Meillä on käytössä naksu ainakin uusien asioden opettelussa aina. Se säästää minulta hermoja ja pitää häseltämisen minimissään, koska karkeat oivallukset tulee usein muutamassa ja sitten vaan toistoilla hiotaan fiinimmäksi. Ilman naksutinta minulla on koira, jonka tahtotila tekemiseen on melko suuri suhteessa malttiin (harjoittelusta huolimatta) ja se johtaa erittäin ärsyttävään komentamiseen haukkumalla "kerro nyt mitämitä??" ja uskomattomaan hyörimiseen rauhoittelusta huolimatta. Käytössä on myös supersana "hienotaitava".
Naksun jätän/jätin pois sitten, kun tiedän, että Pupu osaa kyseisen jutun ihan satavarmasti ja voin siirtyä kehuun, rapsuun, leikkiin mihin milloinkin - tai toisaalta vain vaatia järkevää käytöstä esim. kadulla ja hihnassa tai harrasteiden osasuoritteissa. Sitten saa kehut vasta isommista kokonaisuuksista ja pidemmästä työskentelystä. Mikäli näin ei ole laskee ainakin minun työkoirani motivaatio ja yllättvästi esim. hajuista tulee paljon mielenkiintoisempia kuin minun kanssani työskentely.
Pehmeän sitkeä. Ne ovat ensimmäiset asiat, jotka minulle tulevat mieleen Pupun kouluttamisesta. Liian kovaa ei saa sanoa. Vähä riittää, mutta toisaalta saman asian voi joutua sanomaan monesti (ei oikealta, ei vasemmalta, ei yli, ei ali, ei takaperin jne. EI on EI.) Naksutin auttaa myös minua siinä, etten menetä hermojani joskus varsin koomisen koiran kanssa, kun se keksii utopistisen monta tapaa kokeilla tai "melkein tehdä" Naksulla saa palkattua täsmälleen oikein suoritetut jutut ja juuri oikea-aikaisesti, mikä ei tuon elohopean kanssa olisi äänellä aina mahdollista. Positiivisilla metodeilla mennään siis siksi, että se on tehokkain koheltamisen rajaaja ja keskittymisen ylläpitäjä meidän taloudessa. Ilkeyksiä tuo ei tahallaan tee. Koheltaessa vaan toisinaan ei mene ihan putkeen
Tuo moottorin läsnäolo on minusta aivan loistavaa! Ja se "työkoiramaisuus" on minusta myös sitä, että tehdään innokkaasti, kun hommia on - Pupun tapauksessa melkein mitä vaan, agia, tottista, temputtelua ainakin vähemmän vakavasti - ja sitten osataan myös oikeasti rentoutua ja lepäillä sisällä. Mun periaate on se, että sisällä ei ihan hirveästi vöyhkätä ja rauhoittua pitää. Koen, että minun koirastani löytyy hyvin se "sohvalagotto", joka on se rauhallinen ja halimusta rakastava, mutta totinen tosi on myös se, että se "työkoira" vaatii omat huvinsa muualla kuin sohvalla. Minulle nuo molemmat puolet lagotosta ovat tärkeitä: sosiaalinen halipusumasiina ja innokas, utelias touhuaja ja sinnikäs työskentelijä.
Lagotto romagnoloista yleisesti
