Meillä ei pidetä pantaa koskaan koti oloissa eikä missään tapaukessa sieni/metsä lenkillä mutta näyttely harkkoihin vähän opettelemme,pää sääntöisesti Lagotto on työ koira joka kulkee omistajansa kanssa metsässä vapaana reagoimatta siitä että tuli vastaan ketä tai mitä tahansa.
Kaikkia koiraihmisiä suosittelen koiran luonteesta tai tottelevaisuudesta huolimatta ottamaan huomioon Suomen lainsäädännön, joka kieltää pitämästä koiraa metsässä vapaana aikavälillä 1.3.-19.8. Ja tämänkin ajan ulkopuolella vapaana pitämiseen vaaditaan maanomistajan, metsästysoikeuden haltijan tai Suomen riistakeskuksen lupa.
Vapaana pitäminen on sallittua suljetulla pihalla, koirien harjoituspaikalla osoitetulla aidatulla jaloittelualueella eli koirapuistoissa. Ja käsittääkseni kiellot eivät koske talvella jäällä liikkumista, kunhan koira ei mene ladulle tai aiheuta ulkopuolisille häiriötä.
Tuota tuota. Kyselin kerran paikalliselta poliisilta tästä kiinnipitoasiasta ja hän (siis poliisi) vastasi näin:
Taajama-alueella koirat tulee pitää kytkettyinä tai omistajansa valvonnassa järjestyslain perusteella. Haja-asutusalueella asiaa säätää metsästyslaki minkä 51 ja 53 pykälät kuuluvat seuraavasti:
51 §
Koiran kiinnipitovelvollisuus
Maaliskuun 1 päivästä elokuun 19 päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä.
Edellä 1 momentissa sanottu ei kuitenkaan koske:
1) alueen omistajan tai haltijan luvalla pihamaalla tai puutarhassa taikka koiran pitämiseen varatulla aidatulla alueella olevaa koiraa;
2) viittä kuukautta nuorempaa koiraa;
3) paimentamis-, opas- tai vartiointitehtävässä taikka muussa sen laatuisessa palvelutehtävässä olevaa koiraa;
4) poliisin, tullilaitoksen, puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen tehtävässä olevaa koiraa; eikä
5) koiraa, jota koulutetaan 3 tai 4 kohdassa tarkoitettuun tehtävään.
Edellä 1 momentissa tarkoitetusta velvollisuudesta saadaan poiketa, kun muuta kuin ajavaa koiraa käytetään metsästykseen. Kiellosta saadaan poiketa myös, kun kanakoiraa tai muuta lintukoiraa koulutetaan rauhoitettuja riistaeläimiä niiden lisääntymisaikana häiritsemättä.
53 §
Koiran pitäminen toisen alueella
Ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koiraa ei saa pitää irti toisen alueella.
Maanomistajalla tai metsästysoikeuden haltijalla on oikeus poistaa alueelta 1 momentin vastaisesti siellä oleva koira tai ottaa se talteen. Jos koiran avulla metsästettäessä ajo tai haukku poikkeaa vieraalle alueelle, alueen omistajan tai metsästysoikeuden haltijan on kuitenkin annettava ajon tai haukun jatkua häiriintymättä puolen tunnin ajan. Jollei koiran omistaja tämän ajan kuluessa hae koiraa pois, alueen omistajalla tai metsästysoikeuden haltijalla on oikeus keskeyttää ajo tai haukku sekä poistaa alueelta koira tai ottaa se talteen.
Edellä 1 momentissa sanottu ei koske 51 §:n 2 momentin 3 ja 4 kohdassa tarkoitettuja tapauksia.
Mun tulkinnan mukaan siis taajama-alueella saa ihan vapaasti pitää koiraa irti, kunhan se on kytkettävissä. Jos jotain sattuu, koiran omistaja on siitä vastuussa.