seuraava »

[Eija Pyhäranta]

Hei,
luin sivuilta vanhaa viestiketjua otsikkoon liittyen mutta koska se oli jo niin vanha, niin aloitan uuden meidän koirastamme.

Kyseessä on 4,5 vuotias neiti joka tuli meille kesällä. Alusta asti on suhtautunut uusiin ihmisiin haukkuen ja kierrellen, mutta perheen jäseniin tottui heti. Ainoastaan 8 vuotias poikamme on ollut monesti täysin näkymätön koiran silmissä.

Viimeisten viikkojen aikana koira on ruvennut välillä rähisemään pojalle - mielestämme täysin yllättäen ja ilman syytä - murisee todella uhkaavasti ja näyttää hampaitaan. Juoksut olivat pari kuukautta sitten ja sen jälkeen on hoidettu korvatulehdus jolloin myös murisi ennenkuin tottui korvatippoihin, mutta muuten tämä on aivan uusi käyttäytymispiirre.

Luulisin, että koira on arka - välillä pelkää/haukkuu kun näkee heiluvan pyyhkeen tms. mutta ihmisiä kohtaan ei pelottavaa rähinää aiemmin ole esiintynyt.

Oletteko saanut koirallenne apua erilaisista ohjeista mitä palstalla on esiintynyt? Entä onkohan jossain vielä saatavissa Lagotto -lehden artikkeli "Kuinka koira korjataan"?
Poika on toistaiseksi vielä yrittänyt urheasti olla välittämttä murinoista saamamme ohjeen mukaan ja me vanhemmat olemme näissä tilanteissa koiran käskeneet pois, mutta  en tiedä miten pitkään voimme tilanteessa jatkaa. Poikakin on jo oikeasti peloissaan.

[Heidi Lehtinen]

Hankalaa antaa neuvoja, kun meillä vastaavaa uhkaavaa murinaa/hampaiden näyttämistä esiintyy harvakseltaan ulkoillessa  Olemme harjoitelleet ahkerasti erilaisten ihmisten kohtaamista/ohittamista ja pääsääntöisesti ulkoilu sujuu ongelmitta. Lapset eivät enää ole ongelma vaikka juoksisivat ja kiljuisivat, aapo ei kiinnitä heihin huomiota. Mutta viime viikolla naapurin lihava mies sai kunnon kurkkumurinat aikaan ja koira ei olisi halunnut poistua tilanteesta vaan jouduin puoliksi raahaamaan sen pois. Loppulenkin ajan aapo vilkuili taakseen vähän väliä ja oli todella varuillaan kotiin asti. Se ei ole aiemmin edes nähnyt koko miestä eikä sillä pitäisi olla huonoja kokemuksia. Silti aapo oli selvästi peloissaan.

Eilen nainen tuli karvallinen iso huppu päässä yllättäen kulman takaa vastaan ja aapo aloitti heti kunnon ärisemisen ja jähmettyi paikalleen. Komentaessa hiljeni,muttei taaskaan olisi millään jättänyt naista rauhaan vaan tuijotti uhkaavasti eikä suostunut liikkumaan eteenpäin. Taas jouduin tiukemmin komentamaan seuraamaan ja lähdimme eteenpäin. Silti aapo vähän väliä kääntyi takaisin päin tuijottamaan takana kulkevaa naista. Kun nainen ei enää seurannut meitä,niin koira rauhoittui ja jatkoimme matkaa.

Yleensä aapo ohittaa hupulliset ym. ihmiset hyvin kiinnittämättä huomiota,mutta noin kerran pari kuukaudessa tulee eteen näitä tilanteita joissa se käyttäytyy uhkaavasti  Kun pääsisi koiran pään sisään niin syy tähänkin voisi löytyä.

[Julia Åivo]

Jos koira on kodinvaihtaja, niin kaikki mahdolliset ongelmat eivät välttämättä näy heti uudessa kodissa, vaan ensin saattaa olla totuttelukausi jonka jälkeen vasta se todellinen koira sieltä alkaa löytyä.  Tietysti riippuu hirveästi koiran taustoista mihin suuntaan se menee. Onko edellisessä perheessä ollut lapsia, tai vastaava ongelmaa?

