seuraava »

[Marke Myyrä]

Käytös tuntuisi äkkiseltään olevan lähinnä terävyyttä; koira reagoi saamaansa ärsykkeeseen salamannopeasti käyttämättä lainkaan harkintaa. Lagotothan ovat usein melko teräviä, siis syttyvät ärsykkeille kuin kuiva ruuti, mutta aggressiivisuuteen ei terävyys välttämättä liity mitenkään. Reaktiohan voi olla esimerkiksi nopea väistäminenkin.

Olen kyllä kuullut lagottojen purematapauksistakin, mutta enimmäkseen nämä tuntuvat olevan tällaisia äkillisiä säntäyksiä, jotka loppuvat ennen kohteen saavuttamista.

Omakohtaista kokemusta on purevasta lagotosta, ja siinä tilanteessa ei terävyydestä ollut tietoakaan, vaan lagotto oli aggressiivinen. Tilanne: metsänreunassa kohtasimme lagoton omistajineen. Omistaja jäi puhumaan kännykkäänsä, seuralaiseni pysähtyi hänkin vastaamaan omaan puhelimeensa. Lagottopa juoksi emäntänsä luota ja tarrasi hampaillaan seuralaseni pohkeeseen kolme (lue: kolme!) kertaa, joista kaikista oli puremajälki sääressä. Lahkeen takia ne onneksi olivat vain pintanaarmuja. Tästä kohtauksesta huolimatta hankimme itsellemme lagoton, jopa kaksi. Ymmärsimme, että kyseessä oli enemmänkin omistajan kuin koiran ongelma. Tämä vain todistukseksi siitä, että lagotto voi  käydä kiinni, ja kaikki siihen suuntaan uhkaavat elkeet on otettava vakavasti.

[Hanna Salovuori]

Terävyys ja kiinnikäyminen ovat toisistaan riippumattomia asioita: koira voi olla terävä käyttämättä hampaitaan tai käyttää hampaitaan vaikka on terävä. Pahin yhdistelmä näistä on tietysti terävä koira, jolla hermorakenne ei riitä siihen, ettei hampaita tarvitse käyttää. Terävyys on nimenomaan reaktioherkkyyttä.

Olisi mielenkiintoista pystyä selvittämään mitä tuossa Marken kertomassa tapauksessa tapahtui, eli mikä sai koiran reagoimaan noin. Mitenkään sinänsä epäilemättä Marken kertomusta tuntuu erikoiselta, että lagotto (tai mikään muukaan koira?) täysin ilman ärsykettä reagoisi noin. Enkä tarkoita tässä mitään tietoisesti annettua ärsykettä, vaan ylipäätään sitä mikä sai koiran käyttäytymään kuten käyttäytyi.

[Marke Myyrä]

Hanna, olemme sitä miettineet, tietysti silloin tuoreeltaan "päämme puhki", mutta mitään järjellistä syytä päällekäymiseen ei ollut. Seuralaistani ovat koirat purreet ennenkin (työskenteli postinkantajana, heh!), joten hän ei tilanteesta panikoitunut vaan puhui asiansa puhelimessa tyynen rauhallisesti, vaikka lagotto näykki hampaineen sääressä! Hän seisoi paikallaan syrjässä meistä, koiran omistajasta ja minusta. Koira juoksi emäntänsä luota kuin harkiten suoraan kinttuun kiinni. Kolmesti, kuin haastaen kohdettaan reagoimaan jotenkin! Omistaja selitti hyökkäyksen syyksi sen, että päivittäisenä lenkkimaastona koira on ominut alueen reviirikseen ja puolusti sitä. Selitys on sekin, jos ei välttämättä syy. Tämä ei ole ainutlaatuinen tapaus. Kerran muuan mies totesi koiramme rodun selvittyä, että "ai, se on niitä purijoita". Kaikki koirat ovat mahdollisia purijoita arvaamattomissa tilanteissa. Siksi meillä on voimassa oleva tetanusrokotus - aina! Purihan minua Retukin kerran reiteen, mutta se oli vahinko. Hampaat oli tarkoitettu vehnälle, joka rajussa leikissä satutti sen muutoinkin silloin kipeää jalkaa. Oma syyni: itsehän menin tappelevien koirien väliin! Kipeästi se käy ja lihakseen hyvästi osuessaan särkee kauan, mutta ei siihen kuole! Luonnetestissä taas ei härnäämälläkään saatu Retusta minkäänlaista aggressioon viittaavaa reaktiota.

