seuraava »

[Milla Korhonen]

Olen päättänyt hankkia seuraavan koiran nyt vuoden sisällä. Minulla on aina ollut vain narttukoiria. Nyt kuitenkin labbisnarttuni steriloitiin viime viikolla, joten mahdollisesti kysymykseen voisi tulla uros.

Millaisia kokemuksia uroksista? Hyviä ja huonoja. 


T. Milla

[Aino Melasniemi]

Täällä yksi ääni urosten puolesta 

Molemmissa varmasti omat hyvät ja huonot puolensa, ja riippuu myös siitä mitä haluaa.
Mulla on kokemusta yhden lagottonartun ja yhden lagottouroksen verran. Narttuun päädyin aikoinaan vain siksi, pakko myöntää, että olen kasvatustyöstä kiinnostunut.

Kaikki ovat yksilöitä ja poikkeuksiakin toki varmasti on, mutta karkeasti yleistettynä uskon että rodussa kuin rodussa urokset ovat keskimäärin hieman kovapäisempiä ja tässä suurin syy miksi nuorempi lagottoni on uros. Harrastuskoiran halusin ja omaan käteen hieman kovapäisempi koira tuntuu sopivan paremmin, lagotot kun kuitenkin keskimäärin ovat suht pehmeitä.

Ja jos agilitya ajattelee, on uroksen etuna se että siitä tulee hieman korkeampi maksi. Toki narttu voi jäädä mediksi, mutta siitäpä ei yksikään kasvattaja taatusti takuuta pysty antamaan.

Ja mikä parasta, uroksella ei ole juoksuaikoja.

Toki kuvani on hieman vääristynyt sikäli, että Luigi kastroitiin piilokiveksen vuoksi 1-vuotiaana, eli sillä ei käytännössä ole uroksen "huonoja puolia" ollenkaan eli narttujen perään haikailua tms. Mutta kokemusta löytyy myös kastroimattomista uroksista ja edelleen vannon uroksien nimiin. Vaikka ei toki nartuissakaan mitään vikaa ole 

[Maija Mattila]

Minulla on viiden uroskoiran kokemus, nuorin tällä hetkellä melkein kaksi vuotta ja on lagotto. Muut ovat olleet kahden pystykorvarodun risteytyksiä (ensimmäiset kaksi oli saksanpaimenkoira/harmaapystykorva)ja sikäli kovapäisempiä. Kaksi uroksista on kastroitu, toinen 5-vuotiaana, syynä ulkona jatkuva ulvominen naapurien narttujen vuoksi ja nyt meillä oleva leikattiin 7-vuotiaana ja syy oli uros lagoton hankinta. Uros on kovapäisempi ja se tarkoittaa että sillä ei missään tilanteessa saisi olla epäselvää mikä on sen oma asema perheessä. Nyt meillä oleva on roduiltaan ja luonteeltaan kovapäisin mitä meillä on ollut (suomenpystykorva/harmaapystykorva)ja varmuuden vuoksi olen sen leikkauttanut sillä sen kanssa ollaan usein tilanteessa että pomo pitää olla selvillä. Olemme sen saaneet hyvin koulutettua ja lenkillä käydään yhdessä lagoton kanssa mutta vieläkään en molempia pidä pihassa samaan aikaan yhdessä vapaana kun pystykorvalta loppuu huumorintaju helpolla.

Lagotto on rotuominaisuuksiltaan näihin verrattuna erittäin helppo ja pomona on helpompi olla. Koirat ovat yksilöitä mutta mielestäni vielä yksivuotiaalla ei näitä varsinaisia urosten ominaisuuksia ole oikein kunnolla tullut esille. Uroksella ei noita juoksuja ole mutta koko elämän ajan on otettava huomioon narttujen juoksut! Oli sitten näyttely tai lenkki tai vapaana oleminen niin naapurissahan saattaa olla narttu jolla on tulossa, tai on, tai on ollut juoksut ja nämä vaikuttaa sen käytökseen. Terveys osiosta täältä foorumilta voit lukea myös kohdasta; miksi koira ei syö, mitä urosten omistajat ovat kirjoitelleet. Lisäksi mainitsen sen miten meillä nuo aiemmat urokset ovat säännöllisesti koetelleet kuka on pomo, vähän kuin lasten uhmaiät ne pomppaavat välillä esille, jos homma on kerran kunnolla tehty selväksi on jatko helpompi.  Narttuihin en osaa uroksia verrata kun niitä ei ole ollut ja vähän sattumalta ollaan uroksiin aikoinaan päädytty ja sitten vähän niinkuin totuttu niiden aivoituksiin Kyllä meillä seuraava koira on varmaan uros juuri tuon tottumisen vuoksi.