Voi olla että koira murisee pelkoaan, tai sitten se suhtautuu lapseen dominoivasti, kuvasit että poika on sille ollut välillä "näkymätön". Jos koira on kovin peloissaan, sen tiukka kieltäminen tilanteissa saattaa vain pahentaa asiaa. Oman perheen lapselle muriseminen ja hampaiden louskuttelu on niin paha ongelma, että suosittelisin kyllä hyvälle ongelmakoirakouliuttajalle hakeutumista heti, ennen kuin koira joutuu etsimään uutta kotia tai ehtii purra lasta. Sitä ennen lapsi ja koira ei koskaan valvomatta keskenään, ehkä jopa kennelkoppa(kevyt kuonokoppa, jossa koira saa pidettyä suuta auki ja juotua sen kanssa)  koiralle päähän vahinkojen välttämiseksi.   

[maija karjalainen]

Mikäli ajattelee ja uskoo laumajrjestysjuttuihin niin voisihan tuo olla myös, että koira on määritellyt paikkansa laumahierarkiassa poikaa ylemmäksi. Silloinhan saattaisi auttaa melko simppelitkin, mutta hassut asiat. Esimerkiksi se, että vanhemmat huomaavat aina ensin pojan ja huomaavat poikaa ylenpalttisesti. Hetken päästä vasta koira. Siten koira voisi sitten määritellä oman paikkansa helpommin ja ilmiselvemmin, mikäli se on sille jotenkin vaikeaa tai epäselvää. Arvaamattomuus on hankalaa arjessa ja yhdistettynä siihen, että murinan kohteena on lapsi, se on vielä ikävämpi juttu. Julian pointti kodinvaihtajasta oli myös tärkeä ja hyvä.  Minä olisin myös sen kannalla, että mielummin lian aikaisin, kuin liian myöhään kouluttajalle. Apua on saatavilla ja yksin ei tarvitse murehtia.

Lagotto on kuitenkin koira, joka tarvitsee melko napakat rajat. Niiden sisällä se sitten voi ollakin melkoinen luttana. Näin on ainakin meillä. Aina, jos lankeaa suloisen tillityksen ansaan, niin saa tuta myös sen seuraukset. Tietoista selkärankaisuutta vaatii tuon nappisilmän ruodussa pitäminen ainakin minulta. Taipumuksena on kuitenkin aina kokeilla hiukan, että jos pään saa laittaa syliin niin saisko tassutkin? Jos tassut saa, niin saisko kömpiä kokonaan? Jos saa kömpiä kokonaan, niin saisko vallata sohvan köllöttämällä selällään? Ja jos saa köllöttää selällään, niin silloinhan se on massurapsun paikka? Pupun "vaatimuksille" ei tule loppua, jos ei niitä tiukasti rajaa. Silloin voi joskus antaa luvan ja toisinaan sanoa, että nyt en halua. Ovela otus, muuta ei voi sanoa. 

Voimia ja jaksamista sekä kärsivällisyyttä tilanteen ratkomiseen.
Maija

[Heidi Lehtinen]

Meilläkin tuttua tuo vaatimusten lisääntyminen jos annat välillä tehdä jotain poikkeavaa 
Ensin ei saanut tulla makuuhuoneeseen ollenkaan, nykyään saa tulla aamulla herättämään ja kerran yritti kiivetä viereen jolloin piti palauttaa takaisin omalle paikalleen. Syödessämme aapon paikka on omalla pedillä ja pari kertaa kokeili mahallaan ryömiä lähemmäs jos vaikka kukaan ei huomaa...
Saahan sitä toki yrittää,mutta kyllä meillä ainakin rajat pidettävä muuten ottaa helposti itselleen vapauksia 

[Kati Valve]

Kurja homma Eija ja olet syystäkin huolissasi. Minulla on 14 äitivuoden aikana ollut erilaisia kokoonpanoja yhdisteltävänä; vauvoja ja koiravanhuksia, leikki-ikäisiä ja koiria, koirattomia aikoja, koululaisia ja pentukoira...Kuvaamasi "näkymöttämyys" kuulostaa minusta siltä, että koira kokee olevansa pikku poikanne edellä laumassanne. Koira ei kohtele lasta näkymättömänä, mikäli se tietää paikkansa laumassa lapsen alapuolella. Lapsiperheessä on mielestäni ihan ehdottoman tärkeää voida luottaa siihen, että koira kunnioittaa lasta tilanteessa kuin tilanteessa. Lapselle muriseva koira ansaitsee topakampaa palautetta laumanjohtajalta kuin pelkän käskyn poistua. Koiralle on tultava selväksi että olemalla kurja lapselle saa nuhteita ja pomon epäsuosion osakseen!
Koira, joka ei ole ollut lasten kanssa tekemisissä pennusta alkaen, voi helposti kokea lasten normaalit touhut outoina ja uhkaavinakin. Lapsi taas puolestaan ei vielä osaa aikuisen lailla lukea koiraa ja ennakoida sen käytöstä. Hyvältä ammattilaiselta tai kokeneelta koiraharrastajalta voisit saada hyviä neuvoja siihen, kuinka lapsen ja koiran kanssa voi tehdä johtajuusharjoituksia. Toimivia ohjeita lasten ja koiran mukavaan yhteiseloon on myös Tuija Kaimion kirjassa "Pennusta kunnon koiraksi". Ennenkuin asia on paremmalla tolalla yhtyisin tuohon neuvoon, etteivät koira ja lapsi olisi valvomatta keskenään. Toki kannattaa myös ottaa yhteyttä koiran entiseen kotiin ja selvitellä koiran historiaa lasten suhteen.