Koirat ovat koiria, ja mikä elukka tahansa saattaa käydä kiinni ihmiselle käsittämättömistä syistä. Aapon tapauksessa ensimmäisenä ajattelin kyllä just, että se oli kipeä jostakin kohti. Ärtymyskynnys voi olla tilapäisesti matala kivun takia. Jos koira ottaa tavakseen kohdata yllättävät ihmistilanteet hammasta näyttäen ja muristen, on kysymys hermorakenteen heikkoudesta, ja sehän on aika tavallinen puute muutoin rakastettavissa lagotoissamme, mikä on nähtävissä mm. luonnetestitulosketjussa. Mikään asiantuntija en ole, mutta saahan tuota pohdiskella... 

[Heidi Lehtinen]

Aapon kanssa noita ärähdyksiä on tullut kolme kertaa eikä sillä tietääkseni ole ollut aiemmin vastaavaa käytöstä  Toisaalta se asui ennen maalla eikä ole ollut kaupunkiolosuhteissa aiemmin joten ehkä vie aikaa tottua kaikkeen uuteen ja ihmeelliseen mikä tekee koirasta tällä hetkellä hieman epävarman  Uusi omistaja, reviiri ja paljon asioita joihin se ei ole pentuna/aiemmin tottunut.
Uskon (ja toivon) että Aapo ajan kanssa oppii enemmissä määrin luottamaan meihin mieheni kanssa ja saa lisää itsevarmuutta kohdata uusia ja outoja asioita. 
Pitää myös itse muistaa,ettei vaadi koiralta liikaa ja altista sitä uusille asioille liian nopeaan tahtiin. Jatkamme harjoittelua rauhallisella aikataululla ja skarppaan itseni ennakoimaan mahdolliset ongelmatilanteet paremmin. Aapo on hieno koira ja useinhan se syy ongelmiin löytyy hihnan toisesta päästä  Täytyy jatkossa ottaa Aapon luonteen mahdollinen terävyys paremmin huomioon kouluttaessa ja ihmisten parissa liikkuessa 

[maija karjalainen]

Meille kävi hiukan samanoloinen tilanne kuin Markelle. Selvää syytä koiran aggressiiviselle käytökselle ei ollut. Itse tulkitsin sen kuitenkin jotenkin näin.

Menimme koirapuistoon, johon tuli heti meidän (poikaystäväni, minä ja koira) jälkeen kaksi kultaista noutajaa. Toinen otti suunnan heti Pupua kohti ja kävi päälle. Omistaja ei tehnyt mitään, joten menin itse rähisemään kultsikalle. Se lopettikin lopulta ja seurasi omistajaansa toiselle puolelle puistoa. Puistossa oli jo meitä ennen paimen (holskusekoitus), joka vaikutti erittäin aralta ja pelokkaalta. Sekä vartioi tiukasti omistajaansa. Se kiersi kuitenkin ensin meidät kaukaa. Rähinöinti sai sen hermot pintaan tavalla, jota en osannut odottaa. Se ei uskaltanut mukaan rähinään, mutta päätti käydä nappaamassa poikaystävääni polvesta muutaman kerran. Hän seisoi hiljaa sivussa kaikesta, eikä siis millään tavoi ole voinut olla todellinen uhka koiralle.

Järkeilin tuon niin, että paimenella ei hermorakenne kestänyt rähinää ja vartiointiviettiä, epävarmuutta jne. Se ei myöskään uskaltanut arkuuttaan käydä minun tai koirani päälle - minä kumminkin rähisin. Helpompi saalis tunteen ja hermostuksen purkamiseen oli poikaystäväni, joka ei tehnyt mitään.

Paimen on pelkoagressiivinen niiden kertojen perusteella, kun olen sitä puistossa nähnyt. Koetan välttää sitä kovasti, koska sen omistaja ei tunnu käsittävän koiransa epävarmuutta, pelkoa ja aggressiivista tapaa reagoida niihin. Jotain hyvääkin tuon seurauksena oli - teinirälläys ts. pehmeä ja sitkeä lällättely-asenteella tapahtuva toisten koirien jatkuva härnääminen vähentyi melko mainiosti. Pelkoa ei Pupulle jäänyt. Poikaystävä on toinen juttu. Sitä hoidetaan siedättämällä koiraklubilla

[Tuulikki Kostylev]

Tuli vielä yksi ajatus mieleen...
Jos lagotto sattuisi olemaan luonteeltaan vetäytyvä ja jörö, sehän kait voisi kerätä sisään "asioita", vähän niinkuin introvertti ihminen. Ja sitten kun mitta tulee täyteen, se onkin ihan oikeasti vihainen. Suuttuneena olisi ns. oksat pois tuomarin joulukuusesta eli reaktio olosuhteisiin nähden kohtuuttoman raju.