[Tarja Vihanti]

Ensimmäinen koirani oli uros ja nyt on narttu, jolla on eka juoksut takanapäin!
Ensin ajattelin, että en ottaisi kuin uroksen, mutta kyllä olen tykännyt kovasti nartustakin. Halusin tutustua narttujen "sielunelämään" ja enpä ole katunut.
Ei ole niin kova lähtemään kaikkien hajujen perään ja pysyy hyvin omassa pihassa
(ainkin vielä.)
Samoin nartun kanssa ohitukset sujuvat hyvin oli uros tai narttu vastassa. Aiempi urokseni tahtoi äristä uroksille yritinpä mitä konstia tahansa!Mutta paljonhan se on varmaan myös luonteesta ja koulutuksesta kiinni! Ensimmäisen koirani kohdalla kaikki opettelu oli niin uutta ja nyt on ainakin jo jotain "takataskussa"!
Haluaisin itse myös kokemuksia kahden nartun taloudesta miten on mennyt ja paljonko koirilla on ikäeroa? Toinen koira haaveissa ja mietityttää miten kaksi narttua sopivat
"samankaton alle"? Vai kannataisiko ottaa toiseksi uros?

[Outi Knuutila]

Meillä kokemusta vasta 1½ vuotta uroksesta. Meillä tuntuu olevan tosi vilkas tapaus. Ihana se on, mutta vaatii kyllä aikamoisesti, että pitää näyttää olevansa pomo, ja silti tottelu on vähän mitä sattuu (pentuna ja pentukoulussa totteli melkein kuin unelma, sanoisin!), vaatii paljon tekemistä ja huomiota...Mutta, odotetaan, että se vielä vähän kasvaa. Periksi ei anneta, toteltava on.

En tiedä ollaanko oltu huonoja kasvattajia. Ehkä. Luulisin, vaikka parhaamme tehdään! Ensimmäinen koira, joten taatusti virheita tehdään. Mökö on ainakin mielestäni tosi kovapäinen tietyissä asioissa: tottelu. Eli haahuillaan eestaas lenkillä, ja uppoudutaan hajuihin oikein kunnolla. Ja käydään liian kuumana tyttöihin, koska menossa toinen eturauhastulehdus kuukauden sisään! Eli kuvittelisin, että meillä on levottomampi tapaus kuin lagotot yleensä. Se saa monesti oikein spurtin,kun tulee joku hyvä haju, ja siinä on muuten iiiihan turha alkaa sanomaan yhtään mitään. Vaikka miten vetäisi remmillä vierelle, niin ei kuulla, vaan protestoidaan vinkumalla, kun ei saada mennä haistelemaan. Ja venkoillaan ihan oikeasti tosissaan remmistä pois..

Lisäksi Mökö vetää edelleen, vaikka sitä on harjoiteltu ja paljon. Eikä anneta periksi, eli vetämällä ei pääse. Spurtteja otetaan silti. Ja hajut tuntuvat vievän poikaa tosi paljon.

Toisaalta Mökö on mitä ihanin. Kun sille päälle sattuu, tai tarjolla on jotain extrahyvää, niin tehdään vaikka mitä. Ja se on nykyään myöskin hellyydenkipeä. Pienempänä sitä alkoi ahdistaa tosi nopeasti, jos sitä meni silittelemään ja paijaamaan, nyt se tulee hakemaan sitä ja hakeutuu rapsutettavaksi. (juu, tiedän, pitäisi rapsuttaa vain silloin, kun se ei itse pyydä sitä).

Pois en vaihtaisi, vaikka kaikenlaisia päiviä on 

[Minna Porkola]

Tämä menee alkuperäisen otsikon ohitse. Outi, saat vertaistukea. Meillä on myös melkoisen vilkas urospentu. Ikää 9 kk. Eturauhastulehduksia lukuunottamatta kokemukset kuulostavat aika samanlaisilta. 

[Aino Melasniemi]

Menee mullakin nyt vähän ohi alkuperäisen aiheen, mutta en malta olla kommentoimatta tuota kovuusasiaa. Toki lagotollekin pitää kertoa, niinkuin jokaiselle koiralle, kuka on pomo. Mutta oikeasti kovaa koiraa ei lagotosta saa kyllä mielestäni tekemälläkään. Kovuudella tarkoitan siis sitä mitä sillä luonnetestissäkin tarkoitetaan. Jos joku väittää omistavansa oikeasti kovan lagoton, niin en usko ennenkuin näen pisteet luonnetestistä 

[Ida Danielsson]

^Samaa mieltä. Meillä Sumi osaa kyllä esittää kovista ja joissain asioissa se osaa olla todella itsepäinen. Todellisuudessa siltä löytyy myös se herkempi puoli, ei se mikään kovis oikeasti ole . Mutta ei kyllä kovin herkkäkään, ei ainakaan lagottonartuksi.

