seuraava »

[Heidi Lehtinen]

Lumien tultua huomasin aapon alkavan kiinnittää yhä enemmän huomiota hajuihin  ja merkkailuun kuin minun kuuntelemiseeni  Sisällä luoksetulo ja muukin ohjeiden seuraaminen sujuu todella hyvin kun ei ole hajuja sekoittamassa pojan päätä. Ulkona ei ole kiinnostunut muista koirista tai ihmisistä (paitsi jos löytää jostain ärisemisen aihetta) ja minun yritykseni saada sen huomio menevät kuuroille korville. Olen kokeillut parhaita makupaloja, vaihtanut äänensävyä ja volyymia, hyppinyt ja huitonut yms. Kerran menin puun taakse piiloon ja aapo ei edes huomannut vaikka hihna kiristyi, seisoi vain paikoillaan ja katseli eteenpäin.

Tänään päästin sen ensikertaa irti ja 5min meni hienosti,tuli luokse kutsuttaessa. Sitten tuli hajuja vastaan ja alkoi häntä vipattaa hurjasti ja pyöri ympyrää nuuskien innoissaan. Koska jäljet olivat eläimen niin kytkin aapon kiinni ennenkuin se ehti ampaista jälkien perään. Sisällä olen tehnyt sen kanssa etsimisharjoituksia lelujen avulla ja yrittänyt antaa sen toteuttaa haluaan käyttää kuonoa. Ajattelin sen rauhoittavan ulkoiluja mutta en ole huomannut eroa. Ennen lumien tuloa hajut eivät kiinnostaneet niin kovasti ja aapo kiinnitti enemmän huomiota tekemisiini. Olen myös vaihtanut suuntaa kävellessä keesken lenkin useamman kerran,mutta sama haistelu jatkuu uuteen suuntaan mentäessä. Aapo ei kuitenkään vedä hihnassa, se ei vain kiinnitä sanomisiini/tekemisiini huomiota ellen sitten nykäise pienesti hihnasta tai korota ääntä reippaasti. Silloin kääntyy vilkaisemaan, kehun sitä ja matka jatkuu.

En odota lagoton olevan kuten edellinen sakemannini jonka elämän tärkein asia olin minä, mutta jonkunlainen kuuliaisuus lenkillä on toivottavaa  Sisällä aapo hakeutuu lähelle ja seurailee tekemisiäni,mutta ulkona se varmaan edes huomaisi vaikka lähtisin pois kesken kävelyn ja jättäisin sen yksin. Tekisinkin niin,mikäli luulisin sen tulevan etsimään mutta en usko 
Onko teillä muilla vastaavaa ja mikä tähän auttaisi? Tuntuu että olen kokeillut jo kaikenlaista ilman tuloksia ja aapokin luultavasti nauttisi vapaana ulkoilusta enemmän kuin ainaisista flexi-lenkeistä. Tällä hetkellä vain kunnon "tänne" karjaisu saa sen tulemaan ja en ole käyttänyt sitä ellei ole ollut turvallisuussyistä aivan pakko. Sen kuullessaan muuttaa suuntaa heti ja tulee istumaan jalan viereen katse munuun kiinnittyneenä. En kuitenkaan halua opettaa sitä huutamalla joten ratkaisu täytyy löytää.
Muistin juuri,että ollessamme koirapuistossa aapo pysyttelee lähelläni ja tulee kesken haisteluiden luokse mikäli pyydän. Se ei oikein viihdy siellä kaikkien koirien kanssa ja hakeutuu lähelleni turvaan. Emme ole tosin käyneet siellä vähään aikaan mieluisten koirakavereiden puuttuessa

Aapohan tuli meille juuri siitä syystä kun ei vapaana ulkoillessa pysynyt lauman mukana vaan häipyi omille teilleen... uskon silti että asialle on jotain tehtävissä kunhan oikea keino löytyy

[Tuija Salminen]

Onko teillä mahdollisuutta ulkoilla vapaana paikassa, jossa olisi mahdollisimman vähän kiinnostavia hajuja? Hanki pitkä ja ohut naru, jonka kanssa harjoittelette ensin vapaana oloa. Koira luonnollisesti on innoissaan päästessään vapaaksi ja kiinnostuksen kohteita takuulla on paljon paljon enemmän kuin emännän huutelut. Anna (pitkässä narussa) haistella ja tutkia, sinkoilla ja säntäillä ja kutsu luokse kun näyttää hetkenkin verran miettivän seuraavaa siirtoaan. Käytä tämä hetki hyväksesi, kutsu ja vaikka juokse toiseen suuntaan ja palkitse suuresti, jos Aapo tulee luoksesi.

