seuraava »

[Anni Virtanen]

Hei kaikki,

olen ensimmäisen lagottoni hampaiden ja suun innokkaan käytön kanssa vähän ymmälläni, ja kaipaisin apua viisaammilta:

Rommi on nyt 6 kk vanha, erittäin vilkas ja touhottaja, mutta toisaalta nopea oppija ja jaksaa keskittyä pitkiäkin aikoja. Hienosti kontaktissa. Teemme päivittäin pitkiä lenkkejä, ja Rommin saa käyttää aivojaan mm. etsimisleikeissä ja palapeleissä ym.

Rommi on alusta asti ollut innokas käsien, jalkojen, hihojen ym kehonosien pureskelija. Ensimmäiset kuukaudet kuljin pohkeet mustelmilla ja verillä. Pohkeet on jättänyt nyttemmin rauhaan, mutta käy muutaman kerran päivässä suulla kiinni ranteisiin tai varpaisiin. Ei kovaa, haavoja ei tule, lähinnä "koluaa" tai lutkuttaa kielellä. Olen päätellyt tämän olevan huomionhakuisuutta ja kutsu leikkiin; usein liittyy "pentuhepulointiin" ja saattaa tuoda lelun ja sitten napata ranteesta kiinni. Myös ulkona vapaana saattaa äkkiä hyppiä vasten ja nappailla takista ja hanskoista. Vihamielistä murinaa tähän ei liity, komentavaa haukkua kylläkin.

Luettuani muita foorumin keskusteluja odotin/toivoin käsien kaluamisen loppuman hampaiden vaihtumiseen, mutta hampaat ovat jo vaihtuneet, ja vain pohkeet jäivät rauhaan.

Olen kokeillut etikkaa käsissä (nuolee innokkaammin), tiukkaa äänensävyä tai jopa murinaa (yleensä alkaa haukkua ja jatkaa). Viimeaikoina olen ottanut kiinni poskista ja kieltänyt tiukasti, jos tästä lopettaa niin usein vasta muutaman kerran jälkeen. Ikinä en lähde leikkiin, usein lähden paikalta pois. Nämäkään eivät näytä tepsivän. Ulkona hyppiessä ja näykkiessä poskista kiinni ottaminen innostaa entisestään, parhaiten toiminnan lopettaa paikallaan hiljaa seisominen, mutta eipä tämäkään ole toiminnan toistumista vähentänyt.

Onko vinkkejä, miten saisin Rommin uskomaan, että hampaita ei käytetä käsiin, eikä takkia revitä hampailla?

Lasten tai koiriin tottumattomien ihmisten kohdalla ranteiden kaluaminen on kurjaa, vaikkei satukaan. He kun eivät ymmärrä, että koira ei varsinaisesti "pure".

Kiitos jo etukäteen,

Anni

[maija karjalainen]

Meillä on ihan samanlaista oiretta (edelleen). Pupu on nyt 1,5 vuotias ja edelleen saa kohtauksia, jolloin nuolemista (korvat jos mahdollista/kädet), sormien imeksintää ja käsien hamuamista hampailla on haastavaa hallita. Nykyään on kuitenkin jo selvää, että kaikki kiva loppuu, jos hepulihapsiminen jatkuu. En rankaise sitä millään tavoin "hapsimisesta", koska se on sille selkeästi suuren kiintymyksen ja riemastuksen ilmaisua. Se ei hapsi muita kuin minua hampailla, joten luottavaisin mielin olen koiriin tottumattomien vieraiden ja lasten suhteen. Pusuilta ei ehkä voi välttyä kukaan. Salakavala lipaisu tulee juuri silloin, kun sitä vähiten odottaa.

Parhaiten meillä tepsii
-käsien piilottaminen/taakse laittaminen
-selän kääntäminen
-huomion kiinnittäminen ihan mihin tahansa muuhun kuin koiraan, vaikka se riekkuisi kuinka
-nykyään myös matalalla äänellä annettu lempeä muistutus "ei hampailla" --> kaluaminen muuttuu haukotukseksi, puskemiseksi, selällään teutaroinniksi tai vinkumiseksi

Hyppiminen on meillä edelleen ongelma. Ajoittain se tuntuu olevan jo hallussa ja sitten tulee takauma. Nyt on muodissa "takahyppy". Pupu ei hyppää edestä vaan tassut pepun päälle. Kun se on nopean hyppynsä tehnyt se vetää veitikkamaisen pelleilmeen naamalleen "jos hyppää takaa, niin sitä ei lasketa?"