[Hanna Salovuori]

Ottamatta kantaa sen enempää juuri tähän tapaukseen, niin muistakaa että koira pitää lasta pentuna, ja pennut ovat aina lauman alimpana. Lasten pitäminen "alempiarvoisena" on siis koiralle täysin luonnollista, ja on aikuisen (=lauman pomon) asia/tehtävä huolehtia siitä, että koira kohtelee lasta kunnioittavasti. Laumajärjestys ei silti välttämättä koiran mielessä muutu, se vaan ymmärtää että lapsi on pomon suojeluksessa ja toimii siksi asiallisesti.

[Tuula Kotiranta]

Kirjoitan nyt omista kokemuksistani. Kyseessä ei ole lagotto vaan Pumi joka minulla on ollut. Poikani oli jotakuinkin iältään siinä kymmenen paikkeilla kun jouduimme ottamaan näitä lauman "järjestyssääntöjä" esille. Ensimmäisen kerran tähän törmättiin kun poika istui sohvalla ja koira söi luutaan siinä lähellä, siinä samassa kun poika lähti sohvalta, se hyökkäsi ja nappasi muristen kantapäästä kiinni. Hoksasin kyllä että se johtui tuosta luusta mutta niin ei silti kuulu tehdä. Samassa huomasin myös että poikani oli hivenen epävarma koiran kanssa. Niimpä siinä aloitettiin minun valvonnassani vahvistamaan pojan asemaa. Annettiin luu, otettiin pois ja poika antoi sen takaisin, annettiin luu ja poika otti luun pois ja antoi takaisin. Samoin tehtiin ruoka-aikaan poika antoi ruuan, antoi luvan ruokailla ja otti ruokakupin pois jne. Yleisesti mitään murinoita ei ollut, ne kohdistuivat juurikin noihin syömisiin. Näillä eväillä mentiin muutama kuukausi eteenpäin ja taas tuli vaihe kun koiran piti koetella asemansa nostamista, nyt vaan jo osasin lukea paremmin sen toimia ja järjestyksen ylläpitämiseen riitti yksi tälläinen valvottu, anna/ota pois/anna takaisin sessio. Muistaakseni näitä muistutuksia jouduttiin tekemään kolmisen kertaa. Sitten kun poika jo kasvoi mittaa ja tuli vanhemmaksi, näitä ongelmia ei enää ilmentynyt, ehkä siinä kasvoi myös itsetunto, niin koirakaan ei enää koittanut nousta ylemmäs.

[Eija Pyhäranta]

Kiitos kaikille kommenteista. Yritämme kärsivällisesti saada tilannetta hallintaan. Tänään ei ole yhtään murinaa kuulunut, ehkä "mykkäkoulu" auttaa!

[Marke Myyrä]

Ehkä tässä ketjussa on sopiva paikka purkaa tätä kuormaa: Draamassa on kaksi koiraa (Mindi 1½ v. ja Retu 4 v.) ja me isäntäpari. Perhe-elämä on sujunut sopuisasti, mitä nyt koirat ovat keskenään leikkineet ja nahistelleet leluista, jotka Retu on lopulta  luovuttanut Mindille. Mindi on vallannut kaikki Retun nurkat, joista leikattu uroksemme on vapaaehtoisesti (ilmeisesti) väistynyt. Vahvistaakseni Retun asemaa suhteessa narttuun, olen antanut sille ruoan ensin ja käskenyt Mindin pois Retun häkistä, kun se on tullut minulle valittamaan, että "taas se Mindi on minun mökissä".