Pipo on paljon vapaana ja vältän sen kutsumista, jos näen sen tutkailevan jotain todellan innostuneena. Tiedän ettei tule silloin heti luokse ja jos jatkaisin kutsumista (jonka tiedän olevan tuloksetonta) teen kutsusanasta pikkuhiljaa merkityksettömän. Joskus ääntelen esim. imutan (hevoshommissa opittu ääntely ) niin johan taas kiinnostus kasvaa ja iloinen poika kaahaa luokse niin paljon kuin jaloista lähtee. Palkkaan namilla, kehun ja käsken olemaan paikoilla kunnes annan "vapaa" käskyn ja sitten taas mennään ja lujaa! Luulen, että tuo vapaa on palkkana paras mahdollinen

Toivottavasti Aapo oppisi pian sisäistämään vapaanaolemisen ehdot ja pystyisit sen jälkeen antamaan sille ihania elämyksiä vapaana kirmaten. Oma mieleni lepää, kun katson vapaana juoksevaa koiraani, sen loputonta intoa ja energisyyttä sekä niitä mielettömiä liikeratoja, mitä se voi vapaana kirmatessaan toteuttaa. Se on nautinto meille molemmille

[Heidi Lehtinen]

Meillä on saimaa aivan tuossa vieressä ja ajattelin viedä sen jäälle juoksemaan, mutta sielläkin on paikkoja joissa jää voi olla vielä heikkoa. Metsässä taas kulkee junarata turhan lähellä polkuja, pelottaa jos sitten sattuukin onnettomuus kun koira ei kuuntele luoksetulokäskyä 
Metsässä myös varsinkin talvella rusakoita paljon liikkeellä ja kohdalle sattuessa ei paljoa ehdi tehdä kun koira jo ampaisee perään enkä tiedä lopettaisiko aapo jahtaamista kadotettuaan jäniksen näkösältä vai jatkaisiko jälkien perässä ties minne.
Juoksutusliina on varmasti hyvä niin pystyy tarvittaessa nappaamaan liinan päästä kiinni mikäli ennakoi hyvissä ajoin aapon lähtöaikeet.
Koirapuistossa olemme käyneet pari kertaa ilman muita koiria mutta ei aapoa siellä juoksentelu kiinnosta kun on niin paljon merkkailtavaa  Mutta se on tällä hetkellä ainut paikka missä uskallan aapoa irti pitää. Entisten koirien kanssa ei ollut vapaana ulkoilussa mitään ongelmia kun totutin ne siihen pennusta pitäen ja varmistin lyhyillä katoamistampuilla että oppivat seuraamaan minua eikä päinvastoin 

[maija karjalainen]

Onko Aapo ahne? Mikäli ruoka on hyvä motivaattori, suosittelen lämpimästi myös klikkerin kokeilemista (vaatii toki klikkeriin "lataaamisen" ja hiukan vaivaa, mutta maksaa nopeasti itsensä takaisin!). Meillä karjunta ei tuota tulosta, ainoastaan ihmetyksen, että "mitä ihmettä se huutaa ja onkohan se nyt hyvä sitten luokse mennkään??"    Sen sijaan klikkerin kanssa saadaan taas roti hommaan, mikäli ei meinaa korvia olla. Yllättävästi minusta tuleekin se maailman kivin juttu, kun saa tehdä ja saa vielä namia. Teen siis tuon kanssa täsmlenkkejä välillä: silloin otan klikkerin mukaan ja teetätän sillä koko ajan töitä reilun puolituntia ja pidän vain vähän taukoja välissä. Kaikesta pienestäkin saa noilla lenkeillä kliksun ja namin. Siitäkin, että menee kauniisti sivulle, kontaktin ottamisesta (olen opettanut "katso" komennon), oma-aloitteisesta kontakteistakin saa kehut, seuraamisesta saa reilusti namia, paikalla olemisesta, luoksetulosta....ihan kaikesta napsuu nakkia niin, ettei koira ehdi muuta ajatella. Seuraavalla kerralla ulos mentäessä klikkeri jää kotiin ja kehuja saa kyllä, namia ehkä jne. Koira ei voi siis tietää milloin on supernamiherkkulenkki ts. kannattaa aina käydä kokeilemassa, josko olis namia tarjolla.    Ahneella otuksella tuo on varsin yksinkertainen noidankehä.

