja ihmiset olivatpa ne lähellä tai kaukana. Myös erikoiset äänet saavat pojan kiinnostumaan (kuten skootterin voimakas pärinä): Mistä tuo ääni lähti? Hei, mä haluun tutkia! Mennään jo!
   Mitä konsteja te olette käyttäneet kun olette opettaneet koirianne? Kun tämä asia ei millään meinaa mahtua koiran kaaliin: kun hihna on löysällä, kehun; ja Osku tulkitsee sen niin että saa mennä ja taas alkaa veto.
   Olemme alkaneet käyttää menetelmää: kun hihna kiristyy, pysähdän. Kun Osku itse löysää hihnaa, niin sitten mennään. Onko se riittävä palkinto koiralle? En ole sanonut mitään harjoituksen aikana, enkä antanut makupaloja. Pitäisikö antaa? Oppiiko koira, että aha, nyt on herkkua, totellaan, heti kun huomaa herkkujen loppuneen luulee että saa vetää, ei jaksa totella kun ei ole mitään annettavaa omistajalla.
   On yritetty monta kuukautta, ja ymmärtäähän sen että se on vasta pentu. Mutta kun meinaa olla tuo koira niin älykäs, etten meinaa pysyä opettajana perässä... Onko jotain neuvoja, tai muita opetusmenetelmiä...?


Syksyä odotellen
Elina+Osku

[Marke Myyrä]

Minusta tuo "puolivuotias" selittää paljon. Minulla kokemusta on vain kahden vetäjän opettamisesta, joten syvällä rintaäänellä en tässä puhele. Retu Riehakas oli haastava tapaus. Nameilla sen taltutin loppujen lopuksi. Pysähtely on hyvä konsti tai jopa suunnan vaihtaminen. Vieläkin joudun siihen turvautumaan joskus. Suurin ongelma siinä on, että kun pysähtyy, Retu palaa välittömästi vierelleni kuin sanoen, että "jes, joo, kyllä minä muistan, mutta kun en malta". Vähän matkaa kulkee hyvin, mutta taas se maltti jättää. Västäräkit tai pensaassa lepattavat karkkipaperit, kaikki outo ja asiaankuulumaton, saa sen syöksähtämään hihnan pituudelta ja minut pysähtymään. Korjauksen jälkeen matka jatkuu ja, jos hyvin, namia taas löytyy. Itse asiassa se vaatii niitä itse poukkimalla kuonollaan namikättäni, kun omasta mielestään ansaitsee palkkion! Nyt olen opettamassa sitä irti siitä tavasta.

Mindi (juuri vuosikas) ei ole oikeastaan koskaan vetänyt ongelmaksi asti. Nameilla olen sen opettanut pennusta lähtien kävelemään sivullani tai löysällä hihnalla lähelläni ja pääsääntöisesti menee hyvin. Sille tehoaa pysähtyminenkin, jos vetovaihde menee päälle. Tiivistettynä yhteenvetona suosittelen kyllä nameilla lahjomista. Näihin ahmatteihin ainakin se tehoaa. Kärsivällisyyttä!

[Elina Dunder]

Kiitos Marke vastauksesta! Huomenna lähden Koiran kanssa kaupoille ostamaan nameja (isä ei anna käyttää nakkeja kaapista ) ja jatkan opettamista. Pitkäjänteisyyttähän se kaipaa, totta. Olen kyllä tiennyt sen jo kun Koira tuli taloon, mutta ei ole kärsivällisyys riittänyt... ::)nyt pitää tsempata! ;)ja sen teenkin...

[Terhi Heikkinen]

Itse kokeilin oman lagottoni kanssa pysähtelyä, nameja, kääntymistä ym. kunnes ymmärsin alkaa käyttää kunnon kieltoa (reipas EPPP!) ja pientä nykäisyä hihnasta. Lopulta pelkkä painoka kieltosana riitti ja kehu sen jälkeen. Tämä oli ainoa keino saada hajuista loputtoman kiinnostunut koira lopettamaan epäterve vetäminen. En toki sano, etteikö namit ja pysähtelyt lopettaisi jonkun koiran vetämistä, meillä ne vaan osoittautuivat hyödyttömiksi.

