seuraava »

[Senja Mäkinen]

Ajattelin aloittaa uuden aiheen, koska olisi kiva kuulla onko muilla vastaavia kokemuksia. Kaikenlaiset ns. tavalliset luonteenpiirteet periytyvät koirilla vahvasti. Tiedän, että joku voi olla asiasta erimieltä, mutta ainakin me olemme kasvateissamme ihan käytännön kautta sen todenneet. Mutta sitten olemme alkaneet huomata myös kaikenlaisia hassuja piirteitä, jotka näyttävät myös olevan periytyviä! 
Tässä muutama esimerkki:

Quasimodolla on tapana antaa kaikille mahdollisille ihmisille suukko naamaan. Se ei mitenkään nuole, mutta se tekee sellaisen pitkän lipaisun poskelle. Ja tosi monilla sen lapsilla on tämä sama tapa. Ne tuovat naamansa ihmisen naaman lähellä ja pysähtyvät ja sitten tulee tämä moiskautus! 

No sitten meidän Alex. Ensimmäisen kerran kun se prammin näki Mintun (tyttäreni, nyt 8kk) se otti välittömästi Mintulta villasukan jalasta. Ja tämä toistuu lähes aina ensimmäisenä kun Alex jostain tulee ja Minttu on sylissäni. No nyt viikonloppuna olimme Gotlannissa ja siellä oli Alexin puoli sisko Mocca (myös Quasin lapsi, Gotlannissa syntynyt) ja mitä teki Mocca nähdessään Mintun ensimmäisen kerran, no otti villasukan jalasta välittömästi!  Ja Mocan omistaja kertoi, että se ei ole aikaisemmin pieniä lapsia pahemmin nähnyt, että ei ole mikään opittu tapa tms. Aika hauskaa minusta!

Sitten Annan lapsilla on erityisesti tapana venytellä itseään ihmistä vasten. Silloin kun ne ovat hyvin tyytyväisiä, ne yleensä tekevät tämän. Samoin Annalla ja Matiaksella on kummallakin tapana näyttää kieltä kun ne ovat näyttelyssä kehässä eri käänteissä ja en nyt muista kenellä muullakin Annan lapsella oli tuo sama tapa!

Näitä on paljon lisää, mutta nyt ei juuri tule mieleen. Lisäilen kun taas muistan uusia! Onko joku muu huomannut jotain vastaavia hassuja piirteitä jotka menevät suvuissa?

[Piia Lehmonen]

Ihania juttuja! Itse olen tullut samaan päätelmään, että tietyt piirteet luonteessa perityy hyvin vahvasti ja saattavat pompata yhden sukupolven ylikin.
Meillä on perityvää rakkaus naruihin ja hihnoihin. Eräätkin käsilaukut olen joutunut viemään korjattavaksi, koska rakas Alisa puri hetkessä kaikki poikki. Alisan pravuuri oli purra hihna poikki hetkessä. Jos pysähdytään lenkillä niin jo oli hihna suussa ja naps. Jouduin ostamaan kaikille koirille ketjupannat, koska Alisa puri poikki toisilta pannat kaulasta..niin kävi myöski kengännauhoille,valjaille ja jne. Lisäksi tällä samaisella koiruudella oli tapana maata selällään. Niin näyttelyissä, kuin kotonakin. "Rapsuta mahasta" sitten nopea kiepsahdus selälleen. Parasta oli, kun kävelet niin Alisa juoksi edelle ja asettautui selälleen kulkureitille..jos vaikka hieman saisi rapsutusta. Nämä kaikki ovat periytyneet Alisan lapsille ja lapsenlapsille. Samat tavat ovat myöskin Alisan äidillä Tresillä 
Lisäksi on hyvin paljon ilmeitä ja eleitä jotka aivan selvästi perityvät. Myöskin käyttäytymisessä on hyvin paljon samaa, kuin katsotaan sukuja pidemmälle.