Kaikenkaikkiaan olen vahvasti sitä mieltä, ettei tuo otus ole vielä saavuttanut kuin aavistuksen aikuisen koiran olemuksesta. Se pentu purskahtaa välillä väkisin esiin, enkä minä ainakaan osaa oikein siitä rangaista. Vastapainoksi se yrittää ihan tosissaan todella usein ja erittäin liikuttavalla tavalla.

Maija

[Marke Myyrä]

Anni, Rommi vaikuttaa ihan samanlaiselta kuin Retu. Se on nyt 4-vuotias. Ehkä tuossa parin vuoden kieppeillä ärsyttävä pureminen (liiallinen hampaiden käyttö) loppui tai ainakin väheni. Pentuaika oli tosiasiassa niin tuskaisaa aikaa hillittömän koiran kanssa, että - tunnustan: sille luettiin madonlukuja, kun ei sen voinut antaa ollenkaan leikkiä lasten kanssa. En muista, mikä sen loppujen lopuksi asetti, mutta kaikki konstit kokeiltiin. Fyysiset kiinniotot (poskista ravistaminen tai sen oman huulenkääntäminen purtavaksi yms.) vain provosoivat sitä villimpään leikkiin. Tehokkainta taisi olla selän kääntäminen ja sen "hylkääminen". Leikki loppui siihen, kun hampaat otettiin käyttöön! Sen kanssa touhusin kyllä kaikenlaista järkevää: tokoa, mejää, agilityä, hakuleikkejä, metsälenkkejä... Ehkä se niissä lpulta väsyi niin, että pureminen unohtui. MUTTA: vieläkin se huippu onnessaan (esim. poikani perheen saapuessa) hakee suuhunsa jotakin (kengän, luun, pallon...). Jotkut lagotot näyttävät elävän riemukkaita tunteitaan suun kautta. Kun minä tulen kotiin, se tervehtii minua edelleen usein ottamalla käteni suuhunsa ja pitämällä siitä hampailla kiinni. Se ei satu, mutta jos vetäisisin käteni pois, se sattuisi ja olisi oikeaa puremista. Kun olen tuosta kieltänyt, se hakee suuhunsa kenkäni ja pitelee sitä. Tiedän, että tilanteenne on tuskallinen ja kärsivällisyyttä kysyvä. Mitään käytännön neuvoja en osaa antaa. Voin vain toivottaa kärsivällisyyttä! Hassuinta on, että toinen lagottomme Mindi ei käytä hampaitaan juurikaan muuhun kuin niiden alkuperäiseen tehtävään eli ruoan pureksimiseeen! (Noh, mitä nyt joitakin huonekaluja... )

Hyppimisestä lisään vielä, että se ei ole loppunut vieläkään, vähentynyt tosin. Selän kääntäminen auttaa - tai sitten ei. Lenkilläkin kaikki ystävällisesti hymyilevät tai puhuvat ihmiset ovat potentiaalista pusuttamisen kohderyhmää. Siinä on monen rouvan meikit seonneet, kun Retu-poika on päässyt moikkaamaan!>

[Heidi Lehtinen]

Aapo ilmaisee kiintymystään "kirputtamalla" etuhampailla tai ottamalla käden suuhun pehmeään otteeseen  Se myös hakee huomiota puskemalla syliin ja työntämällä pään kainaloon, tai muuten vain kiehnäämällä jaloissa. Lopettaa pyydettäessä, joten en ole kokenut ongelmaksi vaikka välillä todella sinnikkäästi jaksaa vaatia rapsutuksia. Mies yleensä antaa koiralle sen vaatiman huomion vaikka olen kehoittanut jättämään sen välillä huomioimatta. Toinen kun on niin suloinen 

Hyppimisen suhteen olen ollut melko tiukkana,eli ilman lupaa ei hypitä päin eikä muutenkaan pompita sisätiloissa. Aapo ei hyppinyt ollenkaan meille tullessaan ennen kuin mies opetti sen tervehtimään häntä töistä tullessan hyppäämällä nuolemaan naamaa 
Tulemme töistä eri aikaan,joten tapa selvisi minulle vasta myöhemmin kun ilmettelin miksi Aapo pomppii tavallista enemmän kun tulen kotiin...Välillä todella vaikeaa saada mies ymmärtämään miksi asiat täytyy tehdä tietyllä tavalla ja säännöistä pitää kiinni.