Palasimme lauantaina Tampereelta, jossa Mindi oli ollut mukanamme ja Retu hoidossa pojan perheessä. Tarkoitus oli pikaisesti noukkia Retu kyytiin ja jatkaa matkaa kotiin. Sepä ei käynytkään Mindille, joka kävi kuin paholainen hampaat irvessä ja muristen Retun kimppuun, kun se oli nousemassa autoon. Laitoin lastausjärjestyksen uusiksi, ja komensin siksi Mindinkin ulos autosta. Se kävi nuuhkimassa Retua, meni pissalle ja molemmat takaisin autoon. Vielä sittenkin Mindi rupesi ärisemään ja näyttämään hampaitaan Retulle. Silloin isäntä otti sitä kuonosta ja komensi sen paikalleen. Retu istui omalle paikalleen ja käänsi selkänsä Mindille kuin sanoakseen, että minusta et, narttu, tappelukaveria saa! Näihin saakka Mindi on ollut ihanan lutuunen kainaloinen kananen. Mistä muutos? Mahdollisia syitä:

a) Onko sitä tullut lellityksi liikaa, kun se on ollut niin söpö, ja nyt se luulee olevansa koko Euroopan kuningatar?
b) PMS-syndrooma (juoksut odotettavissa muutaman viikon marginaalilla)?
c) Olen pitkittänyt niiden koiramaailman luonnonmukaista hierarkian selvittämistä tukemalla Retua, jos Mindi narttuna pitäisi vain hyväksyä päällepäsmäriksi ja minun antaa niiden setviä välinsä keskenään?

Mindi on elämäni ensimmäinen narttukoira. Please, kokeneet, kertokaa minulle mistä on kysymys?!? Kotosalla rauha on palautunut, mutta Mindi kyllä käyttäytyy emännän ottein Retua kohtaan. Pitääkö minun antaa sen röykkyyttää Retua loputtomiin, tai kunnes niiden keskinäinen arvojärjestys on selvä?

[Tuulikki Kostylev]

Hei Marke,
Meilläkin on vain kaksi poikakoiraa, joten en ehkä osaa päätellä oikein. Mulle tuli vaan ihan selkäytimestä mieleen yksi vaihtoehto, joka on siis puhdas arvaus.

Teidän Retuhan on leikattu uros eli tuoksuu erilaiselta kuin leikkaamaton. Arkikokemuksesta olen huomannut, että koirat ei aina hiffaa oikein leikatun uroksen sukupuolta.
Kun Mindi taas on aikuistuva narttu, voiko olla vähän tuollainen "bitch" sen takia Retulle, että Retua se ei välttämättä pidä samanalaisena uroksena kuin leikkaamatonta.Ehkä pienen erossa olon jälkeen tilanne ristiriita aktivoitui hetkeksi. No, ei näissä mun sanoissa nyt ollut kyllä paljon järkee 

Yksi tuttuni on ammatiltaan psykoterapeutti ja hän osasi niin hienosti ja vakuuttasti sanoa, ettei koskaan ottaisi urosta ja narttua, koska "niiden välillä on jännitteitä" ja se olisi nimenomaan urokselle stressaavaa, kuin sais melkein koko ajan niin kylmää kohtelua. Kuulosti aika hienolta, mutta pitääkö se paikkansa - varmaan riippuu koiristakin.

Toisaalta voin sanoa, että kaksi urosta samassa taloudessa on aika helppo nakki. Mutta kaipa sekin riippuu niiden luonteista ja mukautumiskyvystä.

[Terhi Heikkinen]

Meillä on kaksi narttua, molemmat nykyään leikattuja. Olen nyt viimeisen vuoden aikana huomannut, että jos koirat ovat toisistaan muutamia päiviä erossa, niiden väliin tulee jännitteitä. Ja nimenomaan niin, että vahvempi luonne rökittää heikompaa. Tämä ei ole oikein mahtunut järkeeni. 

Vanhempi koirani oli pari viikkoa anoppilassa hoidossa ja kun se tuli takaisin, tuli nuorempi koira suorastaan silmille. Sen jälkeen nuorempi on murissut sellaisissa tilanteissa, joissa vanhempi on tullut liian lähelle nukkumapaikkaa tai muuten ollut tiellä. Onneksi suurimman osan ajasta ne ovat tosi hyvää pataa. Ulkona riehuvat ja painivat normaalisti ja arki kulkee. Voi olla, ettei tällaisia pidempiä "huvin vuoksi" erossaoloja kannata meidän narttujen kanssa jatkossa tehdä, etteivät välit tulehdu lopullisesti.

