seuraava »

[Jenni Heikkinen]

Oltiin eilen treenailemassa tokoa ja samassa paikassa treenannut PK-porukka ampui 6mm starttipistoolilla. Ago reagoi laskemalla hännän alas ja korvatkin menivät luimuun. Ei kuitenkaan ollut paniikissa, ei pyrkinyt pois, teki edelleen liikkeet hyvin. Ammuttaessa emme treenanneet mitään, kunhan kävelimme ja palkkailin Agoa kontaktista.
Tämä oli siis tiettävästi ensimmäinen kerta kun Ago kuuli ampumista ja tämän perusteella luokittelisin Agon laukausalttiiksi.
Ukkosta Ago ei pelkää, ei ole koskaan pelännyt. Ilotulitusraketit saavat hieman hermostuneeksi, muttei edelleenkään ole paniikissa.

Voiko koirasta saada vielä vanhempana laukaus-/äänivarman? Millaisia keinoja on olemassa?
Onko lagotoissa paljon paukkuarkoja, laukausalttiita jne?

[Johanna Heiskanen]

Muistan kuulleeni joskus siitä, kun erästä palveluskoirarotua jalostettiin paukkuvarmemmaksi ja saatiin aikaisiksi kuuroja jälkeläisiä.

Eiköhän tuon vertainen laukaukseen reagoiminen ole vaan hyvä juttu. Säikähtäähän sitä starttipistoolia itsekin.

Reagoida saa - panikoida ei! 

[Heli Herna]

Eipä minustakaan Agon reagointi paukkuarkuutta ilmennä, pikemminkin ehkä laukauskokemattomuutta. Pk- tai pelastuspuolen kokeessa tuomari varmaankin seuraisi tarkemmin tuollaisen koiran toimintaa ampumistilanteissa, mutta mikäli homma jatkuu eikä koira lamaannu tai sitten vaihtoehtoisesti pakene tilanteesta, ei suurta huolta pitäisi olla.

Tuntemissani aktiivisesti harrastavissa lagotoissa on muutamia paukkuarkoja, mutta siedättämällä on mahdollista saada hyviäkin tuloksia aikaan. Valitettavasti aina se ei kuitenkaan onnistu. Siedättämistä tehdään usein niin, että koiran ja ampujan välillä on aluksi pitkä matka ja vähitellen matkaa lyhennetään, kun koira ei osoita reagoivansa laukauksiin. Käsittääkseni tällä tavalla siedättäminen vaatii pitkäjänteistä työtä eikä tapahdu ihan hetkessä.

Meillä Toto ei noteeraa laukauksia tai kokeissa olevaa moottorimelua yms. mekkalaa mitenkään, mutta siitä huolimatta pyrin toistuvasti treenaamaan sen kanssa erilaisissa meteleissä. Pelastuskoirakokeissa ammutaankin 9 mm paukkupatruunoilla, joista lähtee 6 mm:stä melkoisesti kovempi pamaus. Jotkut reagoivat tottiksessa ampumiseen vaan eivät sitten enää raunioilla.

Jos jossakin kentällä näette porukan, jossa hakataan kattilankansia, pyöritetään jänisräikkää ja rummutetaan peltipurkkeja, voitte olla varmoja, että mekkalatreeni siellä on menossa. Ja kun tarkemmin katsotte, siellä keskellä tehdään tottisliikkeitä...


Heli, Toto ja Miina

[Anne Kupiainen]

Minä omistan yhden tällaisen paukkuaran vai pitäsikö sanoa "äänikammoisen" lagoton. Jotakin ääniä se sietää erittäin hyvin. Mekkala voi olla jopa korvia huumaava (erilaiset koneet ja laitteet). Vastaavasti äänet joita se ei kestä eivät aina välttämättä kuulosta ihmiskorvaan kovalle....

[Aino Melasniemi]

Riippuu tietysti mitä koirasta haluaa, mutta minusta tuon(kaan) tyylinen paukkuihin reagoiminen ei ole ainakaan hyvä juttu. Toki voihan se olla vain kokemattomuutta, ja ensi kerralla (toivottavasti) Ago ei reagoi enää sitäkään vähää. Itse tuossa tilanteessa yrittäisin varmaan kuitenkin pelata varman päälle jos mahdollista, ja seuraavalla kerralla yrittäisin olla ammuttaessa mahdollisimman kaukana, jolloin tietysti on todennäköisintä että koira ei reagoi. Ja siitä sitten pilkkuhiljaa voisi siirtyä lähemmäksi.

Tosin jotkuthan väittävät että iän myötä paukkuihin reagoivien koirien paukkuherkkyys/arkuus vain kasvaa. Mene ja tiedä. Lisäksi olen kuullut sanottavan, että jos koira reagoi vain toiseen starttipistooliin, niin useammin kuulemma nimenomaan 6 milliseen, vaikka siitä kuuluukin pienempi ääni.