Täytyy vain kiittää siitä, että olen saanut tutustua koirieni juuriin niin hyvin. Haleja kantamummoille Tresille ja Arietille!!!
Rakasta Alisaa ikävöiden,
Piia

[Tuulikki Kostylev]

Meillä on lagotot kahdelta kasvattajalta. Olen hilpeänä seurannut eri kasvu- ja kehityskausissa moninaisia persoonallisuuden vivahteita ja miettinyt,  että mistähän kaveri tämänkin on voinut keksiä! Ne on ne koiran juuret!  Joskus olen ajatellut, että koiran perimä on kuin räsymatto  kudottuna monesta tilkusta. Lapsena oman äidin kanssa leikkasimme joskus vanhoja vaatteita ym. matonkuteiksi ja sitten niitä ”entisiä vaatteita” oli valmiissa räsymatossa kiva tutkia!  Ehkäpä tässä selitys, miksi perinnöllisyys on niin mielenkiintoista
Kyllä varmaan ne hassutkin  luonteenpiirteet kulkevat koirien suvuissa verenperintönä, hauskoina tapoina

Meidän Rico kuuluu sarjaan ihmistä vasten venyttelevät Annan (emä)  lapset 
Toinen lagottomme ei  tee niin vaan pyörittää pyllyä ja juttelee, kun on iloinen ja tyytyväinen. Joskus aamulla koirat hyppäävät sänkyyn viereeni. Rico pötköttelee oikein pää tyynyllä tyytyväisenä ja Roni taas  hypähtää  jalkopäähän ja on siinä kerällä kuono pehmeästi nilkan päällä. Näin on aina ollut, myös silloin kun oli vain yksi koira. Ronin lempipaikka yöunille taitaa olla tuolin ja patterin välissä, ikkunaverho ylävartalon päällä, niin että vain takapää näkyy. Pitäisikö sille vanhuudenpäiville hankkia koiransänky, jossa on baldakiini Siellä saisi rauhassa kuorsata!

Ronilla on nuoresta asti ollut  koominen piirre, jonka suhteen on kai samantapainen kuin  emänsä Sohvi, eli muiden koirien nuhteleminen tottelemattomuudesta. Ronilla oli nuorena aikamoinen toimintasäde vapaana ollessaan ja aivan kuin olisi ollut vaikkuakin korvissa, kun ei oikein kuulo aina pelannut... Mutta jos Ronin koirakavereista joku erehtyi olemaan kuulematta omistajansa tänne-kutsuja, niin ai kuinka paha moka Ronin mielestä, piti sanoa, että p-kle! oot tyhmä jätkä kun et totellut 

Aikanaan  kasvattaja sanoi Ronin emästä suunnilleen näin: Sohvi on aikamoinen komeljanttari. Vahtii tarkasti, että muiden  koirien pitää totella, mitä ihminen on sanonut. Jos ihminen on kieltänyt koiria tekemästä jotakin,  niin Sohvi on napakasti sanomassa. Omasta puolestaan hän siis saa tehdä mitä haluaa, mutta muiden on oltava tottelevaisia ihmistä kohtaan 

Ronilla on pari vuotta  nuorempi ”pikkuveli” Olli:  sama emä, eri isä.
Luin  Ollin nuoren emännän kirjoittaman ihanan kuvauksen:
Kaksi ensimmäistä vuotta Olli oli hyvin itsepäinen ja jäärä. Karkasi aina omille teilleen metsässä, sillä oli näet mahtava metsästysvietti. Se juoksenteli kaikkien eläinten hajujen perässä, pitkin metsiä ja kaivoi kaikkia koloja, mitä löysi syvemmiksi ja etsi niistä varmaan jotain hiiriä ym. Nyt kahden ikävuoden jälkeen Olli rauhoittui ja on oikein kiltti poika. Tulee kutsusta metsästä heti, kaivelee kuitenkin edelleen koloja.

Tämä kuvaus olisi voinut yhtä hyvin olla meidän nuoresta Ronista. Sanoin joskus leikilläni, että olen vuodattanut ämpärillisen hikeä ja toisen kyyneleitä tämän koiran takia ja varmasti se pitää paikkansa. Mutta:  ” Se on aika, jonka olet ruusuun käyttänyt, joka tekee siitä ruususta niin tärkeän”, ” Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä on itse kesyttänyt” ( novellista Pikku Prinssi).

Omassa ”pienessä maailmassani” olen ”kesyttänyt” vain kaksi koiraa! Mutta kasvattajat ja varsinkin pitkään kasvattajatyötä tehneet tuntevat rotunsa ja kasvattinsa sukujuurineen kuin omat taskunsa. Se on todella ihana asia!!