Meillä hyppiminen loppuu pienellä äänimerkillä, joka tarkoittaa samaa kuin ei.
Nuoren innokkaan koiran kanssa tarvitsee varmasti jotain tehokkaampaa kuin äänimerkit, mutta kannatta kokeilla käyttää jotakin äänimerkkiä,joka yllättää koiran ja se jää ihmeissään kuuntelemaan jolloin sitä voi kehua/palkita hyppimisen/puremisen lopettamisesta. 

[Julia Åivo]

Minusta on huono neuvo odottaa hampaiden vaihtumista ja vasta sitten puuttua puremiseen. Pentu tietysti tutustuu maailmaan suullaan, mutta minusta jo luovutusikäiselle pennulle pitäisi alkaa opettaa että ihmistä ei näykitä.

Meillä puremiseen toimi heti pentuna kiljahdus ja sitten ohjaaminen sallittuun puuhaan, mutta isommalle pennulle se ei välttämättä enää ole niin tehokasta. Isomman kanssa noissa tilanteissa käyttäisin ennemmin huomioimattomuutta, esim. selän kääntämistä. Tietty jos pentu siitä huolimatta repii vaatteita tai hyppii päälle, sitten se rauhoitetaan esim. poskivilloista pitämällä, rauhallisesti ja päättäväisesti. Joillekin toimii esim. vesisuihkaus naamalle hyvänä ja aika kevyenä "pakotteena", jotkut vain innostuvat siitä.. Kun pentu rahoittuu, on hyvä tehdä esim. joku pieni tokoliike ja päästä palkkaamaan siitä, jotta "tilanne" päättyy kuitenkin positiivisesti.

Mä en itse ole jaksanut puuttua hyppimiseen, vieraiden päälle ei saisi hyppiä mutta esim. treeneissä jopa innostan koiria hyppimään mua vasten. Enkä sitten viitsi kotonakaan sitä kieltää..  Ehkä homman olis voinut tehdä vähän järkevämminkin, koska me treenataan hiekkapohjaisessa hallisssa ja mä olen treenien jälkeen aina kainaloihin asti hiekassa..

[Satu Puupponen]

  Voi, kuulostaapas tutulle. Sen verran mitä olen muiden lagottopoikien omistajien kanssa jutellut ja ihmetellyt tuota käytöstä niin tuntuu olevan kai melko yleistäkin nuorien lagottourosten käytöstä. Onneksi tuo "nilkat ja kädet mustelmilla ja verillä" -aika on jo meidän osalta ohi. Meillä ei myöskään auttanut minkäänlainen kieltäminen vaan se innosti Lucaa enemmän. Parhaiten toimi täysi huomioimattomuus, mutta senkään vaikutus ei ollut pitkäaikainen. Ihan pentuna toimi hetken aikaa kiljuminen ja kun se ei enää tehonnut niin murina, ja kun se ei enää tehonnut niin huomioimattomuus ja jäähylle vienti.

Lenkillä kuljettiin monta kuukautta havunoksa tai risu kädessä, jolla suojeltiin omia nilkkaparkoja. Osa lenkistä meni ihan ilman ongelmia kun oli paljon haisteltavaa mutta sitten esim muiden koirien ohitustilanteet yms nosti kierroksia ja se ylimääräinen energia purkautui tuolla riekkumisella. Lopulta tuo lenkillä riekkuminen alettiin saada hallintaan siten, että Lucalle opetettiin "seuraa" -käsky. Aina kun riekkuminen alkoi niin laitettiin koira seuraamaan ja kun sopiva matka oli päästy hienosti eteenpäin niin palkattiin. Tätä tehtiin siis heti kun riekkumiskohtaus alkoi ja näin saatiin koira unohtamaan kyseinen käytös ja päästiin taas jatkamaan lenkkiä normaalisti jonkin matkaa. Tuolla saatiin käytös kääntymään niin, että riekkumiskohtauksen sijaan Luca tulee tökkäämään namikättä ja muistuttaa, että eikö tehtäis sitä seuraa -juttua  (no tällä hetkellä onkin sitten ongelmana hillitön hihnassa vetäminen ja täysi lenkittäjän ignooraminen...kun yhdestä ongelmasta päästään yli niin toinen on jo nurkan takana  )

Luca on nyt 1v ja paljon on tehty töitä näiden juttujen eteen ja aletaan pikku hiljaa olemaan voiton puolella, tai ainakin ne pahimmat pentuhörhötykset ovat alkaneet jäädä jo taakse ja epätoivosta on selvitty. Kun energiaa pääsee purkamaan sallittuihin asioihin ja välillä oikein kunnolla riehumaan ja juoksemaan toisten koirien kanssa niin se rajaton huomionhakukin on tasoittunut. Luca hakee myös huomioita joskus hampaiden käytöllä ja nykyään tekee sen käsien kirputtamisella. Kirputtaminen ei vaan ole ihan hellimmästä päästä vaan kädessä on usein mustelma sen jäljiltä...