Mitä tulee mielenkiintoisiin paikkoihin ja jälkiin - minä en edes yritä löytää paikkaa, joka olisi tuon mielestä jotenkin neutraali. Sitä ei ole. Se on utelias ja nenäorientoitunut. Nenän kautta mielellään myös suuhun. Jäljestäminen on nastaa ja helposti todellakin hukkaa minut hetkeksi. Kauemmaksi kuin n. 30m se ei kuitenkaan usein harhaudu. Sen jälkeen tulee paniikkitarkastus - jolloin se etsii minut NENÄLLÄ. Se en näe, kun hypin, ei kuule, kun huudan vaan ottaa reilusti ilmavainun ja seuraa tiukasti sitä. Se on sille luontevin. Olen siis vain lähtenyt linjalle, että minun on  vain oltava koiran mielestä vielä kivempi kuin hajut. Looginen ratkaisu meillä on siis todellakin haisevat herkut 

[Heidi Lehtinen]

Olen kokeillut aapon parasta herkkua,paistettua kanaa sekä eläinkaupasta löytyviä herkkuja mutta ulkona namit menettävät kiinnostavuutensa. Korkeintaan käy välillä ottamassa namin kutsuttaessa mikäli ehtii ja sama meno jatkuu taas  Aapolta puuttuu halu keskittyä esim. koulutukseen hetkeä kauempaa. Se tekee innolla muutaman minuutin ja sitten haluaa lepäämään vaikka pitäisin taukoja usein ja namipalkat käytössä. Jos vertaa saksanpaimeneeni joka teki hommia innolla monta tuntia pelkästään saadakseen touhuta yhdessä ja miellyttää minua niin aapolla ei vastaavaa kapasiteettiä ole.

Kävimme yhdellä koulutuskerralla tokoryhmässä mukana, mutta aapo ei ollut kuin alun 15min motivoitunut työskentelemään. Ohjaajakin totesi että koirat ovat erilaisia ja tokon opettelu ei taida olla aapolle mieluisinta tekemistä  Aapolle on opetettu katsekontakti ja käytämme sitä arjessa paljon.
Pyytää katsomalla silmiin lupaa syödä,kulkea ovista ym. Ulkona olen sille kuitenkin näkymätön 

Nytkin tätä kirjoittaessani aapo nukkuu jaloissani ja tuhisee tassut kattoa kohden. Välillä tuntuu että se on täysin tyytyväinen saadessaan kohtuullisesti ulkoilua ja nukkuessaan muun ajan. Aktivoin sitä silti päivittäin 5min kerrallaan ettei mene nukkumiseksi koko päivä 

Olen myös miettinyt ruoan vaihtamista energiaversioon,josko toisi lisäpuhtia mutta tuskin se auttaa kun ulkona aapo on virkeä saadessaan touhuta nenällään mutta sisällä nukutaan. Täälläpäin järjestetään myös verijälkikursseja, se saattaisi harrastuksena olla aapolle mieluisa. Aapo tykkää myös erilaisista esteistä ja kiipeilystä joten agility voisi tarjota virikkeitä ja saada sen paremmin kuulolle.

