Tunnen tuskasi, meillä myös asuu ilopissailija lagotto

Meidän osalta asiaa on helpottanut juurikin tuo huomioimattomuus, ei edes katsota koiraa, eikä puhuta sille mitään, ennen kuin on vähän "tasaantunut". Jokapäiväset kotiintulot sujuvat näin melko lailla pissailematta. Kuitenkin ongelma on sillä tavalla pysyvä, että välillä tulee niitä tilanteita, ettei vain Taavi voi hallita itseään. Tällaisia ovat esimerkiksi erittäin mukavien tuttujen vierailut. Silloin ei tarvitse Taavin kuin nähdä se mukava ihminen, ja jo pissat lirahtaa ja koko koira tärisee innosta. Itsehän koira ei tuota tiedosta, joten kieltääkkään ei voi, mikä tekee tavasta vaikeasti poistettavan

Mutta meillä auttaa asian tiedostaminen niin, että koitetaan välttää näitä liian innostavan ihania tilanteita syntymästä. Ja kun tiedetään jonkun Taavin mielestä liian ihanan ihmisen tulevan kylään, mennään vastaa ulos, niin ei haittaa ne ilopissatkaan siellä ulkona.
Joskus oli jossain koiraohjelmassa, että koira pitäisi opettaa istumaan paikallaan tervehdittäessä, koska koira ei osaa pissata ollessaan istuma-asennossa, joten ilopissailua ei silloin tapahdu.. mutta en tiedä toimiiko käytännössä.
Toivottavasti teillä ilopissailut helpottaisi jollain keinolla