Meillä on myös tuo kotiintulo tervehdys sellainen, että pitää saada jotain heti suuhun, ja sitä sitten kannetaan ja hyöritään jaloissa väkkäränä.

[eija kettunen]

No hyvä huomata että muitakin kirputtajia löytyy. Meidän Severi on ihan mahdoton, ollessaan oikein, oikein hyvillään saamastaan huomiosta: nikertäisi sormia ja ynisee kuin pieni vauva Siitä ollaan isännän kanssa yritetty päästä eroon antamalla suuhun purulelua, mutta töitä pitää tehdä. Lenkillä on meilläkin vauhtia ja intoa ja hampaat meinaa väkisin naukkia rukkasiin/lahkeisiin. Kielletään ja monesti meillä on joku kepakko tarjolla, mutta eihän se höpelö aina malta ajatella keppejä. Severi on kohta vuoden ja todella leikkisä/vauhdikas ulkona. Onneksi sisällä jaksaa touhuta vähän vähemmällä vauhdilla. Hampaiden käyttöä ei meillä onneksi kohdistu vieraisiin, sitä enemmän nuolaistaan ja valitettavasiti myös hypitään vasten. Onneksi hampaan käyttö on nimen omaan nikertämistä, yritetään kuitenkin kaikki aina Kiljaista niin eiköhän tuo jääne. Selän kääntö ei meillä tepsi, innostuu enemmän. Tänään teki poika hassun häviämisen iltalenkillä, pujahti suvilumeen hajujen perässä ettei näkynyt kuin heiluva häntä, tosi hassu muutenkin lumen kanssa, mäet lasketaan lasten kanssa turpa lumessa.  . Jään innolla odottamaan "konkareiden" kommentteja hampaiden käyttöön, aina hyvistä näkökulmista saa itselle apua. Pitäkää kepit ja lelut koiran suussa ja rukkaset ehjinä

[veera bilaletdin]

voi tää kuulostaa tutulta ollaan vähän päästy onneks eteenpäin tästä ihan pentuvaiheesta, mutta on paljon edessä vielä! hyvä että ei olla ainoita

[Heidi Lehtinen]

Tuohon hampaiden käyttöön kannattaa puuttua jo pentuna, aikuisessa koirassa ei ole mukava ominaisuus tuo näpsiminen... Peppi on todella varomaton ja esim. makupaloja antaessa näykkäisee innoissaan sormille ellei sitä erikseen käskyllä muistuta ottamaan makupalaa nätisti. Useamman kerran jääpussia tarvittu koulutuksen jälkeen kun sormeni ovat olleet verinaarmuilla ja turvoksissa näykkimisestä. Ei Peppi sitä tahallaan tee, ei vain ole tainnut koskaan oppia että ihmisen käsiin ym ei hampailla kosketa niin kovasti. Olen kyllä joka kerta ärähtänyt kun on ollut liian kovat otteet mutta huonoja tapoja on helpompi oppia kuin opettaa pois  Leikkiessäkin helposti varovaisuus unohtuu mutta silloin leikki loppuu siihen paikkaan ja lelut menevät takaisin koriin.

[Merja Leppänen]

