Olen siis 12-vuotias (syksyllä 13) tyttö Kotkasta ja olen nyt muutaman kuukauden ajan herätellyt toivoa kolmannesta koirasta. Meillä on jo ennestään 3v 3kk labradoriuros Veeti ja 1v 11kk ikäinen cockeripoika Vili. Molemmat tulevat hienosti toisten koirien kanssa toimeen ja keskenäisiä tappeluitakin on harvoin.
Kolmas koira olisi ajankohtainen vasta parin vuoden päästä, mutta halusin alkaa nyt jo kartuttamaan mahdollisia rotuja.
Koiran tulisi olla keskikokoinen (ei siis tanskandoggi tai chihuahua)ja helposti koulutettavissa oleva. Turkinhoidonkin tulisi olla suht. helppoa, koska yksi trimmattava koira on kuulemma tarpeeksi. Isä on siis jo suostunut koiraan, mutta äiti "pistää vielä kapuloita rattaisiin". Pari vuotta on kuitenkin pitkä aika, joten eiköhän hänkin siihen ajatukseen totu

Koira saisi liikuntaa useita tunteja päivässä. Meillä on iso yksikerroksinen omakotitalo ja iho takapiha, jossa koirien on mukava temmeltää. Piha on kauttaaltaan aidattu, yli metrin korkuisella aidalla.
Koiran kanssa olisi tarkoitus olla paitsi seurakoirana, myös harrastuskaverina näyttelyissä ja muissakin lajeissa. Eikö totta?
FCI 8-ryhmän koirat ovat aina miellyttäneet minua eniten, joten siksi aloitin luonnollisesti tästä ryhmästä. Toki muitakin rotuja (ja ryhmiä) tulen miettimään, mutta suurimpana kriteerinä on se koko, josta jo aiemmin kerroin.
Nyt saitte harrastajat ja kasvattajat vähän pohdittavaa. Haluaisin kaikenlaisia vastauksia ja perusteluja mukaan (jos mahdollista).