Luigi on vähän hassu tapaus. Olen totuttanut sen jo ihan pikkupentuna starttipyssyyn, lisäksi ukkoseen ja uuteenvuoteen ei reagoi millään tavalla. Sen sijaan joihinkin ihan pieniin ääniin saattaa reagoida, esim digitaalisen kuumemittarin "piip" ääneen kuullessaan Luigi katoaa sängyn alle 

[Salla-Mari Kuusinen]

Roosa on paukkuarka ja kiitokset tästä kuuluvat naapurin kuurolle pojalle, joka siis on iältään ainakin 40 v. Miehen vanhemmat asuvat naapurissamme.

Roosan ensimmäinen uusivuosi meni hyvin, eikä se pelännyt pauketta yhtään. Sitten helmikuussa olin leikittämässä Roosaa viereisen koulupihassa olevilla esteillä. Olin juuri laittanut Roosan kiinni ja lähdössä jatkamaan matkaa kun noin viiden metrin päästä maata pitkin suhahti raketti, joka vielä räjähtikin siinä kymmenen metrin päässä. Kuten arvata saattaa sekä Roosa että minä pelästyimme kovasti. Naapurin mies juoksi karkuun metsään. Olin silloin niin raivoissani, että naapurisodan syttyminen oli lähellä. Eikä se riittänyt naapurille, vaan tyyppi jatkoi ammuskelua iltaisin kunnes tuli valoisat illat. 

Roosa ei välitä kovasti yksittäisistä paukahduksista, mutta juuri uusivuosi on kamalaa aikaa. Sitä miten Roosa reagoi laukauksiin en osaa sanoa. Riia taas ei välitä mistään paukahduksista, eikä toivottavasti ala välittämäänkään.

[Mari Hiltunen]

Miepä sanoisin että meitin Banjo on paukkuarka. Se ei reagoinut ilotulitteisiin eikä mihinkään muihin ääniin kuin vasta 2-vuotiaana. Silloinkaan sille ei tapahtunut mitään erityistä. Siitä onkin sitten menty koko ajan huonompaan suuntaan.

Banjo säikkyy ampumisääniä ja raketteja. Meille ajanjakso viikko ennen uutta vuotta - helmikuun puoliväli on ihan helvettiä. Tänä vuonna soitin poliisille parit kerrat, karjuin naapuruston kakaroille ja ajoin kilometrejä metsälenkeille, jotta mussukka voisi edes jossain rentoutua. Kun pamahdus kuuluu, Banjo pyrkii kotiin, autolle ja jos ihan vieraassa paikassa ollaan niin kulkee jalkojen juuressa. Se on aivan sekavassa tilassa ja vetää niin paljon että kieli on sinisenä. Ei pysty vastaanottamaan mitään käskyjä eikä syömään. Pelkään että se jonain päivänä syöksyy sekavana jonnekin moottoritielle tai metsään, enkä koskaan saa sitä takaisin 

Mökkimme läheisyydessä on ampumarata (tosin aika kaukana) ja kun siellä ammutaan, painuu Banjo tupaan sängyn alle. Auton renkaan puhkeaminen jossain moottoritiellä viime kesänä sai sen riuhtaisemaan minut naamalleni Prisman pihassa 

Valitettavasti en usko niihin CD-romppuihin millä koiraa siedätetään rakkettien paukkeeseen. Banjo ei reagoi mitenkään jos televisiossa/radiossa ammutaan tai ilotulitteet räiskyy. Tänä vuonna se sai jotain uusia rauhoittavia (mietoja) mutta niistä ei ollut mitään hyötyä eikä niitäkään voinut syöttää 1,5 kuukautta. Diapamit yms. eivät minusta poista koiran pelkoa/paniikkia vaan ne lamauttavat sen toimintakyvyttömäksi tai voivat aiheuttaa reaktion vielä voimakkaampana kun koira ei pysty enää hallinnoimaan itseään. Eikä pamejakaan voi päiväkaupalla mättää. Meille kotiin on aina kuulunut kovapanosammuntoja, viereen rakennettiin uusi asuinalue, jossa paalutettiin päivät pitkät betonia maahan eli missään ääniumpiossa Banjo ei ole elänyt...

Eniten minua huolestuttaa tämä juttu ikääntyvän koiran kanssa. Jo nyt (vaikka Banjo on vasta 4 v.) pelottaa että miten se kestää seuraavan uuden vuoden ja miten jatkossa sen sydän reagoi tähän. Se on aivan shokissa kun pamahtaa ja loppulenkeistä ei sitten tule mitään. Mambo ei vielä onneksi ole reagoinut toisen panikointiin mutta sekin voi olla edessä.

Epätoivoinen olen tämän asian edessä...

[Päivi Solmula]

Myös meillä ollaan todella paukkuarkoja  Asumme varuskuntapaikkakunnalla ja aina, kun ammuntaa kuuluu...alkaa kauhea veto takaisin kotiinpäin. Uusi vuosi ja raketit olivat koiralle aivan kamalaa. Mietittiin jatkossa lähtemistä korpeen vuoden vaihteeksi...

Liite poistettu -Terhi

[Terhi Heikkinen]

Hienoa, että tästäkin asiasta voidaan puhua avoimesti.