Hehe, tutulta kuulostaa todellakin.  
Meillä Sakke on nyt jo sen puolitoista vuotta, ja tuota hyppimistä ja lahkeesta repimistä kokeilee vieläkin aina silloin tällöin. Pienenpänä teki sitä aika lailla, mutta en kiinnittänyt karvanaamaan silloin mitään huomiota, tai sitten keksin aina jotain ihan muuta tekemistä, jotta yletön riehuminen loppuisi.
Hellyyttähän ja huomion hakua, sekä leikkiin pyytämistä se meidän pörröitaliaanolla aina on ollut, mutta nyt kun koiruus on jo aikuisuuden kynnyksellä, niin taitaa se tuolla lailla hiukan testatakin meitä...eli kumpi on pomo.
Nykyään auttaa joko se, etten kiinnitä mitään huomiota koiraan, korkeintaan näytän että mennäänpäs eteenpäin ( kädellä näytän suunnan ja sanon "mene" tai "tuonne") tai sitten, mikäli toinen vain innostuu komentamaan ja käy näykkimään lahkeita, pitää ottaa karvoista kiinni ja laittaa poika selälleen maahan. Siinä sitten rauhoitutaan ja puhun rauhallisella äänellä, enkä päästä irti ennenkuin pysyy siinä pitämättä. Sitten matka jatkuukin taas normaalisti häntä heiluen. Itse en tuossa tilanteessa anna periksi, vaikka alussa tuntuikin välillä ettei hommasta tule mitään. Sitten kun koiran saa rauhoittumaan, on itselläkin hyvä ja varma olo ja loppulenkki yleensä menee hyvin. Joskus myös kepin etsiminen, lopettaa lahkeissa riekkumisen...tosin se taitaa kyllä ole yksi asia, mitä Sakke riehumisellaan välillä pyytää...
Tuo jonkin esineen suuhun ottaminen aina kun koiran kanssa tavataan, esim. heti aamulla, on meillekin tuttua. Siinä on jotain sympaattista ja hellyttävää miun mielestä, hehe. Kerran aamulla Sakella ei ollut mitään lelua tai luuta siinä lähellä, joten kiskaisi oman peittonsa nukkumapaikastaan ja raahasi sen häntä viuhuen miun luo, kun aamulla heräsin.   Ja sama toistuu joka aamu, eli aina on jotakin suussa, ja nimenomaan Saken omia leluja, ei missään tapauksessa meidän tavaroita. Jollakin lailla se on hänen tapa osoittaa se, että on ihanaa nähdä ja lelu suussa on tavallaan "saalis" tai "lahja" meille.  

Olipas mukavata taas lukea täältäkin juttuja pitkästä aikaa. Aika on mennyt perheen ja pörröitaliaanon kera niin nopiasti, ettei täällä netissä niin paljon kerkiä käydä. Saken kera tokoillaan, alkujuttuja vielä, mutta hyvin mennee kuitenkin. Tokossa Sakke on alkanut kerjätä makupaloja vieressä vinkumalla ja katsomalla anovasti, mutta siinäpähän harjaannuttaa minuakin kun pittää pysyä pokkana ja palkita vasta kun tehdään jotain oikein.

Tuota käsien näykkimistä meillä ei enää ole tapahtunut aikoihin, eli  Sakke osaa ottaa makupalat ja lelut nätisti kädestä, eikä näyki muita ihmisiä. Pentuna tätä kyllä tapahtui, mutta silloin tehtiin niin, ettei palkintoa tullut ellei esim. lelua otettu nätisti. Kun oikein innostutaan leikkimään, niin silloin hän ottaa kyllä esim. kädestä kiinni, mutta ei lainkaan kovasti, eli ei satuta lapsiakaan. Ja jos hän esim. haluaa olla rauhassa, eikä välitä kosketuksista juuri silloin, niin näyttää sen ottamalla käden varovasti suuhunsa ja siirtämällä sen itsestä poispäin.

Tuosta rapsutusten kerjäämisestä pittää vielä sanoa, että Sakke on siinä jo aika mestari...ja on tunnustettava, että miehän se meidän perheessä olen oikea rapsuttajakone, jos toinen tulee ja katsoo suoraan silmiin ja tökkäisee lämpimällä kuonollaan...hurmuri karvarintaa en vain voi vastustaa.

Aurinkoista syksyä kaikille ja tsemppiä karvakorvien kasvatukseen!

Merja ja Sakke Salvatore ( Cantharellin Sogno di Neve)

[Kirsi Vatanen]

Meillä päästiin jo kertaalleen melkein  eroon käsien ja säärien puremisesta. Sitten päättyi kesäloma ja palattiin arkirutiineihin. Nyt taas "taistellaan" käsien ja polvitaipeiden puremista vastaan. Meillä auttaa jo aiemminkin mainittu toko-harjoite tai vaikka perus "istu"-komento. Sisu unohtaa (yleensä) mitä oli aiemmin tekemässä.
Huomion hakemistahan tuo selvästi on mutta ah, niin ärsyttävää.
Selän kääntäminen tai huomiotta jättäminen ei aina auta ts nappaa sen verran tiukasti polvitaipeesta kiinni että jalka reagoi vaikkei itse haluaisikaan. 
Viikonloppuisin pureminen ei yleensä ole ongelma, koska puuhastellaan Sisun kanssa koko valveillaoloaika.

