seuraava »

[Gitta Karikorpi]

Moi kaikille.
Ajattelin kirjoitella ja kertoa hieman kuulumisia, jos vaikka on muitakin uuden pennun kanssa taistelevia.
Aikaisempi päivitys, joka sisälsi pelkkää tuskaa, uskonpuutetta ja toivottomuutta on taaksejäänyttä aikaa.
Remu on oppinut tottelemaan omaa nimeä, kuljemme hihnassa (melkein kunnolla), pissaamme sisälle enää öisin ja K2 hädälle pyydämme vinkumalla.
Joskus Remu karkailee tutkimaan uusia asioita liian kauas, siis noin 10 m pihasta, mutta tulee kyllä nätisti kutsumalla heti kotiin. Parit erät ollaan otettu selätystä, jotka olen voittanut ja nyt ei enää edes näykitä paljon, paitsi innostuksesta.

Ensi viikolla on ensimmäinen rokotus ja sitten ajattelin että menemme parturiin ja korvien nypintään samalla... 

Eli summa summarum: kaikki pahaolo, paniikki ja toivottomuus on ihan ihmisen omien korvien välissä, koirassa ei yleensä ole mitään vikaa vaan omistaja skitsoilee turhasta.

Kiitos taas kerran kaikille tuesta ja vastauksista edelliseen "ranteet auki" viestiini. Nyt paistaa aurinko sekä Remu Elvikselle että minulle. 

[Terhi Heikkinen]

Onpa mukava kuulla! Tsemppiä vaan jatkoonkin!

Parit erät ollaan otettu selätystä, jotka olen voittanut

Koiraa ei loputtomiin voida hallita fyysisellä voimalla, vaan se tapahtuu omalla auktoriteetilla, mustavalkoisilla säännöillä, selkeällä ja oikeudenmukaisella johtajuudella ja sopivalla palkitsemisjärjestelmällä. Kannattaa olla varovainen, ettei tule lähteneeksi pennun kanssa fyysiselle mittelöintilinjalle, joka monesti aiheuttaa koirassa lähinnä hämmennystä, eikä kuitenkaan kerro sitä, mitä ihminen selättämällä haluaa kertoa. Mielestäni koiran selättäjä ei ole millään tasolla tilanteen henkinen voittaja, pelkästään fyysinen, sillä hetkellä.

Kaikenlainen "voimien taistelu" on yleensä samanarvoisten tai kilpailevien yksilöiden keskuudessa tapahtuvaa vääntöä, mitä ei koiran kanssa pitäisi joutua tekemään, kun omistaja on joka tapauksessa kiistaton pomo. Tämä oma ylivertaisuus vaan pitää kertoa pennulle jokaisessa tilanteessa omalla tyynellä ja varmalla käytöksellä ja päättäväisyydellä. Tämän kertomiseen ei normaalitilanteessa tarvita käsiä ollenkaan. 

[Heidi Lehtinen]

Hienoa kuulla että arkenne on lähtenyt sujumaan  Suosittelen lukemaan Tuire Kaimion kirjat, löytyy kirjastosta mikäli ei omaksi halua. Paljon hyödyllistä tietoa koirien käyttäytymisestä, "johtajuus" asioista ja muusta tärkeästä.

[Marke Myyrä]

Upeaa, Gitta, että alat päästä Remun niskan päälle. Tällä en tarkoita fyysistä "niskanpäällystä", kuten luullakseni Gittakaan ei "selättämisellään" tarkoittanut juuri sitä, kirjaimellisesti. Eloisaan kielenkäyttöön kuuluu kuvallisuus, ja siinä jo vähäistenkin havaintojeni perusteella Gitta on hyvä. Eläköön metafora! Toivoo äidinkielenopettaja, evp.

Pääasia kuitenkin, että olet saamassa varmuutta pennun hallintaan. Siitä se johtajuus sitten sukeutuu. Aina vain paranevaa jatkoa!