[Heli Herna]

Minulla on ollut aiemmin yhtä poikkeusta lukuunottamatta narttukoiria ja luulin pitkään, että narttuja jatkossakin tulen hankkimaan. Snautserinartun kaveriksi tuli 5 vuotta sitten kuitenkin uroslagotto, joka kyllä yllätti maskuliinisuudellaan; koipi alkoi nousta 3 kk:n iässä kun meikätyttö oli kirjoista muistiaan verestänyt ja odotteli koivennostoa vasta lähempänä puolen vuoden ikää. Varsinainen hormonipläjäys koko Toto onkin eikä vuoden iässä piilokivesten vuoksi tehty kastraatio ole äijämäisyyttä tyystin vienyt. (Saanen iloita siitä, ettei noita eturauhastulehduksia kyllä ole ollut.)  Toki narttujen hajut eivät häiritse työntekoa samalla tavalla kuin oikeilla pojilla voi käydä, mutta toisaalta eivät nartut välttämättä hyvin hommaansa motivoituneita uroskoiria kuljeta muutenkaan.

Snaku-urosta en itselleni ottaisi - vaikka monille se on juuri oikea valinta. Mikäli seuraava harrastus/työkoira on lagotto, se lienee kyllä uros. Kotikoiraksi - ja etenkin ensimmäiseksi koiraksi - ottaisin varmaankin nartun, sillä keskimäärin ne ovat rodussa kuin rodussa uroksia helpompia tapauksia. Toki täytyy muistaa, että viime kädessä kyse on aina kuitenkin yksilöistä eikä sukupuolesta. Monenlaisia uros- ja narttukoiria on vastaan tullut, ihan rodusta riippumatta.

Saattaa olla ihan huuhaata, mutta moni on sanonut uroskoirien olevan suoraviivaisempia ja narttujen taas ketkumpia ja enemmän omia sovellutuksia asioista keksiviä. Meillä kotona tuo on kyllä selvästi nähtävillä; Toto on putkiaivo, joka pyrkii aina tekemään niin kuin on opetettu (tai sitten ihan itsekseen oppinut) kun taas Miina mielellään hiukan soveltaa ja säveltää itse. Ja sehän on kouluttajan kannalta oikein palkitsevaa vaikkapa tottiskentällä - tai ainakin ilahduttaa kentän laidalla koiran tempauksia katselevia.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, tai ainakin iloa ja riemua, tuovat molemmat karvakorvat sylikaupalla eli voin kyllä vannoa, että kahta en vaihda.

Heli, Toto ja Miina

[Hanna Salovuori]

Meillä laumaan mahtuu kolme narttua ja yksi uros. Vanhin narttu Chandie (Bichon frisé, 11v) on saanut luovuttaa lauman johtajan paikkansa jo ajat sitten Jassille (narttu, 3,5v). Baia (narttu, 2v) on kotioloissa näistä viimeisenä. Nämä neidit ovat suht pienistä ikäeroista huolimatta tulleet aina hyvin juttuun keskenään ja järjestys on selvä. Lauman nuorin on uros Mio, 5kk. Toistaiseksi ainakin poika on pidetty kurissa, ja varsinkin nyt kun Baialla maha kasvaa niin aika tiukassa sellaisessa.

Tähän mennessä tulleen kokemuksen perusteella sanoisin, että allekirjoitan tuon, että lagotto on melko pehmeä rotu. Yksilöissä ja tilanteissa on kuitenkin suuria eroja. Jassi ei ole ollut varmaankaan helpoimmasta päästä narttuja, se on ainakin matkan varrella joskus kokeillut, josko voisi nousta lauman arvojärjestyksessä vieläkin ylemmäs. Lagotto on älykäs rotu, joka selvästi hyödyntää heti porsaanreiän ja omistajan epävarmuuden, jos paikka tulee. Toisaalta kun järjestys on selvä, niin se yleensä sitten myös on, eikä siitä tarvitse yhtenään keskustella.