[Pia Jouhki]

Vasco puree kenkiä ja haukkuu 

Tuo liittyy ilmeisesti siihen innostumiseen ja on todella ärsyttävää. Toistuu aina kun esim ollaan tutustuttu uuteen koiraan tai tullaan kotipihalle lenkiltä (jonka jälkeen on ruoka odottamassa). Vasi yrittää purra (yleensä) oikeata kenkää ja haukkuu kimakasti välillä oikein ulisten. Erikoisen kuulosta.

Mä pysähdyn ja käännän katseeni pois koirasta, jolloin toiminta yleensä loppuu tai ainakin vähenee.
Joskus nappaan partakarvoista kiinni ja pidän "puhuttelua".

[Pia Jouhki]

Yöllä taas aivot työstivät tätä ongelmaa ja päätin kokeilla uutta ratkaisua.
Otin aamulenkille mukaan juuttipatukan ja kun kotipihassa Vasi taas innostui, iskin sille tuon lelun kengän tilalle. Vasco selvästi yllätty, mutta ilahtui ja rupesi jäystämään ja viskomaan tuota lelua.
Koko mielenkiinto kengistä ja haukku-ulinasta hävisi ja juuttipatukka sai kyytiä.

Eli kuskaan tästä lähtien lenkeillä myös tuota lelua mukana ja yritän saada Vascon purkamaan innostuksensa siihen mun kenkien asemasta. Ainakin eka kokeilu tuntui onnistuvan 

[Julia Åivo]

Mutta kannattaa varoa ettei koiraa palkkaa siitä että se alkaa ulista tai purra kenkiä;) Jos se saa aina patukan kun näyttää merkkejä että alkaa purra kenkää tai volista, sehän vain vahvistaa ko toimintoja. Eli ensin rauhoittumista, edes pieni pätkä istumista, ja sitten vasta leikkiminen. Varmaan yhtä hyvä jos ehtii palkata ja aloittaa leikin siinä vaiheessa kun koira vielä on rauhallinen eikä osoita villiintymisen merkkejä. Itse vaan olen huono ajoituksen kanssa joten kokisin helpommaksi ensin vaatia paikallaanoloa ja sitten vasta palkata.

[maija karjalainen]

Lagottoni lähtee lapasesta säännöllisesti, nyt olen jo oppinut sen, että paras tapa saada se hulluvöyhkä loppumaan on teetättää temppuja. Typerän yksinkertaisia, mutta sellaisia, mistä voin "EIEIEIEIEEI":n sijaan sanoa "taitavaa, hyvä ja jes". Yksi niistä on nenäkosketus kämmeneen. Minut yllätti täysin se, että kun se sai käskyn, josta se tykkää odottamattomalla hetkellä, se toimi käskyn mukaisesti ja lopetti vöyhkäämisen!  Rasittavaa on se, että se sitten kerjää lisää temppuja tehtäväkseen ts. koko lenkistä tulee mahdollisesti temppurata. Mutta temppuja kerjäävä koira on kumminkin helppo: kulkee uljaasti vieressä täydellisessä kontaktissa, tökkää välillä käteen, saattaa pyörähdellä muutaman kerran ympäri ja vaihtaa puolta tai vingahtaa, mutta verrattuna reuhkavöyhöön, on käskytystä kerjäävä lagotto huomattavasti mukavampi.

Tuossa komppaan Juliaa ihan täysin, että kannattaa olla melko tarkkana mistä ja milloin palkkaa. Olen tehnyt muutaman virheen palkkaamisen kanssa ja niitä kitkiessä on sitten melko karu työ. Meidän herra kun ei anna periksi ja on melko nokkela niin, vaan ne toiminnot vahvistuu ja voimistuu ja lopulta kärpäsestäkin saa härkäsen. 

Mitä tulee hampaiden käyttöön se on jalostunut kirputuksen ja intovinkunan yhdistelmäksi. En osaa kuvitella, että kieltäisin sitä kovin kovasti. Kehotus "Ei hampaita" todella pehmeällä äänellä riittää havahduttamaan Pupun horteestaan, johon se vaipuu piipateessaan ja kirputtaessaan. Mä vedän myös sormikoukkua Pupun kanssa kulmahampaista. Se on ihan ehdoton vetoleikkien suosikki ja painihetkien vetonaula. Hampaat on koiran kädet - meidän perheessä niitä saa käyttää, mutta sovituissa rajoissa ja heti pitää lopettaa, jos joku ei tykkää. Toistaiseksi menee hyvin näillä. Ja vieraita tuo ei hammastele, vieraat pusutellaan märäksi, jos sattuu hyvin onnistumaan.