seuraava »

[Julia Åivo]

Erään toisella palstalla käydyn keskustelun perusteella aloin miettiä tämmöistä asiaa. Siis toki lähes jokainen koira voi purra tietyn kynnyksen ylityttyä, mutta voisitko kuvitella tilanteen jossa lagottosi purisi sinua?

Luca ei ole purrut minua lukuunottamatta paria nuoruuden tappelua, jossa olen mennyt väliin ja saanut nirhauman hampaasta, siinä tilanteessa koira ei tietty tiedä mihin hampaansa iskee joten se on vähän eri asia. Mutta uskon että se voisi hampaita käyttää jos siltä yrittäisi repiä esim. makoisaa luuta suusta(mitä ei toki pitäisi joutua tekemään) tai jos se kokisi olevansa nurkkaan ajettu, tai siis jos siihen käyttäisi kovin voimakkaita fyysisiä pakotteita mihin ei onneksi olla ikinä jouduttu.

Minusta tuntuu että lagotoilla "puremiskynnys" ei ole kovin korkea ja ne ovat aika tarkkoja omista rajoistaan. Vaikka Luca aikuisiällä onkin varsin helppo koira eikä sen kanssa ole aikoihin tarvittu mitään "fyysistä puuttumista", niin fiilis on kuitenkin sen kanssa erilainen kuin vaikkapa Lilon, joka ei ole ikinä edes kertaa murahtanut minulle, vaikka terrieri onkin. Enkä nyt missään nimessä tarkoita että varoisin tai pelkäisin Lucaa jossain tilanteissa, mutta tiedostan sen että se voisi hampaita käyttää.

[Tuija Salminen]

Vaikea kuvitella tilannetta, jossa Pipo purisi. Siltä saa ottaa luut ja lelut ilman mukinoita, sitä on suurien kehujen kanssa harrastettu pienestä pitäen. Myös kielletyt vessapaperit tai muut koira antaa nätisti takaisin (tosin pienempänä käytti tähän salamannopeaa nielemiskikkaa  ). Koira on hyvin sitkeä ja pitkämielinen ja luottaa ihmiseen. Kesällä sattuneessa onnettomuudessakin ulisi kipua ja säikähdystä niin kauan kunnes pääsi "äidin" eli minun syliini, tietäen että me autamme sitä. Ei käynyt edes mielessä, että se olisi kivusta saattanut purra. Ja koska koira on laumassamme kirjaimellisesti koira, sen ei ole tarvinnut yrittää käyttää fyysistä voiaa asemansa pönkittämiseen.

Ainoa milloin voi yritää hieman varoitella on takkujen avaus. Normaalisti turkinhoito menee mukinoitta, mutta pahan takun sattuesa tulee vaistomainen ele, jos selvittäminen pääsee kirpaisemaan. Silti takut aina selvitetään ja koira tyytyy kohtaloonsa, mutta tiedostan että tällaisessa tilanteessa jos koiralle antaisi periksi, olisi kohta tilanne missä turkin hoito muuttuisi hankalammaksi. Samaa ole kuullut useilta lagoton omistajilta ja periaatteessa ymmärrettävää, että koira reagoi kipuun. Eri asia on miten hampaitaan käyttää, ikäänkuin säikähtäen ja tuo hampaat takulle vai tokkaamalla suoraan kiinni.

[maija karjalainen]

Komppaan Tuijaa aika lailla. Jopa todella herkulliset asiat annetaan pääosin pois "anna olla" komennolla. Jossain vaiheessa piti "irti" käsky vaihtaa, kun alkoi itsellä aina hiiltää liikaa (pentuajan maastanapsitut folionökäreet, toisinaan lasinsirut jne.) ja olin kiljuin jo paniikissa "IRTI" sillä seurauksella, että pehmo-Pupu meni ihan paniikkiin ja nielaisi aina. 