[Julia Åivo]

No meillä on Lucan kanssa todettu sama asia, eli pysähtymiset ja namit ei juuri tuottaneet tulosta, mutta kieltämällä ÄPÄP ja pikku nykäisyllä alkoi tulosta tulla. Jos Luca kiskoi johonkin ihan älyttömästi, saatoin jopa kevyesti läppäistä remmillä takamukselle. Ei siis mitään hakkaamista, vaan pieni läpsäisy joka herätti koiraa, minusta parempi kuin kauhea pannasta repiminen.  Nykyään Luca ei lenkillä juuri innostu vetämään, agilityhallila kiskoo edelleen mutta siihen puuttumiseen ei mulla ole kärsivällisyys riittänyt. Käytetään vaan leveämpää pantaa siellä, että olisi vähän turvallisempi kaularangalle

[Marke Myyrä]

Soisinpa itsekin löytäväni jonkin muun vaihtoehdon kuin namittamisen! Hoksasin tässä yks päivä, että nehän saavat yhden ylimääräisen aterian, jos tuolla vaihdilla jatkan namien mättämistä koirien kuonoon! Ei ihme, että vyötärölinjat häviää... Mindille on auttanut komento "ei mene!". Tuota ÄPÄPpiä pitää kokeilla Retulla, mutta eihän se silloin kuule mitään, kun västäräkki pyrstöään vipottaa muutaman metrin päässä. Niissä tilanteissa ei tosin nameistakaan ole apua.

[maija karjalainen]

ÄPÄP on mainio komento! Olen kokeillut pysähtelyn, suunnanvaihdokset ja namittelun. Pysähtelyllä pääsee melko pitkälle ja suunnanvaihdoksilla. Pupu tulee aina vierelle heti, kun pysähdyn. Sitten kun mennään eteenpäin, on eteneminen Pupulla melkein aina mielellään hiukan nopeampaa kuin minulla (riippumatta siitä, matelenko, kävelenkä reippaasti, juoksenko...) nopeampaa pitäsi päästä ja nurkan takana on varmasti jotain vielä parempaa. 

Toinen keino, millä (vuoden ikäinen uros) Pupua saan hyvin kontaktiin, hihnaa löysälle ja seuraamista kuosiin, on asian tekeminen mielenkiintoiseksi koiralle. Tuo on vilkas ja utelias - teen siis omast reitistäni mielikuvituksellisemman ja teen kummia juttuja, vaihtelen tempoa todella usein, kierrän pylväitä, hypin penkeillä ja aidoilla, annan kummia käskyjä kesken lenkin jne. Tällöin mielenkiinto säilyy ja koiralla on korvat paremmin päässä eikä se uppoudu ihan niin syvälle hajujen maailmaan. Mutta totuuden nimessä tuo näyttää hulllulta, on hullua ja sitä ei jaksa ihan aina  Niin, että meillä vedetään, pysähdellään, ÄPÄP ja pompitaan puskissa. Ehkä se vielä siitä...mä luotan siihen, että kun tulee ikää, niin malttiharjoituksetkin rupeaa sujumaan paremmin.

Maija

[Marika Alanen]

Muskan kanssa meillä on ollut tämä ongelma alusta asti ja se on nyt jo 1 v 5kk. Pysähtyminen ei tuottanut tulosta. Namin antaminen toimi vähän aikaa, mutta ei kovin hyvin. Parhaiten on toiminut meillä se, että hankin ketjukuristuspannan ja sitten siihen lisäksi kehut ja makupala siitä, että koira ottaa katsekontaktin. Palkkasin aina katsekontaktista ja niin, että namit on taskussa ja käsi sivulla ja palkka tulee vasta rauhallisesti sen kehun jälkeen . Ei siis niin, että koira hyppisi siihen namikäteen, vaan että palkka tulee vasta kun on jonkin matkaa siinä hyvin kulkenut. Tilanne parani ihan oleellisesti. Ja sitten koitan pitää sitä kontaktia yllä juttelemalla koiralle, jotta se ei niin kiinnostuisi ympäristöstään. sanon "hyvä tyttö" aina kun se vilkaisee minua.

Sitten jos haluan varmistua, että yhtään ei kiskota, niin laitan hihnan koiran mahan alta vyötärön kohdalta ympäri siten, lenkin "yhtymäkohta" on minun ja koiran välissä. Hihna lähtee siis pannasta selkää pitkin vyötärön kohdalle, josta mahan ali oikean kyljen puolelta ja selän yli menevän alta minun käteeni. Tämä siis jos koira kulkee vasemmalla puolellani. Hihna kiristyy koiran vyötäröltä sen vetäessä ja automaattisesti sen on pakko löysätä. Asiantunteva koirakouluttaja sanoi, että tämä on paljon parempi keino koiran kannalta kuin vedonestovaljaat.