Ihan vain arvelua, ei kokemusta asiasta. Tuli vaan mieleen

[Kirsi Blummé]

Hei!

Meidän Elli on huono hermoinen (jos niitä on ollenkaan)koira ja jos esim. joku ihminen tulee yllättäen esim. kulman takaa tai ohittaa meidät niin että koira säikähtää niin taatusti alkaa haukkumaan. Ero Aapoon on se, että ei kyllä antaisi sitten tuon vieraan ihmisen itseään silittää ja rapsuttaa. Jos mietin tilanteita milloin Elli on alkanut haukkumaan ihmiselle ulkona niin suurin osa niistä on ollut pimeällä/hämärällä. Itse olen tulkinnut sen niin, että se liittyy jotenkin pimeyteen ja sen tuomaan epävarmuuteen. Meidän tilanteessa ei kyse ainakaan ole ollut siitä, että koiraa ei ole viety erilaisiin paikkoihin. Eli sillä totuttelulla ei vaivasta eroon päästä.

Ystäväni perro alkoi hyökkimään(haukkumaan) vieraita ihmisiä kohti kun sen näkö heikkeni jonkin perinnöllisen silmäsairauden myötä. Ja nämä kaikki tapahtumat sattui aina hämärällä.

T:Kirsi ja Ellivelli

[Hanna Salovuori]

Hanna, olemme sitä miettineet, tietysti silloin tuoreeltaan "päämme puhki", mutta mitään järjellistä syytä päällekäymiseen ei ollut.

Syy on olemassa, aina. Se sitten, onko se ihmisen järjellä löydettävissä on eri asia, mutta syy kuitenkin on. Sitä juuri tarkoitin aiemmalla viestilläni, että olisi mielenkiintoista päästä "koiraksi koiran paikalle" ja päästä sen silmin näkemään sama tilanne. Koirilla on tapana lukea useimmat tilanteet eri tavalla kuin ihminen. Me emme vain useimmiten huomaa sitä tai tulkitsemme koiraa väärin.

En siis tarkoita, että te, Marke, olisitte toimineet jotenkin väärin tai että teidän olisi ollut edes mahdollista huomata mitä tapahtui. Koirien eleet ovat helposti niin huomaamattomia, ettei niitä huomaa. Toisaalta ihminen saattaa tehdä jotain tiedostamattaan, jota ei itse pidä mitenkään kummallisena/uhkaavana, mutta jota koira kuitenkin katsoo eri silmin.

[Marke Myyrä]

Olet oikeassa, Hanna. Olisi todella iso asia, jos pääsisi koiran pään sisään. Olen katsonut Koirakuiskaajaa (tulee Livillä), ja vaikka aluksi vieroksuin Milanin ajatuksia, olen vähitellen niitä alkanut arvostaa. Jotakin sen miehen täytyy tehdä oikein, kun katsoo tuloksia. Omat välineet riittävät tulkitsemaan koiraa vain ihmisen elämänkokemisen kautta. Kuitenkin koira on eläin, joka elää vain kussakin hetkessä kerrallaan eikä järkeile, vaan reagoi ärsykkeisiin impulsiivisesti. Kuitenkaan missään tapauksessa koiran, ainakaan lagoton, reagointi ihmistä kohtaan ei saa olla aggressiivista. Ymmärrettäväksi ärhentelyn tekee koiran kokema kipu tai aistivamma.

Koirapsykologille olisi tarvetta!  

[Hanna Salovuori]

Millan osaa varmaankin lukea koiria ja toimia niiden kanssa, mutta valitettavasti iso osa hänen opeistaan menee pahasti pieleen kun "tavalliset koirankouluttajat" yrittävät toteuttaa niitä. Ja Millanista puhuttaessa on syytä muistaa, että osasta hänen ohjelmiaan on Suomessa leikattu pois paloja, jotka ovat Suomen eläinsuojelulain vastaisia. On hänellä silti hyviäkin neuvoja, sitä en sano.

[Marika Vasankari]

Kuulostaa kovasti siltä että Aapon on jossain tilanteessa säikäyttänyt/yllättänyt joku takaapäin esim. juuri joku juoksija, minkä vuoksi reagoi noin voimakkaasti.
Oma toinen koirani, ei tosin lagotto alkoi kerran sännätä aina ohi menevän pyörän perään rähinän kanssa,tämmöistä ei ollut aikaisemmin ja ihmettelin käytöstä,kunnes hoksasin mistä käytös johtui; pyörän kanssa ajokoiraa juoksuttanut mies pölähti meihim melkein palliksi kun koira kiskaisi miehen pyörineen meitä kohti, välimatkaa pyörään ja koiraan jäi noin yksi metri! Eli tämnä jälkeen oli epävarma tuleeko kaikki pyörät päälle ja rähisi varalta puollustukseksi!Kun aloin itse reagoida tilanteissa koiraa ohjaten jäi käytös nopeasti pois, eli viestitin eleillä ja käskyillä koiralle miten toimitaan eikä sen tarvitse huomioida pyöräilijää mitenkään.