[Tanja Ruotsalainen]

Heips!
Itselläni oli kaksi briad-narttua,joiden välillä ei ollut koskaan minkäänlaista arvojärjestyskiistaa yli kymmenen vuoden aikana.Vanhempi narttu teki varsin heti pennulle selväksi (aikansa kärsittyään hullun pennun riehumisia) asemansa.Ja tätä järjestystä pidin itsekin yllä. Ainoastaan kerran muistan tapauksen,kun tulin nuoremman kanssa näyttelyreissulta. Tuolloin nuorempi kai kuvitteli saaneen suosioni ja paremman aseman reissun aikana ja kotiovella alkoi "elvistellä" vanhemmalle nartulle. Välittömästi tempaisin koirat ulos pellolle juoksemaan ja siinä vanhempi tyyliin "missäs sitä on oltu?" haisteli nuoremman ja muistutteli asennollaan kuka on kuka. Myös itse vahvistin vanhemman asemaa ottamalla luokseni ja paijaamalla erityisen paljon. Tämä teki toiselle selväksi oman paikkansa ja se jäi siihen. Toki tilanne on hiukan erilainen uroksen ja nartun välillä. Tervepäinen uros ei vähässä kummassa nartun päälle mielestäni mene. Nartun pompottelu ei varmaankaan hevillä lopu (siis ei tietenklään!  En tiedä, mutta pääsisikö uros jatkossa vähemmällä jos tyytyisi elämään "tossun alla" ja asemia ei tarvitsisi sen enempää enää "järjestellä.

Terkuin Tanja

[Marke Myyrä]

Vallanhalustahan tuossa on kysymys, tietty. Mindi yritti elvistellä sisareni valkkarimammalle siellä kyläillessämme ja astui hampaat irvessä äristen Ennaa vastaan. Sitäkös valkkari-matroni sieti! Se antoi Mindille turpiin - kuonoon, siis! - sillä mallilla, että tiesi Mindi-hupakko paikkansa siinä laumassa sen jälkeen. Sylikkäin ne sitten nukkuivatkin! Olen ihmetellyt, että onko Mindi niin epävarma, että joka paikassa sen pitää etsiä asemaansa, tässä kotonakin Retun suhteen, vaikka toinen on jo heittäytynyt sille alamaiseksi. Pentuna se oli arahko, varauksellinen ja välttelevä. Nykyään se uskaltaa jo ottaa kontaktia ihmisiin, ja sillä on tutut koirakaverit, joiden kanssa leikkii ihan nätisti. Vieraat koirat saavat sen vieläkin ulvomaan.

Hyökkäys Retua vastaan autossa oli kyllä niin aggressiivinen, että pieni huolinkainen minulla on sen arkuuden muuttumisesta aggressiivisuudeksi. Kaiken kaiken kaikkiaan olen oppinut, että jos suunnittelee kahden koiran taloutta, kannattaa ottaa narttu ensin. Luulen, että arvojärjestys asettuu silloin uomiinsa ristiriidattomasti. Toisaalta saatanhan hermoilla "koirakielisistä keskusteluista" ilman syytä. En vain siedä minkäänlaista alistamista, ja siksi kiltille Retulle rähjääminen ja sen kyykyttäminen tuntuu pahalta. Toisaalta, eihän se tohvelisankarin roolikaan kovin paha ole leikatulle urokselle! Säälittää vain...

[Hanna Salovuori]

Toisaalta voin sanoa, että kaksi urosta samassa taloudessa on aika helppo nakki.

Tässä rodussa ehkä noin. Monessa muussa rodussa kahden samaa sukupuolta olevan (kumpaa tahansa) koiran pitäminen samassa talossa voi olla erittäin riskialtista.

Koiralaumassa aikuinen narttu on käytännössä aina pomo. Pieni ikäero narttujen välillä voi aiheuttaa skismaa, toinen tilanne on sitten se, kun nuorempi huomaa, ettei vanhempi jostain syystä (ikä, sairastuminen) ole enää aivan täydessä terässä. Urokset ovat pahnanpohjimmaisia, toki nekin yleensä ikäjärjestyksessä.

Olen itse kokemuksen kautta oppinut, että tuota laumakäyttäytymistä kannattaa oikeasti seurata ja lukea tarkkaan. Viime keväänä bichoni-muori alkoi saada toistuvasti nokilleen nuoremmalta lagottonartulta, vaikka mitään syytä siihen ei näyttänyt olevan. Muutaman viikon päästä vanhuksen kunto huononi selvästi ja lääkäri löysi siltä hyvälaatuisen "uudismuodostuman" (ei varsinainen kasvain, jotain vähemmän selvää). Tuo nuorempi nenä oli siis haistanut, ettei vanhus ollut aivan kunnossa ja käytti tilaisuutta hyväkseen. Nyt, kun vanhus on taas kunnossa, nuo ovat hyvää pataa keskenään. Laumajärjestys on tosin tuossa kohdassa muuttunut pysyvästi.