Åsa, joka on nyt 4kk on taas ollut tässä asiassa paljon parempi ja hihnassa meno on sujunut pääosin mallikkaasti. Olen käyttänyt tätä katsekontaktista palkitsemista.

[Elina Dunder]

Minä en itse tuota katsekontaktia niin paljon käytä, minulle riittää, että hihna on löysällä ja koira kulkee vierellä. Toki silloin tällöin mennään matkoja kontaktin kanssa, niin että "taito" pysyy yllä. Mutta saako tuon kontaktin jotenkin pidettyä sitten myöhemmin ilman namuja?
Lähinnä silloin otan kontaktin Oskuun, jos lähistöllä on muita ihmisiä tai koiria.
Asumme ihan jalkapallokentän vieressä, ja silloin tällöin korvaamme lenkin frisbeen heittelyllä. Tulee vähän vaihtelua liikunnankin kannalta

[Marika Alanen]

Koira oppii katsekontaktin kautta sen, että sen kannattaa pitää sinuun kontaktia, koska siitä voi sillointällöin saada palkinnon. Eli niitä makupaloja harvennetaan ja joskus yllätetään koira "erikoispalkinnolla". Eli vaikka vähän enemmän nameja. Koiran pitäisi pitää sinua kaikkein kiinnostavimpana ja silloin kaikki muu jää vähemmälle huomiolle. Samoin vetäminen. Tämä on pitkä tie, eikä ihmeitä tapahdu hetkessä, mutta meillä Muskan kanssa tulokset on näkyneet nopeasti. Kai tämä on koirakohtaista ja pitää kokeilla mikä toimii itsellä ja mikä ei. Mikään koira ei kutenkaan tottele kovin helposti jollei siihen ole tätä katsekontaktia. Kannattaa myös kokeilla noita "apuvälineitä".

[Marke Myyrä]

Menetelmät ovat todella koirakohtaisia. Monet vannovat tuon katsekontaktin nimiin, minä en. Koira oppii käyttämään sitä hyväkseen - ainakin Retu. Esim. kadun ylitystilanteissa Retu oppi, että sivulla odotetaan kiltisti kunnes se katsoo minua silmiin. Silloin vasta tapahtuu jotakin. Siispä kun se ei halunnut ylittää katua vaan huuhailla omiaan ja pällistellä maailman menoa, se ei ottanut kontaktia. Yks kaunis päivä vain totesin, että se jallitti minua tuolla kontaktinotolla. Muissakin tekemisissä se pystyi viivyttelemään suoritusta oman tahtonsa mukaan hidastelemalla kontaktin kanssa. En odota sitä enää, vaan toimitaan niin kuin minä tahdon silloin kun minä niin päätän - kontaktia tai ei. Rutiiniksihan kaunis kävely Retun kanssa on jo muodostunutkin muutamia äkkiottoisia pyrähdyksiä lukuunottamatta. Onhan sitä jo kolme ja puoli vuotta harjoiteltukin!

Jatkan vielä noista koirakkokohtaisuuksista eri menetelmissä. On eri koulukuntia, jotka suosittelevat kukin itsellään onnistuneita juttuja. Itse käytin tuota "pikavedonestohihnaviritelmää" Retulla jossain vaiheessa, kun rauhoitusaikana liikuimme metsässä ja ajoittain sitä oli todella vaikea hallita. Ekokatastrofihan siitä olisi tullut, jos Retun olisi antanut juosta metsässä vapaana pesimisaikaan! Sitten kuulin, että hihnan kietaiseminen tuolla tavalla on koiralle vaarallista, jos hihna valuu kylkiluiden päältä mahan ympärille. Lopetin. Myös kuristuspannan (chokerin) käyttö on taitolaji, jota en pikku kummassa suosittelisi. Kuten tästäkin ketjusta näkee, muitakin konsteja on.

[Julia Åivo]

Mä itse en vaadi katsekontaktia kuin ohitustilanteissa. Luca nyt ei juurikaan välitä vastaantulijoista, mutta silti välillä palkkaan sitäkin hyvin sujuneista ohituksista.

Katsekontaktia ei minusta pidä vaatia koko lenkin aikaa. Ainakin osan lenkeistä pitää olla sellaisia, että koira saa mennä omia menojaan, nuuskutella ja pysähtyä haistelemaan. Helpoiten se tietysti käy irtiollessa, mutta kyllä koira oppii kulkemaan remmissäkin niin että voi nuuskutella ja seurata ympäristöä silti vetämättä.