Sen sijaan samoilla linjoilla menen hoitotoimenpiteiden kanssa - koira on todella tarkka omista tassuistaan ja kehostaan. Hoitotoimenpiteet suoriteetaan, mutta ne eivät ole rentoja kivoja hetkiä yhdessä. Ne on niitä "voi ei, mamma tulee taas noitten kamojen kanssa!" - juttuja. Haasteellisen tilanteesta tekee se, että olen aiheuttanut ihan itse mukavan trauman leikkaamalla verikynteen. Nyt on tilanne se, että rauhallisesti kaiken saa tehtyä, mutta koiran paniikkinappula on todella herkässä. Mikäli paniikkinappula menee pohjaan on hoitotoimenpiteitä turha jatkaa. Silloin stressitasot nousee molemmilla ja voin hyvin kuvitella tilanteen, jossa hammasta voisi tulla. Julian kanssa olen samaa mieltä siitä, että voimakkailla fyysisillä pakoitteilla ei lagottoa (ei aniakaan Pupua) pysty handlaamaan. Pupu on pakko saada henkisesti hyväksymään asia ja luottamaan siihen, että en leikkaa kynteen tai satuta, mutta hoitotoimenpiteistä ei luisteta.

[Terhi Heikkinen]

Sera ei voisi purra minua ja tämä on ikävä kyllä tullut testattuakin viime marraskuussa, kun se jäi maantiellä 80km/h liikkuneen auton töytäisemäksi ja jouduin nostamaan ja raahaamaan sitä turvallisempaan paikkaan sen kivuista huolimatta. Siinä olisi sellainen koira purrut joka olisi yhtään purevaa tyyppiä. Lisäksi olen joutunut ottamaan siltä kaiken maailman herkkuja, kun se on meinannut niellä ne kokonaisena ja monta muutakin "testitilannetta" on tähän viiteen vuoteen mahtunut. Sen puolesta Sera on varmaakin varmempi koira.

[Heidi Lehtinen]

Aapon en voi kuvitella koskaan käyttävän hampaitaan oman perheen jäseniin, mutta ikävä kyllä varsinkin lasten kanssa sen näykkäisy/puremiskynnys on matala. Tällaisia tilanteita sattui alussa muutama ja ei kunnolla edes varoittanut ennenkuin nappasi sukulaisperheen lasta hihasta. Aapo on luonteeltaan muutenkin tarkka omasta tilastaan vieraiden (lasten) kanssa jos kokee olonsa epävarmaksi ja silloin puolustautuu. Aikuisten kanssa ongelmia ei ole ollut ja nykyään koira laitetaan häkkiin "turvaan" pienten ja isompien lasten vierailuiden ajaksi jotta saa olla rauhassa eikä joudu ikäviin tilanteisiin.

Peppi kokeili aluksi näykkimällä ja kevyesti nappaamalla komentaa miestäni mutta koulutuksen avulla se on jäänyt miltein kokonaan pois. Syy löytyy varmaan sen "vapaasta kasvatuksesta" ensimmäisinä vuosina. Ensimmäistä kertaa takkuja aukoessa sain hammasta mutta ärähdin tilanteessa takaisin ja sen jälkeen ei ole tehnyt elettäkään yrittääkseen vastustaa hoitotoimia ym.muuten kuin päätää lattialta nostamalla. Tassut ja etujalat ovat Pepin herkkä kohta joten niihin koskiessa sanon aina ensin "mamma paijaa" ja sitten harjaan minkä jälkeen palkitsen kehuilla ja namilla.
Peppi on sairastellut melko paljon ja on jouduttu tekemään ikäviä juttuja mutta nykyään luotan siihen täysin ja luottamus on varmasti molemminpuolista koska vaikka välillä lääkärissä ulvahtaa kovasti niin ei yritäkään mitään vaan työntää pään kainalooni ja pysyy kiltisti paikoillaan.
Vieraita kohtaan Pepin käytös voi olla arvaamatonta, esim. kadulla en mielellään anna ihmisten sitä lähestyä saati silittää. Kotona jos Peppi vetäytyy vieraiden tultua omiin oloihinsa niin sitä ei kannata heidän lähestyä tai saattaa murinalla kertoa haluavansa olla rauhassa. Välillä kiipeää heidän syliinsä pusuttelemaan,välillä ei halua lähellekään. Eräs erityislapsi on Pepin mielestä ihana ja jaksaa rymytä ylivilkkaan lapsen kanssa ja osoittaa silloin todella hellyyttä ja pitkää pinnaa lasta kohtaan Tietysti valvomme tilannetta koko ajan ja pidän leikkituokiot lyhyinä jotta kumpikaan ei väsähdä liikaa ja peppikin pysyy tarpeeksi varovaisena liikkeissään. Toisaalta Peppi on entisessä kodissaan osoittanut myös toisenlaista käytöstä lasta kohtaan ja tämä täytyy pitää aina mielessä kun on lasten parissa