Otin uroksen lauman jatkoksi oppiakseni myös niistä jotain; aiemmin kun on ollut vain noita narttuja. Eipä tuo ole ollenkaan hassumpi. Odotan mielenkiinnolla, miten elämä lähtee sujumaan kun Mio tuosta vielä kasvaa hieman. Se kun on nostanut jalkaa kolmikuisesta alkaen, ja oli jo tyttöjen viime juoksujen aikaan (Miolla tuolloin ikää n. 4kk) kiinnostunut neitien takamuksista ja hyppi selkään - tosin ymmärtämättä mitä oli tekemässä. Tarkoitus on kyllä pyrkiä mahdollisimman pitkälle siedättämään sitä hajuihin, koska harrastuskoiran on kestettävä sekoamatta myös ihanat tytöt...

[Outi Knuutila]

Snautserinartun kaveriksi tuli 5 vuotta sitten kuitenkin uroslagotto, joka kyllä yllätti maskuliinisuudellaan; koipi alkoi nousta 3 kk:n iässä kun meikätyttö oli kirjoista muistiaan verestänyt ja odotteli koivennostoa vasta lähempänä puolen vuoden ikää.

Meillä oli sama juttu. Jalka alkoi nousta samassa iässä, ja Mökö oppi sen vieläpä tosi nopeasti. Oltiin kanssa tosi hämmästyneitä asiasta, varsinkin kun ensimmäinen koira on kyseessä

* * *

Jäin vielä miettimään tuota kovuusasiaa. Tiedän, että paljon kovempiluonteisia rotuja on olemassa, eli ei lagotto varmaankaan nähden ole kovaluonteinen. Enkä tunne tuota kovuusasiaa sen enempää, mutta ainakin minusta tuntuu, että tiettyjen asioiden oppiminen ja totteleminen vain kestää ja kestää ja kestää, ja että Mökö säännöllisin väliajoin yrittää "unohtaa" tietyt säännöt, vaikka tasan tarkkaan osaa ne ja tietää mikä on sallittua ja mikä ei. Mutta ehkä se tosiaan johtuu vaan siitä, ettemme osaa olla tarpeeksi johtajia, vaikka parhaamme yritämme.

[Heli Herna]

Suomalaisen luonnetestin arvosteluohjeista suora lainaus kovuudesta: "Kovuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä koiran taipumusta muistaa epämiellyttäviä kokemuksia. Kovana pidetään sellaista koiraa, joka unohtaa pian pelottavat kokemukset. Koiraa, joka kauan muistaa vähäpätöisetkin ikävyydet, sanotaan pehmeäksi.

Tottelevaisuuskoulutuksesta muistamme, että koira yhdistää kokemansa ikävyydet siihen tapahtumaan tai tekoon, joka vallitsi kyseisellä hetkellä. Mutta harvoin pelkkä tilanne jää mieleen epämieluisana: myös tapahtumapaikka ja sen lähiympäristö sekä mahdolliset kuulo- ja näköhavainnot, joilla ei ole muuta yhteyttä tapahtumaan kuin että ne havaittiin juuri samalla hetkellä kuin ikävä asia tapahtui, jäävät mieleen. Tämä mahdollistaa koiran kovuuden arvostelemisen."

Kovuus tässä mielessä on siis ihan jotain muuta, kuin mistä usein puhutaan sillä termillä.

Pakko vielä todeta sekin, että ottamatta mitään kantaa lagotto romagnolo-rodun älykkyyteen suhteessa muihin rotuihin, älykkyydellä ei ehkä kovin paljon ole tekemistä sen kanssa, että koira pyrkii laumassa mahdollisimman korkeaan asemaan. Näin toimii "normaali" koira ja harmittavan moni koiranomistaja antaa pyrkyrin pyrkiä ja mennä ja sen jälkeen hallita. Ja kaikkihan tiedämme mitä siitä seuraa. Onnellinen koira on sellainen, joka tietää paikkansa laumassa ja voi luottaa siihen, että laumanjohtaja hoitaa sen puolesta laumanjohtajalle kuuluvat hommat. (Monelle kyllä tulee siitä huolimatta joskus - jopa toistuvastikin - tarve kokeilla, josko harppaus jonkun ohitse hierarkiassa olisi mahdollista. Mututuntumalla sanoisin, että siinä joukossa lagotto ei ehkä rotuna ihan kärkisijoilla keiku. Mutta taas täytyy muistaa, että yksilökohtaisia eroja on.)