[Marika Alanen]

Ei varmaan olekaan tarkoitus vaatia koiralta jatkuvaa katsekontaktia normaalilla lenkillä. Siinä vaiheessa kun vasta opetellaan vetämättä kulkemista siitä on todella paljon apua. Sitten kun homma on paremmin hanskassa, voi katsekontaktia vaatia esim. käskystä. Katsekontakti on tärkeä ohitustilanteissa. Muska esimerkiksi tuppaa haukkumaan ja ryntäilemään pyöriä kohti, koska pelkää niitä. Nämä tilanteet menevät pikkuhiljaa paremmin kun olen opettanut sitä katsomaan minuun pyörän lähestyessä. Vieläkin näissä tilanteissa vaaditaan makupaloja, mutta vähitellen niistä koitetaan luopua. Tässä muuten hyvä artikkeli katsekontaktista: http://www.koirakoulukompassi.com/katsekontakti.html

Meidän koirakouluttaja (koulutukseltaan koiranomi) sanoi, että "vyötäröhihnan" käyttäminen on koiralle täysin vaaratonta, kunhan huolehditaan siitä, että se on koiran vyötäröllä eikä ylempänä...Hän suositteli tämän käyttämistä esimerkiksi talviliukkailla.

Kuristuspannan kanssa sen toimivuus perustui ainakin meillä siihen, että jo pannan "kilinä" sen kiristyessä saa koiran löysäämään. Sitä ei ole tietenkään tarkoitus kiskoa niin että koiraan sattuu. Viime aikoina me ei olla kuristuspantaa käytettykään, koska ei ole tavinnut  . Jos koira on taipuvainen kiskomaan ihan hulluna (kuten Muska oli), niin ainakin meillä se tehosi hyvin ja kun samalla käytti tuota katsekontaktia, niin tulokset olivat hämmästyttävän nopeita. Välillä palkitsin nameilla ja välillä pelkillä kehuilla. Ja samalla systeemillä mennään edelleen molempien koirien kanssa.

Jotkut ovat sitä mieltä, että koira ei saisi haistella lainkaan lenkillä, mutta itse kyllä annan haistella ellei se mene pelkästään siihen. Meillä koirat saavat yhden lenkin päivässä niin että pääsevät juoksemaan vapaana metsässä ja silloin ne saavat haistella niin paljon kuin ikinä haluavat. Hihnalenkillä vaadin sitten vetämättä kulkemista ja sitä, että ei juututa johonkin ihanaan hajun, vaan jatketaan matkaa.

Mutta kuten tässä on hyvin tullut ilmi, niin yksi keino sopii toiselle koirakolle ja toinen toiselle. Ihmiset ja koirat ovat yksilöitä. 

[Tiina Saarela]

Mutta hetkinen.. siis onko joillain käsitys että se vyötäröhihna on vaarallinen kylkiluiden päällä, ja toisten mielestä se onkin vaarallinen mahan kohdalla? 

Itsekin olen joskus heittänyt hihnan samalla tavalla vatsan alta, eikä Indy vedä silloin ollenkaan (ei lähde edes yrittämään parin kerran jälkeen). Nykyään en ole enää tehnyt niin, mutta silloin n. vuoden iässä se oli tosi tehokas keino hiljentää koiran vauhtia.

[Ossi Närvänen]

Mekin olimme koiranomin juttusilla tässä viikko sitten ja käytiin kovaa keskustelua hihnassa vetämisestä. Hän sanoi, ettei koiralle saisi jutella lenkin aikana kontaktin ylläpitämiseksi, mutta itse olen tehnyt niin suurin piirtein aina... 
Hänkin suositteli vetäville koirille sitä "hihna mahan alta"-juttua, mutta neuvoi laittamaan sen kylkiluiden ja takajalkojen välialueelle, niin ettei koira kumminkaan tunne sitä epämukavaksi...

Meillä taasen on ollut ongelmana se, että kun Hilja (5kk) näkee ihmisen jossakin, niin hänellä on hinku päästä sen luokse, rapsutuksien toivossa.... Koska Hilja kun oli pentu, suurin osa vastaantulijoista alkoi tulemaan juttelemaan ja kyselemään saako sitä silittää... Enkä nyt kehdannut kieltäytyäkään  , eikä se minua silloin se haitannutkaan, mutta siitäpä sitä on saanutkin sitten "kärsiä" jälkeen päin.