[Julia Åivo]

Lucaltakin saan toki lenkillä napatut "herkut" pois, ja tähän asti olen kotona aina saanut luun pois kun on tarvinut. En ole ikinä kunnolla opettanut "irti"-käskyä, virhe, joten sitä ei voi oikein vaatiakaan. Pyrin vaihtamaan luun vielä parempaan herkkuun, mutta jos se on saatava heti pois vaikka sälöytymisen takia, se sitten vain otetaan. MUTTA voin kuvitella että jos tällaisessa tilanteessa alkaisi häslätä ja "käydä koiran päälle", niin hammasta voisi Lucalta tulla.

Mitään johtajuusongelmaa meillä ei mielestäni kuitenkaan ole. Ja mahdollinen pureminen voi johtua monesta muustakin asiasta kuin dominanssista. Varmaan myös koiran terävyys vaikuttaa tähän.

Toisaalta epäilen kuinka pahaa jälkeä lagotto edes saisi aikaan vaikka tosissaan yrittäisi. Luca on pari kertaa joutunut koiratappeluun ja vaikka tahtotila on ollut kova, niin jälkeä se ei onneksi ole saanut aikaan Siksi tuntuu hassulta että moni lagotto saa näpsimällä tahtonsa läpi esim. hoitotoimenpiteiden suhteen.

[maija karjalainen]

Nyt menee hiukan offtopic, mutta pakko jakaa... Kynnenleikkuun olen kokenut vaikeaksi muutamasta syystä a) Pupun kynnet ovat todella vahvat, mutta jotenkin kuivat ja lohkeavat helposti b) koira on erittäin tarkka tassuistaan - harjoittelusta huolimatta.

Nyt vaihdoin ruoan Orijeniin ja ostin uudet kynsisakset (minulla on jo kokoelma...) ja meidän projekti kynsienleikkuu ei ollutkaan ollenkaan hankala  Joko kynnet ovat parantaneet rakennettaan tai sakset ovat vihdoin sopivat - tai molempia. Pupu viittasi kintaalla koko tapahtumalle ja tuntuu epätodelliselta ajatella, että noin helposti ja melkeinpä vasurilla meni kynnenleikkuu. Ei tullut koiran hätäännys ei noussut ollenkaan pahaksi - mulkaisu epäileväisesti oli rankin reaktio. Normaalisti meillä tassut on tehty yksi kerrallaan tai tauotellen ja rauhoitellen välissä. Nyt vedettiin kaikki kerralla ja ilman koiran paniikkinappulaa homma oli myös paljon nopeampaa.  Nyt jos saataisiin vielä vaivattomasta kynsienhoidosta tapa...

[Heidi Lehtinen]

Ottaisin mielelläni neuvoja vastaan kuinka kannattaisi toimia tilanteissa joissa koira käy ihmisen käteen hampaillaan?