[maija karjalainen]

Meilläkän ei ruoka pelkästään jaksa kiinnostaa ulkoillessa ts. namit taskusta ei toimi kuin satunnaisesti. Sama herkku yhdistettynä klikkeriin, niin korvat on Pupulla ihan eri tavalla päässä. Luulen, että se on tuon otuksen kanssa sille satavarma merkki siitä, että klikkerin kanssa minun huomioni on koko ajan vain ja ainoastaan koirassa ja yhdessä tekemisessä.
Klikkerin kanssa aloiteltuani jouduin myös ihan aidosti pohtimaan, että mitä mikkin käsky oikeasti tarkoittaa. Huomasin, että monissa käskyissä on rinnakkaisuuksia ja se voi olla koiralle hmmentävää. Meillä meni osa käskyistä roskapönttöön tarpeettomina ja loput kävin läpi täsmällisesti. Tänne: koira tulee luokse ja istuu eteen, Sivu: koira tulee vasemmalle puolelle seisomaan etujalat samassa linjassa minun jalkojeni kanssa, katsekontakti jne. Pohdin siis auki kaikki käskyt siten, että itse tiedän ja osaan vaatia siltä samat asiat joka kerran, eikä luistelu ole mahdollista. Minua se on auttanut paljon.   Klikkeri pistää myös minut miettimään mitä kaikkea sillä voi opettaa (joskus myös mitä luulen opettavani ja miten eri tavalla koira löytää logiikan...). Se on vaan vänkä väline etenkin Pupunlaiselle koiralle, joka tykkää temppuilla. Hiukan meni ehkä ohi aiheesta jo...

Maija

[Satu Suominen]

Vanhemman jo tapoihinsa pinttyneen koiran huomion saaminen ulkona on huomattavasti haasteellisempi kuin nuoren koiran. Itselläni vanhmepi koira on 6v uros, jonka kanssa on välillä noita "kuulemis" ongelmia. Meillä parhaiten on tehonnut se, että lähden kulkemaan päinvastaiseen suuntaan ja kutsun koiraa niin että en katso koiraan päin vaan huudan kutsun menosuuntaan. Välillä olen mennyt piiloon ja koira joutunut minut etsimään. Sen jälkeen Ferro on ollut taasen paremmin kuulolla ja pitänyt huolen että tietää missä menen.

Saga neiti sen sijaan pitää hyvin huolen siitä että tietää missä menen ja juoksee minun ja Ferron väliä. Metsälenkeillä palkkaan siitä kun tulevat luokse ja vapautan saman tien. Välillä saatan hetkeksi kytkeä hihnaan ja sitten taas vapauttaa. Metsässä en vaadi mitään sivulle tuloja tai eteen istumista, riittää kun tulevat lähelle.
t. Satu, Ferro ja Saga

[Sirpa Kuronen]

Meillä on esiintynyt samaa "ongelmaa" Renolla nyt 1,5 vuoden iässä. Olen ajatellut, että se johtuu murkkuiästä tms., mutta en usko, koska muuten on niin tottelevainen.

Meiltä alkaa takapihalta metsä, jossa Reno saa juosta päivittäin vapaana. Olemme pentuiästä saakka kävelleet metsässä suunnilleen samaa reittiä ja välillä Reno on juossut pitkästi edelläni, mutta palannut aina takaisin. Nyt kuitenkin tänä talvena alkoi paluuajat pidentymään ja kerran oli kovilla pakkasilla tunnin ajan kadoksissa, mistä säikähdin oikein kunnolla.. Lenkkeilyt menivät siihen, että karjuin koko ajan metsässä tänne -huutoa ja pelkäsin samalla minne saakka Reno ennättää juoksemaan. Näytti siltä, ettei koira kuule, ei näe, kun pääsee vapaaksi vaan katosi innolla korvat heiluen hajujen perään. Tuli sitten takaisin, kun lystäsi ja hajut oli haisteltu. Harjoittelimme välillä seuraamista ja tänne tuloa metsässä ja ne menivät hyvin, mutta heti kun oli "vapaa", niin taas mentiin...! Eivätkä auttaneet namupalatkaan muuta kuin alkumetreillä.