Itse toivoisin, että kehitteillä olevaan jalostustarkastukseen saataisiin vapaaehtoisena osuutena laukausvarmuuden testaaminen. Ostettaisiin klubille ysimillinen starttipistooli ja käytettäisiin sitä. Ajatus on tullut mieleeni lähinnä siksi, että tätä pakokauhunomaista paukkuarkuutta voitaisiin kartoittaa ja toisaalta, jos esimerkiksi koiranomistaja tietää, ettei oma lagotto reagoi paukkuihin, niin siitä saisi myös kirjallisen todistuksen ja merkinnän. Kyllä minusta olisi kiva esimerkiksi pentulistauksessa ja jalostusuroslistassa nähdä, onko koira testattu paukkuvarmaksi vai ei.

[kaarina salo]

Täältä löytyy myös yksi todella ääniherkkä lagotto. Feno menee ukkosella paniikkiin ja säntäilee mihin sattuu. Nyt on imurinkin äänestä tullut ihan kauhistus. Taannoin kun otin imurin letkun kaapista, samantien juoksi poika ovelle, hyppäsi kahvaa vasten ja paineli pihalle. Yleensä Feno onkin ulkona imuroitaessa. Tämä vaiva tosiaan pahenee vanhetessa.

[Maija Mattila]

Meillä on kaksi vuodenvaihdetta takana eikä mitään ongelmia ole ollut. Varon menemästä sillä hetkellä kun koko naapurusto on tiellä paukuttelemassa ettei koira pelästyisi. Vähän kauempana eli naapurin talojen edessä voi olla väkeä ja Niilo vain katselee ympärilleen ja useimmiten menee nokka maassa omissa maailmoissaan. Yhden kerran taivaalla paukahti niin iso ilotulite että maa ihan tärähti, Niilo nosti päätään hätkähtäen. Juttelin sille ja annoin makupaloja välillä enkä ollut huomaavinani vaikka oikeasti ääni oli niin kova että itsekin hätkähdin. Ukkosella se joskus menee ikkunaan haukkumaan kun luulee jonkun tulevan pihaan, muuten nukkuu sängyn alla kuten yleensäkin.

Imuri on maailman hauskin vehje vaikka ei se sitä uskalla koskea. Imuria kohti on hauska hyökätä, pysähtyä juuri ennen kuin osuu ja sitten pinkoa takamus maassa sohvalle jne. lopettaa kyllä käskystä tosi helpolla (välillä on hauska antaa Niilon koheltaa vähän )

[Anne Kupiainen]

Olen tosi iloinen, että asiasta puhutaan. Marin kertomasta löytyy paljon tuttua. Meillä tämä "äänikammo" alkoi noin yhden vuoden korvilla (ensimmäinen uusivuosi ei pelottanut yhtään). Välillä tunsin olevani tosi yksinäinen tämän asian kanssa. Asiasta puhuttuani löytyi kohtalotovereita muiden rotujen piiristä... Minua on myös pelottanut tulevaisuus, miten pahaksi asiat vielä meneekään.

[Ida Danielsson]

Meidän kokemukset rajoittuvat lähinnä ilotulitusraketteihin ja joihinkin satunnaisiin paukahduksiin.

Senna ei ollut ilotulitteista moksiskaan ennen kuin vasta edellisenä uutena vuotena. Ennen ollaan pystytty ihan hyvin käymään ulkona vielä ilta yhdentoista aikoihinkin, mutta ei enää. Koko ulkona olo ajan Senna käveli häntä alhaalla, korvat luimussa ja yritti vain kiskoa kotiin päin. Senna on tosin muutenkin herkkä, ei ainoastaan äänien suhteen. 

Sumi puolestaan haukahti uutena vuotena ensimmäisille pamauksille, mutta sen jälkeen kun pääsin kehumaan ja palkkaamaan sitä hiljaa olosta, niin ei ollut enää huomaavinaankaan koko pauketta. Muutenkin Sumi reakoi yleensä koviin äänin haukahtamalla muutaman kerran epävarmuuttaan, mutta paniikkiin se ei kuitenkaan mene. Mutta viikon päästähän se nähdään, miten Sumi reakoi laukauksiin.  

[Maija Mattila]

Tuli mieleeni että ollaan oltu peruskoulun urheilukisoja seuraamassa Niilon ollessa n.1 1/2 -vuotias ja se ei huomannut/reagoinut mitenkään starttipistooliin. Enemmän se kiinnitti huomiota lastenvaunuihin kun niissä oli päällä kaikenlaisia rättejä auringonsuojana, ne oli vähän uhkaavia

[Salla-Mari Kuusinen]

Meillä tuli nyt sitten "kokeiltua" laukauksia Roosan kanssa, kun mummulan naapurissa ammuttiin koko kyläilyn ajan n. 20 sekunnin välein. Roosa ei välittänyt laukauksista mitään Meillä tuo paukkuarkuus rajoittuukin sitten uudenvuoden raketteihin.