Meillä on tapana että koirat istuvat ja odottavat lupaa syödä. Mieheni antoi Pepille ruokakupin koiran eteen ja siirsi kuppia hieman, jolloin peppi näykkäisi häntä nopeasti kädestä ja tunki syömään. Mies ärähti pepille,otti kupin pois ja meni hakemaan jääpussia käteensä koska pepin näykkäisyt sattuvat melkoisesti. En ehtinyt nähdä tilannetta mutta näitä näykkimisjuttuja on sattunut aiemminkin vastaavissa tilanteissa. Mies tuli jääpussin kanssa istumaan sohvalle ja peppi tuli samantien hänen jalkoihinsa pyörimään,tunki syliin ja nuoli mieheni naamaa kamalasti häntä matalalla heiluen. Emme kiinnittäneet peppiin huomiota vaan työnsin sen pois.

15min kuluttua mies käski pepin istumaan ja odottamaan ,laittoi kupin eteen ja otti kupin pari kertaa pois lisäten nappuloita ennenkuin antoi koiralle luvan syödä. Nyt peppi odotti rauhallisena katsoen miestä silmiin koko ajan ja tarjoten tassua. Syötyään Peppi hakeutui jalkoihimme nukkumaan ja on ollut  aamupäivän ajan normaalisti. Olen antanut miehelle ohjeen että pepin kanssa tulee aina toimia rauhallisesti ja koiran täytyy olla kontaktissa hoitotoimien ja ruokajuttujen ajan jotta ikäviltä sattumilta vältytään. Silti miehellä ei ole tarpeeksi koirakokemusta jotta hän osaisi ennakoida pepin mielenliikeitä tarpeeksi nopeasti ja välttää ongelmat etukäteen. Näitä näykkimisiä sattui aluksi viikottain,nykyään vain noin kerran kuussa joten pientä edistystä on tullut. Yksi ratkaisu on että hoidan itse kaikki koiriin liittyvät tilanteet,ruokinnat ym mutta se ei auta ratkaisemaan ongelmaa vaan siirtää sitä. Peppi viihtyy mieheni seurassa ja tottelee hänen käskyjään melko hyvin,mutta jokin asia aiheuttaa tällaista käytöstä ajoittain

[Julia Åivo]

Riippuu niin tilanteesta ja koirasta miten kuuluu tietyssä tilanteessa toimia. En voi kuvitella että Luca näppisi minua ruokakuppiin koskiessa, jos se tekisi niin niin saisi "ajolähdön". Ajaisin sen siis fyysisesti pois "kävelemällä päälle".  Toisaalta Peppi on tullut kodinvaihtajana joten sen kanssa tilanne on eri, ja se voi napsia myös epävarmuuttaan/säännöt on vielä epäselvät. En itse menisi ottamaan tai siirtämään ruokakuppia kun siinä on ruokaa, vaan antaisin ruokaa pienissä erissä niin että kupin lähelle tuleva käsi tietää aina vain ruuan tuloa, ei koskaan kupin poislähtöä. Samoin kupin ottaisin pois vasta selvästi syömisen jälkeen.

Nämä ruokajutut on muutenkin vähän hankalia. Periaatteessahan koirat puolustaa ruokaansa ylemmiltäänkin eikä dominoivampi koira yleensä varasta herkkua alemmalta.  Toisaalta selkeämpää kun ei anna koiran murista tai käyttää hampaita missään tilanteessa, mutta sitten taas näissä tilanteissa fyysinen kurinpalautus voi laukaista aika voimakkaan reaktion ja saavutettu hhyötä on nolla. Hankalaa..