[UllamaijaHänninen]

Aika hauskaa lukea noita Quasin ja Annan periyttämiä piirteitä!!! Tico on näköjään siinä perinyt vanhempiensa ominaisuuksia paljon. Se tulee usein venyttelemään meitä vasten niinkuin Anna tekee ja Tico on pennusta asti ollut kova pussailemaan. Lenkillä Tico käy kuittaamassa "kaikki kunnossa" nuolaisemalla kättä. Ja joskus puhuttiinkin Senjan kanssa siitä, että Ticon hermostuneisuudesta kertova kielen lipominen niin, että se näyttää suun ulkopuolelta ihan ässältä on myös perinnöllinen piirre.

[Emma Anttonen]

Meillä on kanssa tuo Annan piirre, eli vasten venyttely. Samaten on Annalta sellanen ennakkoluuloton veteenmeno, vaikkei olisi koskaan vettä nähnytkään ja tämän olen kuullut muiltakin Annan jälkeläisten omistajilta.
Lisäksi Sebastianilta on Sinikan mukaan kuulema sellanen vinkuna autossa kun tiedetään joku tuttu paikka (koirapuisto) mihin ollaan menossa. Hullu vikinä ja edes takaisin juokseminen :p

[Helena Väisänen]

Dea (Annan ja Quasin pentu) on myös innokas pussailija.  Aamulla tietää pusuista kumpi koira on vieressä.  Dea rakastaa vettä!  Vesisuihkepulloa ei voinut käyttää apuna kasvatuksessa kun koira oli siitä aivan innoissaan. Nytkin kun suihkutan sitä trimmauksen jälkeen se yrittää napata vesisuihkua suuhunsa.  Dea oli ollut meillä vasta viikon verran kun lähdimme keväällä mökille. Ja sielläpä tämä pieni pentu lähti heti uimaan hyiseen veteen. Minulta kastuivat housut kun ryntäsin perään. Metsälenkeillä Dea käy kaikissa lätäköissä pyörimässä ja kallion sadevesikuopat ovat tietty ihan sen kylpemistä varten.  Lenni (Derin ja Hillon pentu) kiertää kaikki lätäköt ja yrittää pysyä mahdollisimman kuivana ja puhtaana. Huvittavaa kuinka koirat voivat olla erilaisia!  Dean suosikkijuttu on tulla veden kanssa läträämään kun joku on suihkussa.   Dea on todella innokas uimari ja tekee uintilenkkejä ihan itsekseen. Vilusta tärisevä koira on välillä otettava sisälle lämmittelemään.  Kesäpäivillä oli hiukka noloa kun Dean mielestä juomavesivadit oli laitettu sen kylpemistä varten. Jouduin vaihtamaan niihin puhtaan veden monta kertaa. 

Lennillä on ovien avaaminen ilmeisesti äiti Deriltä peritty taito.  Se oppi sen nopeasti ja on siinä harmillisen näppärä.  Poikani tullessa kaupasta oli Lenni pihalla vastassa.  Pentuna Lenni lähti tyttäreni luokse hoitoon ja vietti sitten päivän rappukäytävässä. Osaa taitavasti avata ulko-oven lisäksi sisäänpäin aukeavan sisäoven.
Talossamme on useampi ulko-ovi ja on aika rasittavaa vahtia koko ajan että ovat ovat varmasti lukossa. Lenni kyllä tarvittaessa tarkastaa tilanteen! Viime kesänä naapurin tyttökoiralla oli juoksuaika ja Lenni päätti lähteä sitä tervehtimään. En kuullut oven avaamista ja olin jo kömpimässä iltaunille kun ihmettelin ettei Lenni pyöri ympärillä.Mieheni kertoi että "joku" oli avannut saunan vilpolan oven. Äkkiä vaatteet päälle ja ulos koiraa etsimään. Olin raivoissani juostessani ympäriinsä iltamyöhään koiraa etsimässä.  No, lopulta tämä herra löytyi kyseisen nartun pihalta. Onneksi lähdettiin seuraavana päivänä mökille.  Lennillä on myös tämä autossa vinkuminen lähestyttäessä mukavaa, tuttua paikkaa. Tulisiko tämä piirre isä Hillolla kun Sebastianilla on sellainen tapa?  Aina kun auto kääntyy kasvattaja Kaijulle alkaa vinkuminen, mökille mennessä loppumatka on vinkumista ja riuhtomista valjaissa. Auton ikkunoiden lukitus on muistettava laittaa päälle muutoin Lenni avaa ikkunan!