Minullekin vinkattiin tuota piiloon menoa enkä uskonut sen auttavan, koska ei tosiaankaan ikinä katsellut mihin olen jäänyt tai tulenko yleensäkään perässä. Mutta sitten kokeilin sitä ja kyykyssä puskien takana muutaman minuutin ollessani manasin, että nyt Reno varmasti on jossain todella pitkällä ja löydänköhän sitä enää pitkiin aikoihin. Näin, että lähti samalla lailla vauhdilla juosten kallioiden taakse.. Lopulta tulin puskista pois valmiina karjuviin etsintöihin, mutta yllätyksekseni Reno yhtäkkiä seisoikin kalliolla ihmeissään ja katseli pihamme suuntaan liikkumattomana.  Sanoin kerran sitä nimeltä ja lähdin päättäväisesti kävelemään toiseen suuntaan ja Reno seurasi minua iloisesti perässä. Loppulenkillä tein saman piiloutumisen ja oli kiva huomata, kuinka se ensin lähti juoksentelmaan kauemmas, mutta palasi sitten takaisin ja katseli ihmeissään eri suuntiin ja piilosta tultuani seurasi taas tyytyväisenä haistellen!

Nyt lenkit ovat muuttuneet toisenlaisiksi (ainakin vähäksi aikaa) ja nautin itsekin niistä ihan erilailla  Menen erilaisia reittejä metsässä, Reno välillä katoaa näkyvistäni, mutta palaa kohta takaisin, jos en ole seurannutkaan sitä. Huomaan, että meillä oli alkaneet osat mennä aivan väärinpäin: minä seurasin koiraa eikä koira minua. Reno luotti aina siihen, että tulen kyllä perässä ja kuuluihan tuo emännän äänikin koko ajan, niin kaikki oli hyvin 

[Hanna Salovuori]

Kupletin juoni on riittävä motivaatio. Väitän, että koirasta kuin koirasta saadaan ainakin noita perusasioita (muutakin kuin luoksetulo) irti, kun löytyy riittävän hyvä syy tehdä ja keskittyä. Sen sopivan motivaattorin löytäminen onkin sitten haaste... Tuo piiloon meno toimii, jos koira on riittävän kiinnostunut omistajastaan. Se voi olla myös ruokaa (kokeilemalla löytyy, se voi olla jokin tosi yllättäväkin juttu kuten meillä lelujen luovutukseen joskus käytetty banaani  ), lelu tai jotain muuta. Tiedän koiran (uros), jolle käytettiin jossain vaiheessa juoksuisen nartun pakastettuja housunsuojia palkaksi, kun muu ei kelvannut...

Luoksetulojen osalta pitää muistaa, että IKINÄ ei karjuta/huudeta/rangaista kun koira vihdoin tulee. Ei, vaikka se olisi hönöttänyt omistajaansa puoli päivää ennen luoksetuloa. Varsinkin aikuisella koiralla, jonka taustaa ei sadan prosentin varmuudella tunnetta, voi olla taustalla joku tähän liittyvä juttu, miksi se ei kuuntele/halua tulla.

Varsinkin alkuvaiheessa treeniä on hyvä palkata koira, ottaa hetkeksi kiinni ja päästää samantien uudestaan irti. Näin koira oppii ettei luoksetulo tarkoita aina hauskuuden loppumista.

[Heidi Lehtinen]

En ole joutunut kuin kaksi kertaa huutamaan vihaisesti aapoa takaisin. Ensimmäisellä kerralla meinasi juosta suojatien yli itsekseen ja toisella kertaa näki rusakon. Taisi äänensävystäni kuulla,että mamma on tosissaan koska pysähtyi niille sijoilleen ja tuli rivakasti takaisin osoittamatta kuitenkaan pelon merkkejä. Kehuin kovasti, rapsuttelin ja jatkettiin matkaa.

Muutenkin aapoa kutsuessani muutan ääntäni sitä iloisemmaksi mitä lähemmäs se tulee ja lopuksi palkkaan nameilla. Kyllähän tuo hihnassa luokse tulee,mutta millaisella aikaviiveellä niin se on asia erikseen  Tulee usein tehtyä virhe kun toistan käskyä ulkona pari kolme kertaa ennen kuin aapo tulee niin on tainnut oppia ettei tässä mikään kiire ole kyllä mamma odottaa että saan haistelemiset suoritettua  Vaatii kyllä itseltäni pitkää pinnaa kun koira toimii sisällä moitteettomasti mutta ulkona touhuaa omiaan.