[Terhi Heikkinen]

Itse en menisi sorkkimaan koiran ruokakuppia edes koulutuksen vuoksi, koska kuten todettu, kaikkein alinarvoisimmallakin koiralla on oikeus puolustaa ruokaansa ja tällainen turha härnääminen voi jopa pahentaa ongelmaa. Maalaisjärki sanoisi, että Peppi voisi hyvin saavuttaa luottavaisemman asenteen ruokailutilanteeseen jo ihan sillä, ettei siinä tapahdu tällaisia jännitteitä eikä kukaan ole tulossa sen kupille. Usein koirat kyllä ensin murisevat ja jäykistyvät kuppinsa ääreen jos joku lähestyy, että sikäli tuo suora nappaaminen on vähän erikoista ja toisaalta hyvin ikävä ominaisuus etenkin, jos perheessä tai lähipiirissä on taaperoikäisiä lapsia pienine sormineen.

Laittaisin itse Pepille koko ruuan reilusti kuppiin ja antaisin koiran ruokailla rauhassa ilman, että ruokaa on tarvetta puolustaa. Tavaroiden ja puruluiden hallitut irrotustreenit on sitten erikseen ja varmaan ihan tarpeellisia ja hyödyllisiä.

On muuten oikeasti mielenkiintoista ja opettavaista lukea kokemuksiasi kahden kodinvaihtajan kanssa. Arki ei taatusti ole helpoimmasta päästä, mutta vaikutat sinnikkäältä ja määrätietoiselta ihmiseltä, että sinänsä mukavaa, etä koirat saivat luotasi kodin. 

[Päivi Sandberg]

Meillä asustaa puremisen suhteen kaksijakoinen lagotto.

Kotona ja oman väen kesken Carlo ei pentupuremisen loppumisen jälkeen varmasti koskaan käyttäisi hampaitaan omaa väkeään kohtaan. Meillä tosin on ollut armeijamainen kuri kaikessa, mikä liittyy hoitotoimenpiteisiin, ruokailuun ja käyttäytymiseen kotona. Näin siksi, että meidän hemmo on pienestä pitäen kuvitellut olevansa maailman omistaja  Piti ottaa tarkat rajat ja säännöt käyttöön jo pienestä pitäen, ettei olisi mennyt överiksi kikkuran touhut. Muunmuassa ruoka tarjoillaan meillä niin, että Carlo odottaa kiltisti istumassa omalla "odotuspaikallaan" niin kauan, että saa luvan lähestyä kuppiaan. Monesti jo luvan saatuaan vielä varmuuden vuoksi "kysyy", saako jo ihan oikeasti mennä kupille vai pitääkö vielä odottaa  Luut ja muut herkut Carlolta voi mennä kotona ottamaan pois ilman pelkoa puremisesta, koska näin on tehty pienestä pitäen. On oppinut siihen, että ihminen voi puuttua toimiin ilman ihmetystä. Kynnenleikkuu päättyy siihen, että kikkura kuorsaa sylissä  Korvakarvojen nyppiminen on niin kamalaa, että silloin yritetään kiemurrella pois tilanteesta, mutta tiukkaa käskyä ei tässäkään kohdin vastusta vaan tyytyy kohtaloonsa.

Kodin ulkopuolinen maailma onkin sitten jotain ihan muuta... Carlo on purrut sekä minua että miestäni ulkona ollessaan. Eli vastaus otsikon kysymykseen on, että lagottoni voi purra minua ja on purrutkin.

Ensimmäiset kunnon puremis-tilanteet tapahtuivat jo pentuaikana. Itse melko kokemattomana koiraihmisenä en osannut toimia tilanteessa, jossa Carlo löysi ulkona kulkiessaan maasta jonkin mielestään ihanan aarteen - minun mielestäni vaarallisen tai ällöttävän esineen, joka piti heti saada pois koiran suusta. Tyhmänä menin väkisin ottamaan sitä pois seurauksella, että koira puolusti saalistaan hampaillaan. Muutama tällainen tilanne tapahtui, ennenkuin ymmärsin perehtyä asiaan tarkemmin.