Meidän lagotto puolestaan kiinnittää huomiota esim. huppupäisiin tai oudossa asennossa oleviin ihmisiin, haukkui tällaisissa tilanteissa muutamaan kertaan, kun vihdoin tajusin että minun ohjaustahan koira tarvitsee niin haukkumiset jäi siihen ja kyselee entistä useammin minulta toiminta-ohjetta epäilyttävässä tilanteessa
eli Aapo varmasti kaipaa juuri sitä että sinä kerrot sille miten tilanteissa reagoidaan(niinkuin kerroit tehneesikin ja silloin ei ongelmia) Jos silllä on asiasta "trauma" voi tarvita ohjausta aina, mutta luultavasti reaktio heikkenee vähitellen kun saat onnistuneita tilanteita. Silloin jos et itse tilannetta huomaa ei sille sillä kertaa voi mitään, silloin koira reagoi niinkuin itse parhaaksi näkee ja sinun tehtäväsi on pysyä rauhallisena vaikka tilanne tympäiseekin,jos koiralla paha kokemus asiasta kiellot ja rankaisut luultavasti vain voimistavat epätoivottua reaktiota..
Marika ja karvamuksut

[Marke Myyrä]

Samaa mieltä Millanista, Hanna. Kuitenkin se perusajattelu, että koiranpidon pitäisi rakentua kolmelle arvolle ja tässä järjestyksessä: liikunta-kuri-helliminen. Rakkaus lemmikkiin koostuu näistä ja tällä perustalla koiran epävarmuus hoituu. Ja että meidän tulisi aina pitää mielessä se, että koira on koira eikä inhimillistää eläintä. Väärät odotukset koiran suhteen syöttävät sen mieleen epävarmuutta. Tällä jalustalla lepää myös ainekset paljon puhuttuun johtajuuteen.

Ajatellaanpa Aapon tapausta tuon kolmikannan pohjalta. Se varmasti saa liikuntaa tarpeeksi. Rajatkin sillä epäilemättä on, ja sen omistajat pyrkivät vastuuntuntoisesti pitämään koiransa kurissa. Jopa niin, että kun neuvottomuus iskee itseensä, he etsivät apua kokeneilta lagoton omistajilta (=tältä foorumilta! ). Kun lagotto on kyseessä, olen varma siitäkin, että hellyyttä se saa! Ovathan nämä turjakkeet niin -   vastustamattomia! Siltä osin saattaisi olla syytä pelätä jopa yliannostusta - tai hellyyden osoittamista väärissä tilanteissa. Koiranlukutaito on vaikea laji, jota tuskin näin tavallisena yhden tai kahdenkaan koiran omistajana koskaan oppii tai tulee niin päätoimisesti tarkkailleeksi koiraansa, että siinä olisi erehtymätön.

Aapolla on spesiaali ongelma, jonka kartoittamiseksi minä tutkituttaisin sen terveydentilan. Silmät (ks. Kirsin kommentti)? Nivelet? Lihakset?... Senkin uskon, että ajan myötä hyvässä lemmikki-isäntäväki -suhteessa Aapon luottamus ihmiseen vahvistuu ja epävarmuus vähenee. Tuskin se aikaisemmassa laumassaan on saanutkaan sellaista yksilökohtaista huomion ja hoivan määrää, kun se nyt saa perheen ainoana koirana. Tsemppiä! ( Hah! Paraskin neuvoja tässä... Mutta kiinnostuneena seuraan, miten Aapo kehittyy. Pidä meidät ajantasalla, Heidi!)

[Helena Väisänen]

Meidän lagotot ovat enemmän varuillaan liikkuessamme pimeässä.  Minulle tämä oli uusi piirre, sillä edelliset koiramme eivät reagoineet mitenkään pimeään. Lenni on kaksi kertaan murissut valaisemattomalla polulla vastaantulijalle.  Molemmilla kerroilla myös itse pidin tilannetta uhkaavana siis tätä vastaantulijaa enkä koiran käytöstä. Olemme nyt molemmat tottuneet liikkumaan pimeässä eikä murinoita ole ollut pariin vuoteen.  Uskon että Aapokin tottuu pimeässä kohtaamaan muut ulkoilijat kunhan sitä harjoittelette. Namit mukaan ja hyvin menneistä ohituksista palkka!