En koe aapon käytöstä "ongelmaksi" vaan rajoitteeksi kun tuota toheloa ei uskalla ulkoiluttaa vapaana. Se on jäänyt entisessä kodissaan auton alle lähtiessään pihasta ja onneksi selvisi vammoitta/traumoitta. Minulla taitaa itselläni olla enemmän pelkoja vapaana ulkoilun suhteen kun en halua että aapolle sattuu onnettomuus  Ei kyllä itse osaa varoa autoja yms yhtään...

[eija kettunen]

Täältä löytyy myös vuoden vanha Severi, jolle rupesivat hajut todella kiinnostamaan enemmän kuin isäntäväki ::)Ei aina auta piiloonmenot, tai poispäin kävelyt, koira on niin tohkeissaan ettei huomaisi varmaan vaikka puut kaatuisi. Sitten kun on hajut saatu varmistettua(liekkö jäniksiä tai myyriä) tullaan takaisin sen näköisenä että mitä hä.
Kun lähdetään metsälenkille irti, käy ajatus että lähdetäänköhän nyt, niin eipä sitten mennäkkään, kipitellään autuaan kiinnostuneena ja ollaan tosi uroksia. Vaan sitten kun omat ajatukset on rentoutuneet niin koira häviää kuin pieru saharaan Aistineenko ulkoilukaverin mielentilan mene tiedä. Itse olen alusta asti huomannut tehon matalalle käskyäänelle, toimii tosi hyvin. Eihän sitä aina muista ja karjaisee TÄNNE ja silloin näyttää että lagottoherra hymyilee kimakampi käsky näkyy herättävän meillä koirahilpeyttä. Enemmän pitäisi vaan lenkillä leikittää ja tehkä luoksetuloja ja muuta aktivointia, näkyy meillä ainakin toimivan kiinnostuksen osoituksena ainakin nuorelle koiralle. ;)Hyviä lenkkejä toivotellen(mitä olisivatkaan lenkit ilman lihapullia)!!!!!!!!!!

[Tuija Salminen]

Tuossa piiloonmenossa on pointtina juuri se tärkeä seikka: koiran tarkkailee (tai pitäisi tarkkailla) omistajaansa jatkuvasti. Eikä niin, että omistaja huutelee jatkuvasti koiraa, jolloin koira kuulee ja tietää hänen olevan lähellä tai edes kuuloetäisyydellä.

Jos huomaan koirallani olevan vauhtia normaalia enemmän tai muuten vaan höyryää sinne tänne niin käytän piiloon ja kyykkyyn menemistä hyväkseni todella paljon - ja se toimii. Ei mene kuin hetki, niin koira laukkaa korvat lepattaen onnellisena luokseni. Eli ns "turha" huutelu kannattaa jättää pois ja antaa koiran vähän huolestua ja olla valppaana. Kun esim metsässä tulemme polkujen risteykseen niin todella harvoin hihkaisen koiralle, jos se paahtaa menemään väärään suuntaan. Käännyn itse ääneti valitsemaani suuntaan ja ei mene kuin muutama sekunti niin saan seuraa. Ja mitä enemmän tätä teen, sitä enemmän koira pysyy kuulolla ja tarkkailee minua.

Tuija

 

[Jutta Kallio]

Tuo koiralta piiloon menon toimivuus riippuu paljon koiran luonteesta. Minäkin joskus metsässä kulkiessa tuota kokeilen, mutta Etta pysyy aina hyvin rauhallisena ja käyttää nenäänsä niin hyvin että löytää minut hetkessä. Juoksee nopeasti luokseni pusikkoon tai puun taakse ja katsoo minua innoissaan et "mitä nyt tehdään, mennäänkö sinnepäin vai onko tää joku uus leikki!?" Ja sitten jatketaan samallalailla kuin ennenkin... Ei siis "säikähdä" minun hukkaamista. Onneksi meillä ei ongelmia ole (ainakaan vielä!) luoksetulon kanssa ollutkaan, joten eipä tuolla ole väliä. Eli ei kyllä toivotulla tavalla piilonmeno toimi meilläkään