Carlo on perinteisen italialaisen miehen perikuva; kaikki mahdolliset vietit ovat hyvin voimakkaita ja ne ilmaistaan myös "täysin rinnoin" - muunmuassa saalistusvietti ja reviirinvartioimisvietti ovat ihan huipussaan tässä tapauksessa. Nykyisin näitä puremistilanteita ei enää tule, koska olen itse oppinut tavan, jolla näissä tilanteissa pitää toimia. Ainakin meidän Carlon suhteen oikea tapa toimia tällaisessa tilanteessa on tottelevaisuuteen perustuva "käskytys" - tietyn sanan kuullessaan koira pudottaa suustaan pois sen, mikä siellä milläkin hetkellä on. Meillä tämä käskysana on "JÄTÄ". Enää ei ole tarpeen laittaa "käsiä peliin".

Myös tappelutilanteissa Carlo menettää kontrollin niin, että "puree kaikkea, mikä liikkuu" - jos joku osuu tielle, saa varmuudella tikkauksen osakseen. Nykyisin välttelemme näitäkin tilanteita niin, ettei suurempaa ongelmaa ole viime aikoina enää ollut.

Oikeastaan ainoa viimeisen vuoden aikana tapahtunut purema-tilanne tapahtui pari viikoa sitten, kun olimme maaseudulla ja Carlo epäonnisesti meni yhteen pöpelikköön, jossa astui ikiaikaisen rautalanka-aidan ruostuneeseen piikkiin ja jäi siihen kiinni. Tilanne oli hyvin kaoottinen, koska se tapahtui keskellä ryteikköä emmekä nähneet Carloa. Kuului vain ihan kamala ulina, jota ensin luulin jonkin eläimen kuolinulinaksi, kun kuvittelin Carlon löytäneen elikon ja tappavan sitä. Kun Carlo ei tullut luokse käskystä ja ulina ei loppunut, ymmärsin ulinan tulevan Carlosta. Mieheni ehti paikalle keskelle ryteikköä ensin ja löysi Carlon sieltä etutassu kiinni pitkässä rautapiikissä. Kun mieheni otti tassusta kiinni irrottaakseen piikin, Carlo paniikissa puri miestäni peukaloon. En usko, että Carlo ymmärsi, mitä tilanteessa tapahtui, kun mieheni tuli pusikon keskeltä Carlon takaa ja kun tassuun sattui mieheni tarrattua siihen entistä enemmän, Carlo puri puolustaakseen itseään. Joku vähän "pehmeämpi" koira ei ehkä olisi tässä tilanteessa purrut, mutta meidän kuumakalle pisti taaskin kaiken likoon ja yritti hoitaa tilanteen itse... peukaloon osuneesta puremasta tuli miehelle 2vkon antibioottikuuri, mutta ei tikkejä. Piikin aiheuttamista vahingoista tuli koiralle 2 tikkia varpaaseen ja 2vkon antibioottikuuri. Miehen lääkäri totesi, että koira ei ole purrut tosissaan, koska vammat olivat suhteellisen vähäiset. Jos olisi purrut tosissaan, peukalon luut olisivat kärsineet. 

Jos jotain voisin Heidille sanoa ohjeena, niin kouluta miehesi toimimaan ruokatilanteissa ja muissakin niin, ettei Peppi pääse yllättämään! Meillä oli vähän samanlaisia "oireita" ihan pentuaikana, kun minä hoidin kaikki hoitotoimet ja käytännön puuhastelut, mies ei juurikaan osallistunut asioihin. Meillä koira hankittiin periaatteella "sinä sitten hoidat kaiken, mikä siihen liittyy". Ajan myötä mies on kyllä saavuttanut itselleen jo jonkinmoisen auktoriteetin ja aseman, jota Carlo ei kyseenalaista - aseman saavuttamisessa yöllisten jääkaappikeikkojen tiimoilta tarjoillut lihapullat näyttelevät suurta osaa    Carlo on nyt 2,5v eli aika pitkä treeniaika on jo takana.