Heli, Toto ja Miina

[Terhi Heikkinen]

Ensimmäinen koirani oli pystykorvauros Julle (s. -89 k.-00) ja se oli oikein viimeisen päälle Uros. Kaikille ärhenneltiin paitsi nartuille ja kova kiire oli päästä naisiin aina kun saatiin mahdollisuus. Joka puu ja pylväs piti merkata niin korkealle jalkaa nostaen, että kaatuminen näytti hyvin todennäköiseltä. Jullea pystyi lukemaan kuin avointa kirjaa, se oli suora, yksinkertainen ja yritti päästä mahdollisimman helpolla kaikesta. Julle oppi mitä uskomattomimpia keinoja karata pihalta riimusta, piehtaroimalla, kaivautumalla, puremalla hihnan poikki jne. Eikä se koskaan muistanut mitään pahoja tapahtumia.

Sitten tuli Helga v. -03. Siitä nyt on paha sanoa mitään luonteellisesti, koska se oli elänyt tynnyrissä ensimmäisen elinvuotensa. Helga on ihan tuulella käyvä ja sen järjenjuoksusta ei ota mitään tolkkua. Fyysisesti Helga on ollut narttu vaikeimmasta päästä, sillä oli pitkittyneitä juoksuja, valeraskauksia, joiden takia se steriloitiin muistaakseni -05.

Sera on narttu, syntynyt -06. Minusta Serassa yhdistyvät molempien sukupuolten hyvät ominaisuudet. Se on keskikova, helppolukuinen ja ahkera. Tosi välitön tapaus, sellainen joka elää hetkessä eikä kieroile. Eikä ole ainakaan vielä mitään merkkejä esimerkiksi valeraskauksista. Sera tulee toimeen sekä urosten että narttujen kanssa, eikä juoksu vaikuta sen luonteeseen tai esimerkiksi ruokahaluun. Ihan samalla tavalla me treenataan juoksujenkin aikaan, mutta tietenkään yleisille treenipaikoille tai tokokokeisiin ei mennä. Metsähakua, tottista ja jälkeä voidaan tehdä juoksuista riippumatta.

Vielä ei ole kolmannen koiran aika, mutta oikeastaan minulle sukupuolta enemmän merkitsee pennun luonne. Jos joku pennuista miellyttää eniten (jos olen saanut tutustua huolella pentuihin kasvuviikkojen aikana), niin ei se ottaminen sukupuolesta jää kiinni.

[Anne Kupiainen]

Minulla on kokemusta (omana koirana) vain nartuista. Tällähetkellä saman katon alla asustaakin näitä 4 kappaletta synt. -98, -00, -05 ja -07. kahden vanehemman ja kahden nuoremman satsin ikäero on ihan sattumalta noin  1v 4kk. Hyvin mahtuvat tässä kaikki asustelemaan.

Vanhimmat (ei lagottoja)on tulleet aina hyvin keskenään toimeen. Sitten tuli Dina. Dina kyllä hyväksyttiin laumaan, mutta ikäero vaikutti varmaan sen, ettei vanhemmista sille juuri leikkiseuraa ollut. Dina on kunnioittamut vanhempia koiria ihan alusta pitäen ja heti näiden komennosta onkin näyttänyt alistumisen merkit.

Uman tultua sai Dina sen oman kaverin   Ovatkin mainio parivaljakko keskenään. Uma ei olekkaan luonteeltaan ihan niin "nöyrä", joten lauman johtajuutta vanhempien koirien kanssa onkin tullut testailtua. Ei kuitenkaan mitään "verissäpäin" otteluja ole käyty. Umasta näki heti jo melko pienenä, että sillä on aikomus nousta laumassa ylös päin ja nyt näyttääkin, että ihan vanhin on jo periksi antanutkin...

[Hanna Salovuori]

No niin, taas tuli kirjoitettua ensin ja ajteltua vasta nyt. En siis tarkoittanut sanoa, että kovuus/pehmeys liittyisi suoraan tuohon öykkäröintiin laumassa. Tai toisaalta myöskään älykkyyteen... Nuo olivat lähinnä irrallisia lauseita huonosti yhdistettynä... 

Edelleen olen sitä mieltä, että lagotolla on aika paljon älyä ja mielikuvistusta... Ainakin haluan uskoa niin, ja siltä meillä näyttää. Tuon luonnetestimääritelmän pohjalta nämä meillä asuvat karvakasat eivät ole ihan pehmeimpiä, useimmiten ne unohtavat ikävät asiat nopeasti. Jassi on saanut luonnetestistä tässä kohden tuloksen "hieman pehmeä +1", mikä on varmaan aika lähellä totuutta (asteikkohan tuossa on -3 - +3). Baiaa ei ole (vielä) luonnetestattu, mutta olisi mielenkiintoista nähdä sen tulokset. Aiemmin olen pitänyt sitä selvästi Jassia herkempänä, mutta enää en ole tuosta ollenkaan varma...