seuraava »

[Heidi Lehtinen]

En itse aluksi puuttunut Pepin hammasteluun kovin tiukasti mutta otteet tuntuivat kovenevan ja varomattomuus lisääntyi innostuessa. Toki tuo saa edelleen ottaa kädestä hampailla kiinni ym mutta mikäli ottaa liian kovat otteet niin saa kyllä palautetta joko sanallisesti tai poskivilloista puhuttelemalla jos oikein kovasti nappaa. Leikkiessä Peppi murisee ja tykkää painia/nujuta ihmisen kanssa oikein kunnolla riehaantuen mutta kyllä minusta koiralta voi vaatia aikuisena varovaisuutta ja puruvoiman hallintaa varsinkin jos hieman sen sorttinen että helposti hampaitaan käyttää liian kovasti. Riippuu varmasti paljon koiran luonteesta kuinka "luomuna" ja vapaasti sen voi antaa toteuttaa itseään, esim. Aapo saa olla meillä vapaammin ja eri säännöillä kuin Peppi 

[katri torni]

 Onneksi on muillakin samanlaisia "näykkimis" tilanteita olluna, niin  kuin meilläkin... 
joskus tuntuu, että olen liian äänekäs lenkkipolulla koirani ja 2 lapsen kanssa metsikössä, kun meidän pojulle (4kk) tulee leikkisä vimma näykkiä lapsieni kenkijä,jalkoja, etenki lapasija käsistä ym. aluksi toimi  kun käänti selän ja sanoi voimakkaasti en leiki tai  ei näyki! 
 nykyjään on ollut pakko ottaa mukaan , sukista tehty makkara jota heitellä ja onneksi on aina pitkin tie reunoja keppejä joita voi heitellä myöskin, kun lapset on mukanani... :)että ois iloisempi lenkkeily hetki, ettei koira ole aina jaloissa kiinni.
minun kanssa metsäinen lenkki hetkemme menee hyvin, mutta lapsien kassa on viellä tavoiltavaa...mutta voi sitä ilon riemua kun koiramme saa olla irti  metsikössa ja saa touhuta omijaan... :)tosin namupalojen antaminenkin auttaa kun hyvin päästy ilman rähinöitä lenkki polullamme ja paljon halauksija lopuksi kun olemme kotona, vaikka tosin lapseni jalat ovat hivenen "maisteltu" matkan aikana.
 

[maija karjalainen]

Meillä oli pennumpana raivosuttava kausi tuota hyppimishommaa. Aina, jos pysähdyin, huomioni oli jossain muualla kuin koirassa hetken muuttui koira sinkoilevaksi takiaiseksi. Rähiseminen sai sen yleensä vain kiihtymään lisää tai sitten järkyttymään hyvin perinpohjin (riippuen siitä kuinka kovaa rähistiin). Kumpikaan ei ollut toivottava reaktio. Lopulta löysin keinon, jolla pentu rauhoittui - tallasin hihnan päälle läheltä. Hyppiminen muodostui mahdottomaksi, minun oli helpompi olla huomioimatta koiraa niin kauan kuin sinkoilua kesti. Sitten kun koira malttoi rauhoittua, pinkaistiin yleensä ydessä juoksuun --> palkkaleikki rauhoittumisesta ja kuuntelemisesta. Koitin välttää leikkimistä ilman rauhoittumista, jottei siitä tuolisi ärsyttävä riehka = saan kivat leikit assosiaatiota.

Ja pakko on  todeta, että pentuna tuolla oli ihan älyttömän tiukka kuri. Sittemmin olen antanut periksi mm. sohvalla makoilun suhteen, mikäli annan luvan, hyppimiseen jopa kannustan treeneissä ja hammasleikit on myös osa meidän keskinäistä leikkiä. Periaateeksi onkin muodostunut, että kaikkea saa tehdä niin kauan kunnes minä sen kiellän. Melkein aina koen sen hyväksi: käskyt ei ja pois Pupu ymmärtää ja tottelee hyvin. Se, että kuinka nerokkaasti niitä on opittu kiertämään on toinen juttu