Näistä puremajutuista huolimatta Carlo on aivan mainio epeli "omaan väkeen kuuluvien" pienten lasten kanssa. Veljeni 2v poika ja 1v tyttö leikkivät Carlon kanssa ilman ongelmia eikä kenenkään tarvi pelätä, että Carlo tekisi mitään pahaa. Carlo suorastaan rakastaa pikkuväkeä

Kadulla kulkiessa en kyllä päästä ketään vierasta lähelle, koska Carlo on osoittanut hyvin arvaamattomia piirteitä viime vuoden joulukuussa laitetun kemiallisen kastraation kapselin asentamisen jälkeen; saattaa ilman varoitusta hyökätä vastaantulijaa kohti ilman mitään säännönmukaisuutta. Nyt onneksi kapselin vaikutusaika alkaa jo olla lopuillaan ja Carlo toivon mukaan pikkuhiljaa palautuu ennalleen eli vieraitakin kohtaan hyvin ystävälliseksi hemmoksi.





 

[Heidi Lehtinen]

Korjaan vähän ettei tule väärinkäsityksiä: Koirat siis saavat meillä ruokailla ilman keskeytyksiä omassa rauhassaan. Tilanne syntyi kun kuppia oltiin vasta antamassa Pepille ja sitä piti hieman siirtää jotta mahtui kunnolla häkkiin vesikupin viereen. Normaalisti Peppi odottaa hienosti lupaa syödä eikä reagoi ruokaa eteen laittaessa mitenkään vaan istuu käskyn alla rauhassa. Nyt kuitenkin näppäisi miestä käsille, syytä vaikea sanoa kun aina toimittu samalla tavalla ilman ongelmia Ruoan lisäys kuppiin myöhemmin tapahtui myös ennenkuin Pepille annettiin lupa syödä jotta yhdistäisi kuppiin koskemisen positiiviseen asiaan (lisää ruokaa) Ei elämä näiden kanssa aina helppoa ole,mutta alkuajoista on jo edetty sen verran että ollaan paljolti voiton puolella Pepillä ja miehelläni on ollut "auktoriteetti" ongelmaa alusta alkaen,vieläkin ajoittain tulee yhteentörmäyksiä joissain tilanteissa mutta onneksi harvemmin Varmasti Pepin kanssa hiertää siitä kun mieheni ei aina muista oikeaa ruumiinkieltä ja osaa tulkita pepin eleitä oikein (Peppi ei pidä jos sen päälle kumartuu tai liian nopeasti tekee asiat ym ym.) Mutta varmasti molemmat ajan myötä oppivat yhteisen tavan toimia

[Tuulikki Kostylev]

Hei!
Minäkin rupesin funtsimaan Pepin ruokareaktiota, mistä Heidi kertoi.

Ensin syntyy tunne eli emootio ja sitten reaktio. Mikä tunne syntyy, kun ruoka-astiaa liikutetaan, no tunne ruuan menettämisestä ( Pepin tapauksessa). Sitten syntyy puolustusreaktio. Eli loogista on vaikuttaa siihen, ettei synny tunnetta ruuan menettämisestä. Keinot: rauhallinen ruokailuympäristö, samaa mieltä, että annos kuntoon eikä lisäyksiä kesken. Miksi Peppi syö boxissa? Söisikö se muuten Aapon ruuat?

Jos ajattelen meidän koiria, niin Peppi antaa kuppiin koskemiselle mielettömän ärsykearvon. Mun omille koirille ei kupin siirtäminen ruokailun aikana merkitse mitään, paitsi että siirtyvät sinne minne kuppikin. Joskus hieman ahtaassa keittiössämme olen laittanut kupin niin, että koiran ahteri estää esim. avaamasta tiskikoneeen kantta ja silloin tulee kuppia siirrettyä.