[Julia Åivo]

Kiva kuulla että teillä on lähtenyt yhteiselo sujumaan mukavammin Tietenkään ei ole tarkoituksenmukaista lähteä fyysisesti mittelemään koiran kanssa, mutta joskus kuitenkin tulee niitä tilanteita, että pieni fyysinen puuttuminen voi olla paikallaan/ainut vaihtoehto siinä tilanteessa. Ainakin vahvaluonteisen koiran ja "tavisomistajan"  ollessa kyseessä, niin kuin  vaikka minun ja Lucan tapauksessa. Eli aina se auktoriteetti ei vain riitä, ja silloin meillä ainakin on tarvittu pientä parrasta pitäen puhuttelua. Toki palautteen pitää olla oikea-aikainen ja voimakkuudeltaan suhteessa koiraan. Ja jos fyysiseen "kurinpalauttamiseen" joudutaan toistuvasti, niin silloin asiaa pitää katsoa eri tavalla.

[Terhi Heikkinen]

joskus kuitenkin tulee niitä tilanteita, että pieni fyysinen puuttuminen voi olla paikallaan/ainut vaihtoehto siinä tilanteessa

Ilman muuta voi ja varmasti pitääkin! Tarkoitin lähinnä sitä, että mielestäni 2kk ikäistä pentua ei pitäisi selättää vaikkapa puremisesta. Se on vähän hätävarjelun liioittelua. Fyysinen voima ei siis saisi olla koskaan ensisijainen tapa kertoa koiralle, kuka määrää. Määräysvalta koostuu omasta käytöksestä, jolloin pentu oppii kunnioittamaan myös pienempiä varoituksia ja rangaistuksia. Saattaa toki olla, että ymmärsin aloitusviestistä jotain väärinkin ja näin ei ole missään vaiheessa käynytkään.

Mielummin vaikka tiukka EI ja tarvittaessa jonkinasteinen fyysinen kontakti (tönäisy, poskivilloista tarttuminen, pieni ravistus tms) ja kun pentu lopettaa, niin heti lievä kehaisu ja rentoutuminen. Yleensä toki pelkkä EI:kin riittää, ja sehän olisi se ideaalitilanne.

[Kirsi Vatanen]

Meillä elämä on yhtä ylä- ja alamäkeä. Sisu, reilu 3 kk, ei millään suostu luopumaan oman väen (mies ja minä) puremisesta. Häntä heiluu ja koira on innoissaan. Samaa ei voi sanoa meistä muista. 
Tiukat kiellot, sisäaitauksessa jäähdyttely, huomiotta jättäminen tai poskikarvoista kevyesti tukistaminen vain lisäävät pureskeluintoa. Huomion saa kiinnitettyä lyhyeksi hetkeksi muualle tekemällä luoksetulo-istu-harjoitusta tai antamalla lelun, mutta paino on tässä sanoilla lyhyeksi hetkeksi. Fyysiseen kurittamiseen en haluaisi ryhtyä, vaikka kohta alkaa olla käsivarret ja jalat kokonaan vereslihalla sekä pinna kireällä.
Toisena hetkenä Sisu on maailman ihanin ja oppivaisia koira. Noita hetkiä saisi vain olla enemmän.
Kaipaan kovasti ideoita mitä tehdä, jottei hermoromahdus uhkaa 

[Marke Myyrä]

Enpä voi muuta kuin syvällä empatialla ottaa osaa tilanteeseenne. Retu oli myös juuri tuollainen pentuna. Puremisellaan se vieroitti läheisyydestään koko joukon ihmisiä, lapsenlapsemme mukaanlukien. Ja juuri heitä ajatellen koira hankittiin! Kaikki konstit kokeiltiin, ja kyllä maalla oltiinkin viisaita, kun meillä merellä oli hätä! Neuvoja sateli sieltä ja täältä, mutta mikään ei tehonnut - päinvastoin: fyysinen puuttuminen vain haastoi sitä "leikkimään" riehakkaammin. Oli vaihe, jossa ihan vakavissaan luettiin elukalle madonlukuja. Siitä on neljä vuotta aikaa, enkä enää muista, mikä sen ongelman hoiti. Nyt Retu "puree" vain minua (ottaa hampaillaan käteni suuhunsa kiintymyksen ilmaisuna, mutta ei satuta), ja muiden kohdalla purkaa riemunsa hakemalla suuhunsa kengän tai pallon. Se elää niin suunsa kautta, että siellä on oltava jotakin, kun tunteet käy kuumina.

