seuraava »

[Titta Nykänen]

Hei !!

Neuvoja kaivataan... ...en löytänyt tätä aihetta aikaisemmista teksteistä, sukat näyttävät maistuvan muille lagotoille.

Mutta onko muilla samanlaista ongelmaa...? Meillä (reilut 6 kk ikäisellä) Pipsa-lagotolla on vaarallinen "harrastus", nimittäin kivien syönti. Lenkkeillessä hamuaa erikokoisia kiviä kuin imuri lumen päältä. Kieltäessä Pipsa nielaisee tosi nopeasti pikkukiven. Irti/pudota -harjoituksia tehty, muihin "aarteisiin" toimii, mutta ei kiviin.

Yleensä Pipsa seuraavana aamuyönä oksentaa kiven ulos, mutta ollaan joskus odoteltu/saalistettu kiviä toisestakin päästä.
Tähän saakka on ollut onni matkassa ja vatsan "luontainen seula" on ohjannut kivet kokonsa mukaan, pikkukivet menevät suolen kautta ja suuremmat oksennetaan.

Pipsa saa ruoakseen Royal Canin nappuloita aamuisin, sekä "kotiruokaa", raakaa jauhelihaa, lisäksi Aptus calphosum d-jauhetta sekä Nutrolin öljyä. Koira on tosi ahne.

Ottaisin kiitollisena neuvoja vastaan, jos muilla em.ongelma ratkennut...

[Maija Nieminen]

Voi ei! Enpä ole tuollaisesta aikaisemmin kuullut. Mutta symppaan siis aihetta, sillä meidän Uunokin on pennusta lähtien ollut erityisen kiinnostunut pienistä kivistä. Mukavimpia ovat takapihan nurmikon ja terassin välissä olevat kivet. Uuno kaivaa kivien alta kiinnostavia hajuja ja kantelee kiviä suussaan. Ei luovuta pyynnöstä suussaan olevaa kiveä eli aarretta, vaan jos ihminen sen haluaa, se täytyy kaivaa sieltä ulos. Ei ole kuitenkaan koskaan niellyt yhtään kiveä, vaan sylkee ne kyllä aina pois.

-Maija

[Marke Myyrä]

  Voi näitä meidän kultanuppuja! Mindi on pennusta lähtien (nyt 1½v.) ottanut kiviä suuhunsa. Se mukeltelee niitä suussaan, ja kun kysyy "Mikä suussa?", se sylkäisee sen pois. Toistaiseksi ei ole vielä niellyt niitä, ainakaan niin että olisi huomattu. Ongelmasi, Titta, näyttää olevan samaa luokkaa kuin Retun tupakantumppien imurointi kadulta. Se oppi nielemään ne niin nopsasti, että suusta ei saanut kaivetuksi ulos. Silloin tällöin vielä nytkin sieppaa natsan suuhunsa. Kaikenlaisia opetuksia sain koiraguruilta tuon tavan lopettamiseksi, mutta mistään ei ollut apua. Jos Retu joskus kuolee mahasyöpään, tiedän syyn. Olen haastanut tupakkateollisuutta kehittämään tupakan, jonka itse sen polttaja syö loppuun: nautintoa koko rahan edestä. Eivätpähän ole tumpit lasten ja koirien suissa. (Väärä foorumi: Tuskin järkevät koiraihmiset tupakkaa polttavatkaan tänä valistuneisuuden aikana. ) Mutta kivet ovat kyllä toisella tavalla vaarallisia, niistä kun voi saada suolitukoksen. Jos jollakin on viisasten kivi, millä tuollaiset tavat saa koiralta ennen vahinkoa, niin - pliis!!! - kertokaa!

[Jutta Kallio]

Täytyy tässä muistutella, että vaikka koira ei niitä kiviä nielisikään niin seuraukset voivat olla aika ikäviä. Meidän isomummokoira Pepiltä (kohta 11-vee)jouduttiin leikkaamaan suurin osa hampaista pois viime kesänä, koska hampaat ja ikenet olivat niin huonossa kunnossa. Ja tähän oli syynä Pepin ihastus kiviin. Peppi ei muuten juurikaan kivistä välitä, mutta kesäisin hän sukeltelee pikkukiviä järvestä ja pelastaa ne rantaan. Ja tästä ei kyllä hampaat tykkää! No koirahan voi ihan hyvin ilman hampaitaankin, mutta leikkaus oli melko kallis ja Pepin lemppariharrastuskin sai sitten jäädä (hampaatonta mummikoiraa kun ei viitsi näyttelyissä enää käyttää)  

[Heidi Lehtinen]

Äkkiseltään tulee mieleen "ensiapuna" kuonokopan käyttö estämään kivien saamista suuhun. Itse jouduin spanielilla sellaista käyttämään kouluttaessani sitä eroon toisten koirien ulosteiden syömisestä 
Käytettyämme kuonokoppaa noin reilun viikon siirryimme kuonopantaan ja lopulta takaisin tavalliseen taluttimeen 
Aina koiran kiinnittäessä huomionsa ulosteisiin yritin ehtiä käskeä sitä istumaan ja palkkasin. Kuonokoppa auttoi estämään syömisen mikäli koira ei kuunnellut tai olin itse liian hidas antamaan käskyä. Kun harjoitukset sujuivat hyvin, siirryimme kuonopantaan,jolla pystyin tarvittaessa korjaamaan koiran käytöstä mikäli yritti palata vanhoihin tapoihin. Kuonopantaa käytimme pari kuukautta ennen kuin palasimme tavalliseen taluttimeen. Koira lopetti epämiellyttävän tapansa miltein kokonaan, ainoastaan vapaana ulkoillessa yritti välillä kanniskella "herkkujaan".

Kuonokopan käytön ainoa huono puoli olivat ihmisten ennakkoluulot "toi koira on varmasti vihainen kun sillä on tollanen päässä" tai kommentit kuinka ikävältä koirasta tuntuu ulkoilla sillä tavalla. Pohdin itsekin pitkään kunnes oli pakko kokeilla kun mikään muu ei tuntunut auttavan pinttyneen tavan pois saamiseen 

[Hannele Törmänen]

Hengenvaarallinen harrastus! Yksi kasvattini kuoli vuosi sitten nielaistuaan kiven tien varresta. Siinä olikin terävä reuna, joka viilsi sisäisen verenvuodon mennessään. Mitään ei ollut tehtävissä. Mieluummin kuonokoppa kuin vainaja.  Yleensä koira viisastuu iän mukana, tämäkin kasvattini oli vasta 5kk. Jospa pakkomielle menisi ohi kun käyttää muutaman viikon kuonokoppaa.