En pyydä koiria istumaan, kun laitan niille kuppiin ruokaan. Ne menevät ihan itse istumaan ja odottelevat rauhassa, kun nappuloiden joukkoon katon mitä vielä laittaisin. Kumpikaan ei ota toiselta ruokaa, mutta Roni "tiskaa" jos Ricolta jää esim. riisinjyviä tai raejuuston paloja. Pienenä Rico söi niin nopeasti, että valmistui ennen Ronia ja meni makaamaan Ronin viereen. Yleensä Roni jätti "pikkikselle" pikku jämät. Nyt syövät aika lailla samaan tahtiin.

[Heidi Lehtinen]

Peppi syö häkissä omalla pedillään koska se on pienessä asunnossamme kaikkein rauhallisin ja "syrjäisin" paikka,ellei kylpyhuonetta lasketa. Alkuaikoina ruokailutilanteissa Peppi murisi ja tuli muutaman askeleen miestä kohti jos tämä liikahti paikaltaan koiran syödessä,joten laitoin sen häkkiin ovi kiinni (lopetti nämä hyökkäilyt kun huomasi että kukaan ei ole kiinnostunut sen ruoista) Kävi myös aapon päälle useasti jos toinen edes näytti nenäänsä olohuoneen puolella ruoka aikaan. Edellisessä kodissaan peppi muistaakseni varasti ruokaa ja söi kaiken mitä löysi alta sekunnin,joten ruoka on sille ollut varmaankin aina ISO asia ja suhtautuu siihen sen mukaisesti. Ei Peppi enää nykyään ärsyynny aapon läsnäolosta samassa huoneessa mutta liian lähelle ei kannata aapon tunkea muuten pepillä ärsytyskynnys ylittyy nopeasti ja seurauksena on yhteenotto. Mieskin saa liikkua vapaasti asunnossamme
Osaa kyllä luovuttaa luut ym herkut "irti" käskyllä eikä tässä asiassa ole ollut meillä ongelmaa kun tuo käsky opetettiin. Tosin ilman ennakkovaroitusta ei parane sormiaan Pepin eväisiin laittaa... Olemme haaveilleet lähdöstä etelän aurinkoon talvella,mutta huolettaa mihin koirahoitolaan uskallan neidin jättää ettei satu mitään vahinkoa. Tosin en usko että täysin vieraalle ja tarpeeksi varmaotteiselle ihmiselle tulisi viikon aikana ongelmaa jos pitää perusrutiineista kiinni ja maalaisjärki mukana

[maija karjalainen]

Hei!

Koirakirjallisuutta selaillessa törmäsin juttuun, jonka kautta muistin tämän Pepin ongelman.

Susan Garrett on positiivisen kouluttamisen guru, ei siis pelkästään namien tarjoamisen ja lällyttämisen ylenpalttisen tarjoilun kannattaja. Garrettin koirat työskentelevät aina ruokansa eteen ts. ne eivät välttämättä saa ruokaa kupista lainkaan. Ne saavat kaiken ruoan palkkana hyvästä käytöksestä tai toiminnasta. Ruoan saaminen kädestä vahvistaa välejä koiraan ja toisaalta kertoo koiralle voimakkaasti siitä, että ruokaa jaetaan myös hänelle - siitä ei tarvitse taistella. Ruokailu on siis työtä, leikkiä, kehuja ja samalla ruoansaamista.

Meillä osa ruoasta menee työskentelyn mukana - nyt harkitsen vahvasti toisenkin puolen siirtämistä käsiruokailuun ja temputteluun. Sen vaikutukset koiran käytökseen ovat ainakin meillä melko kiistattoman vahvat ja melko ihanat. Koiran kanssa tekeminen on kivaa, mutta liikkiksen ihanaksi se on meillä muuttunut jatkuvan höpötyksen myötä. Jatkuva työ, jatkuva palkka ja kommunikaatio, kehu ja yhdessäoleminen on jokseenkin suloista. Tuollatavoin saan työkoirani työhalut tyydytettyä, sosiaalisen koirani yhdessäolemisen tarpeen kiintiön täyteen ja sitten voidaan yhdessä nauttia ja nauraa halikoiran hali ja pususessioista.