Hirveästi sen kanssa harrastettiin (tottistelua, agin alkeita, mejää, flyballia...) ja annettiin sille luita pureksittaviksi. En osaa sanoa, mikä tuon tuskallisen tavan lopetti. Toinen lagottomme ei ole koskaan purrut ihmisiä, sen hampaista ei ole ollut haittaa edes pentuvaiheessa. Eipä voi muuta kuin toivoa teille kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa!    

[Tuulikki Kostylev]

Hei Kirsi,
Huomasin tuosta city-lagottojen tapaamisesta, että olet sinne menossa ja siksi päättelin, että olette pk-seutulaisia

Tää idea tuli nyt aika viime hetkellä, mutta huomasin että Espoossa Niittykummun pallokentällä ( taitaa olla lähellä Niittytorin ostaria) on PetPointin pentuhulina tänään 14.5. klo 10-16. Mitenkään mainostamatta tätä kaupallista tapahtumaa, siellä Länsiväylässä olevan ison ilmoituksen mukaan olisi jos jonkinlaista hauskaa tapahtumaa ja asiantuntijoita mm. ruokintaan, tapakasvatukseen ja koulutukseen. Näyttäisi siellä olevan ilmainen mätsärikin (pennuille).

Espoon koirakehosta siellä tiedän olevan muutaman tosi mukavan koiranomistajan pitämässä pennuille omaa puuhanurkkaa. Sinne on tulossa putki ja jotakin rally-toko-kylttejä ym. mitä pennun kanssa voi tehdä.

Lämpimästi suosittelen teille liittymistä ( samoin muillekin pennun hankkineille) paikalliseen koirakerhoon. Koira on sosiaalinen eläin ja sen kanssa on aivan mahdottoman kiva puuhailla kaikenlaista! Pennuille suunnattuja kursseja järjestävät monet yksityiset koirakoulutkin ja muutkin tahot. Jos kohdallenne osuu taitava eläinkouluttaja, saatte "livenä" paljon paremmat eväät kuin täältä "netistä". ¨Mutta tosi hieno asia, että pentujen kanssa tulevista ongelmista ottaa ajoissa juttua, siitä ne ongelmat sitten kääntyvät voitettaviksi haasteiksi. Eli tsemppiä 

[Kirsi Vatanen]

Hei, harmi että eilinen jäi väliin nettisurffailussa. Olisi ollut hauska tulla sinne Espoon suuntaan hulinoimaan. Tosin meillä kävi eilen sen verran vieraita, että hulinaa oli ihan omastakin takaa 

Pitääpä tutustua Vantaan koirakerhotarjontaan. Otan myös mielelläni vinkkejä koirakerhosta vastaan - mielellään Länsi-Vantaan suunnalta.

Mielenkiintoista tässä puremiskuviossa on, että se tapahtuu vain ja ainoastaan kotona tai kotipihalla (aidattu piha). Missä tahansa liikummekin Sisu on kuin herran terttu, eikä kukaan meinaa uskoa kun kerron näistä kotikokemuksista. Puremisraivon saa laannutettua aina hetkeksi napakalla istu, tassu -komennoilla, mutta sitten se taas jatkuu. No, pakko ajatella positiivisesti, että jossain välissä löytyy se meidän juttu, joka rauhoittaa pikkuhemmon. 

[Satu Suominen]

Meillä kaikki koiruudet ovat pentuna olleet enempi tai vähmepi pieniä riiviötä hampaineen. Nuorimman eli Sagan kanssa helpotusta toi se että se pääsi koirapuistoon purkamaan enintä energiaansa koirakavereiden kanssa ja lisäksi kaikenlaista "aivotyötä". Isoin apu kuitenkin tais kaikilla olla aika; mitä enemmään ikää tuli niin pureminen väheni. Tsemppiä, kyllä se siitä!
t. Satu, Ferro ja Saga sekä bolognese Immu

[Julia Åivo]

Oletteko aina tarjonneet jotain sallittua pureksittavaa tilalle? Eli kun koiraa joutuu kieltämään, esim. kiljahtamaan puremisesta, niin saman tien joku sallittava purtava suuhun, narulelu esim. on hyvä. Leluja pitää sitten tietty olla pitkin taloa että aina tarvittaessa on lelu käsillä   Ihan pieni pentu ei pure dominoidakseen tai ilkeilläkseen, vaan se on sen leikkiä. Toki johdonmukaisesti opetetaan että ihmiset eivät tykkää puremisesta, mutta leikkipureminen on ihan eri asia kuin murina tai hampaiden kokeilu esim. luuta puolustaessa tai hoitotoimenpiteitä vastustellessa. Ja poskivilloista puristelu voi tietysti vain yllyttää pentua, jes, ihminen lähti leikkiin mukaan.