Etta on kyllä helppo tapaus siinä mielessä että käy kutsumattakin luonani vähänväliä näyttämässä että "tässä mä oon". Tyhmyyksissäni tosin olen antanut sen hyppiä vasten kun tulee luokse kutsumatta. Ajattelin että en viitsi nuorta koiraa kieltää (Etta siis nyt 1v4kk) hyppimästä tässä tilanteessa ettei se yhdistä kieltoa luoksetuloon. Ja nyt sitten koitan opettaa tuota ärsyttävää tapaa pois. Ei ole yhtään hauskaa kun 13kg tulee kovalla vauhdilla luokse ja hyppää tassut ojossa vasten. Tyhmästä päästä kärsii ja niin edespäin

[Heidi Lehtinen]

Ajattelin olla itse rohkea ja laskin aapon vapaana jäälle juoksemaan. Alkuksi menikin ihan mukavasti  En kutsunut sitä kertaakaan koska se oli koko ajan näkyvillä vaikkakin juoksi aika paljon edelläni. Pysähtyi kuitenkin välillä odottamaan hetkeksi.

Noin 300m päässä oli pari luistelijaa jääradalla ja ajattelin ettei aapo niin kauas lähde enkä uskonut sen olevan kiinnostunut heistä. Ilmeisesti luistelijoiden kova vauhti innosti aapoa tutustumaan heihin paremmin  En voinut kuin katsella kuinka se pyyhälsi lumen halki ihmisiä kohti ja pysähtyi vähän matkan päähän haukkumaan ihmeissään. Ei ollut mitenkään uhkaava, sellaista innostunutta haukkua ja hyppimistä edestakaisin. Mies jonka luokse aapo oli juossut alkoi huutamaan minulle vähemmän ystävällisesti kun taisi säikähtää kohti juoksevaa koiraa ja aapo katsoi parhaaksi palata tuli hännän alla takaisin luokseni turvaan. (aapo ei ole tottunut kauheasti miehiin ja suhtautuu varauksella) Loppulenkin ajan aapo kulki paljon lähempänä minua eikä lähtenyt omin päin tutustumaan hiihtäjiin ym. Katseli kyllä kiinnostuneena muttei uskaltautunut itsekseen lähemmäs.
Joten taidan olla sille miehelle kiitoksen velkaa, koska aapo tajusi ainakin hetkeksi että on parempi pysytellä lähettyvillä niin suojelen sitä paremmin kuin kauempaa 

[Heidi Lehtinen]

Olen pitänyt Aapoa viime päivinä irti läheisellä polulla sekä jäällä jos ei ole muita liikkujia samaan aikaan. Näkee, että selvästi nauttii juoksemisesta ja vapaasta liikkumisesta 
Käytän vapaana ulkoillessa käsimerkkejä luoksetuloon ja odottamiseen. Muuten yritän olla puuttumatta sen tekemisiin ja jos irtaantuu liian kauas niin piiloudun lähelle ja odotan että palaa takaisin.
Parissa päivässä jo huomaan eron, aapo vahtii nyt minua eikä toisinpäin.

Mennessäni ensi kertaa piiloon Aapo kuunteli kauempana korvat koholla ja ajatteli selvästi, että kyllä se mamma kohta taas huutaa niin ei tarvitse itse vaivautua etsimään  Kun ääntä ei kuulunutkaan niin näki selvästi kuinka aapo alkoi huolestua ja juoksenteli edes takaisin polulla katsellen ja kuunnellen. Lopulta otti myös nenän käyttöön ja löysi minut lopulta. Loppulenkin ajan se kulki polkua perässäni kantapäissä kiinni eikä suostunut enää juoksemaan kauemmas. Onneksi seuraavana päivänä rohkeus palasi 

Aapo juoksee helposti liian kauas innostuessaan ,mutta olen sille kuitenkin tärkeä ja hätä tulee jos
ei heti löydä Jos olemme liikkeellä koko lauma (mieheni myös mukana) niin silloin aapo ei lähde kauas vaan pyörii ympärillämme juosten ja tarkistaa että kaikki ovat mukana. Poluilla mentäessä se jättäytyy aina viimeiseksi varmistamaan että kaikki tulevat mukaan