[Marke Myyrä]

Unohtui tuossa edellä mainita vinkki, jonka huomasimme toimivan - ainakin joskus - Retun kanssa: Kun se rupesi puremaan eikä lopettanut älähtämiseeni, käänsin sille selkäni tai lähdin kokonaan pois. Verta, hikeä ja kyyneleitä siinä tarvittiin, kirjaimellisesti, aika ajoin! Kun pohkeissa hampailaan riekkumisen sain loppumaan astumalla taaksepäin, se keksi hyökätä kinttuun kiinni sivulta! Älykkäitä ovat nämä veijarit! Nyt tuntuu kuin tuo aika olisi pahaa unta jossakin menneisyydessä. Että kyllä se siitä...

[Kirsi Vatanen]

Selän kääntämistä olen myös kokeillut, mutta siinä vaiheessa kun kulmahampaat osuvat akilleenkantapäähän reaktio tulee automaattisesti. Pyrin olemaan kiljahtamatta, mutta pelkästään nytkähdys riittää innostamaan meidän Sisun.
Lelua tai puruluuta tarjotaan aina korvikkeeksi, mutta tuore liha kiinnostaa enemmän. Taskut pursuavat nappuloita ja leluja 

Oikeasti uskon, että tämä on ohimenevää. Viime viikolla vain tuli uskonpuute, ja jo ahdistuskin kun pentu ei usko eikä tottele. Onneksi mieheni on jäänyt jo paitsioon tuossa puremisvimman kohteenaolosta.

Vuoden päästä tämä nykyolotila on jo varmasti unohtunut 

[Krista Wallasvaara]

Moikka

Gemmahan pikkuisena puri myös, lähinnä meidän poikaa. Ruby ei pure, hyvin vähän ja ikäänkuin "vahingossa". Aika kovasti otettiin tuo pureminen heti kun tuli kotiin ja se jäi siihen. Raldo, samasta pentueesta on ollut kanssa kova puremaan, on nyt ollut meillä hoidossa, enkä ole huomannut kovemmin tuota puremista. Ehkä herkemmin yrittää "vahingossa" kun sitä menee silittämään silloin kun se on innokas. Viimeksi puristin ikenestä kun yritti purra ja se loppui siihen, tilalle tuli lämmin pikkukielen lipaisu ja silloin sai ilmanmuuta paljon kehuja.

Gemmalle annettiin paljon aktivointijuttuja silloin kun sillä oli puremisvaihe, esim. tyhjän veskipaprurullan sisälle muutama namupala. Myös tyhjä maitotölkki ajaa hyvin saman asian. Namujen piilottelua harrastettiin kovasti, mutta perusidea oli että se vaan piti kitkeä pois, aina ei huomion toisaalle kiinnittäminen riittänyt. Piti ärähtää oikein kunnolla kun leikki äityi liian kovaksi ja pureminen alkoi. Samoin se Gemma opettaa nyt noita pentuja, että jos ei murina auta, sitten ärähdetään ja jos sekään ei auta niin otetaan kovemmat otteet. Hienosti tepsii. Kyllä se pureminen vielä loppuu. Mutta siis jos haluatte niin tulkaa meillä pyörähtämään. Nämä pennut näyttää olevan selkeästi kovapäisempiä, kuin niiden emo. Mutta ihanaluonteisia ja fiksuja, kunhan niiden kanssa vaan jaksaa olla määrätietoinen. Ruby on niin mahtava tyyppi että meitä niin usein naurattaa sen pieni mutta pippurinen luonne, mutta samalla tietää tasan paikkansa (...vielä) täällä kotona.