seuraava »

[maija karjalainen]

Nyt paloi taas hihat ja loppuu keinot!

Ajoittain meillä harrastetaan toisinaan raivostuttavan tehokasta "napsimista" kadulta. Kaikki käy, pikkukivet, leivänmurut, sipsipussin jämät, foliossa olevat kebapin jätteet noin muutamia mainitakseni. Muuten en jaksaisi asiasta edes verenpaineita nostattaa, mutta asumme alueella, jossa vaarallisia asioita on maassa enemmän ja tiheämpään kuin ehdin tai pystyn kieltämään. Ainoa ratkaisu olisi siis koira, joka ei halua syödä niitä juttuja maasta. Miten sellaisen saa?

Olen kokeillut:
kieltämistä, kieltämistä ja kontaktia --> kontaktista palkkaamista tavoitteena se, että koira nähdessään jotain jännää ottaisikin kontaktin ja saisi palkat siitä. Ei toimi, tai en saa toimimaan. Olen kieltänyt ja kaivanut soossit suusta - toimii toisinaan, mutta on myös johtanut siihen, että Pupu on kehittänyt pikanielaisun. Nykyään parhaiten toimii rauhallinen kielto, mikäli ehdin nähdä "jännän" ensin, sittemmin kehoitus "anna olla" = irti. Ja sitten ne loput kerrat kun nuo ei toimi, ollaan hiukka onnen kantamoisilla, jottei se olisi mitään vaarallista. Mikäli metsästely on kokoaikaista, kannan koiraa hetken matkaa sanomatta mitään, ottamatta kontaktia tai tekemättä muutakaan sen kummempaa. Eliminoimpahan vaan noin niinkuin kokeillakseni sen mahdollisuuden metsästellä.

en jaksa tajuta myöskään tuota, että ongelma on ajoittainen, ei liitoksissa suoranaisesti esim. liikunnan/aktiviteettien määrään, ruoka-aikoihin, sairasteluihin tms.
Että onko muilla kokemuksia? ideoita? vinkkejä? ajatuksia?

[Kirsi Vatanen]

Kuulostaa ihan meidän Sisulle 
Myös meidän lähialueilla on tarjolla kaikenmoista sopimatonta, noiden mainitsemiesi lisäksi ainakin puoliksi syötyjä energiapatukoita, suklaata, joskus jopa pieniä muovipusseja, joiden sisällä on jotain jauhemaista 

Otan siis minäkin mielelläni vastaan vinkkejä kokeilemisen arvoisista keinoista. Muutaman kerran kun ehtii sanomaan irti-komennon alkaa armoton "syön kaiken minkä saan maasta irti"-uhma.

[Julia Åivo]

Koppa päähän vaan. Esim. vinttikoirilla käytettävä muovinen kennelkoppa, koira saa siinä läähätettyä ja tällainen koppa on mukavan kevyt. Toki siihen pitää totutella vähitellen. Eläinkaupoista en ole itse löytänyt, mutta netistä saa tilattua. Lilolla oli tällainen kun se söi metsästä jäniksenkäpäliä ja muita raatoja keväisin, mutta sitten unohdin kopan lattialle ja Lilo silppusi sen työpäivän aikana Mutta siihen asti se toimi hyvin

[Satu Vähämiko]

Myös meillä lagotto pistää poskeensa kaiken mikä on tai on joskus ollut syötävää. Kausiluontoisesti se innostuu myös maistelemaan metsässä supikoirien ym. jätöksiä. Nyt kun ikää on kohta 2.5v. hommaan on kuitenkin tullut jonkinmoinen tolkku eli ihan kaikki ei enää mene kurkusta alas. Pahimpaan aikaan käytin metsällä vapaana liikkuessa kauko-ohjattavaa sitruunapantaa eli suihkaus siitä heti kun herkuttelu alkoi. Konsti oli tehokas, harmi vaan että käytettynä ostamani panta ei enää toimi kunnolla, koska olisi ehdottoman tärkeää "muistuttaa" asiasta silloin tällöin.
Jos hihnassa kulkiessa pientareen nuohoaminen käy liian voimakkaaksi, siirrän koiran toiselle puolelle enkä anna sen kulkea nenä maassa. Tämä vaatii jatkuvaa treenaamista, ja meillä tähän hommaan apua oli myös vedonestovahjaista, joissa hihna kiinnittyy valjaisiin koiran rinnan kohdalta. Vetäminen ja hajujen perässä meneminen väheni aivan merkittävästi ja kontaktin pitäminen helpottui.

[maija karjalainen]

Julia: tuo koppa virittääkin vinkeän mielikuvan. Asumme monikulttuurisessa lähiössä, jossa väestöntiheys on yksi euroopan korkeimpia... Tähän asti olemme tehneet hyvää työtä koirakammoisten ihmisten parissa. "Se on ihan kiltti, saa silittää" ja olen tarinoinut lapsille, että miksi koirat haukkuu ja milloin ne heiluttaa häntää. Sen sijaan, että ne näkisivät naapuruston ärripurrit tai oikeasti vihaiset koirat kuonkopan kanssa, tulisikin vastaan Pupu uuden muotiasusteensa kanssa.  "Ei, ei se ole vihainen. Se on vaan ahne." 

Tuo sitruunapanta hiukan pohdituttaa...jospa se tästä vielä.

[Julia Åivo]

Mutta noita koppia saa pinkkinä, vaaleansinisenä ja viimeksi kun katsoin myös teddykankaalla pehmustettuna.. Kuinka pelottava sellainen nyt olisi

[Heidi Lehtinen]

Olen todennut imurin olevan meillä ihan turha kapistus, Peppi syö lattioilta kaikki löytämänsä roskat ja muruset  Se syö oikeasti kaiken, tippuneet kukanlehdet ja pölypallerot, hämähäkitkin... Ulkona täytyy tutkia ja ottaa suuhun roskia, purukumi on ihanaa ja toisten koirien kikkareetkin kelpaavat ajoittain  Toisaalta on ihanaa katsella kuinka uteliaasti se suhtautuu ympäristöönsä ja haluaa tutkia kaiken perinpohjin mutta kaiken suuhun ottaminen voi koitua joku kerta myös kohtaloksi. Irti-käskyllä kyllä jättää roskat ottamatta ulkona mutta ruoantuoksu on vastustamaton ja joudun kaivamaan löydöksiä sen kurkusta pois säännöllisesti. Peppi osaa myös nielaista yllättävän nopeasti  Nykyään saa olla todella varuillaan, ihmiset heittävät tienposkille kaikkea lääkkeistä partateriin...

[Pia Jouhki]

Mitenköhän mahtaa toimia teddykarvanen kuonokoppa kakkakikkareilla ja oksennuksilla herkuttelevalla koiralla?

Oikeasti, taidampa itse hommata jonkun kivan kevyen kopan ihan kotikäyttöön, Saisi lapset joskus syödä ruokansa rauhassa, ei kävisi aina "verottaja" lautasella  Häkkiä kun en jaksa autosta roudata kotiin ja Vasi on tottunut varastelemaan lapsien käsistä ja lautasilta (ja aikuisilta myös)

[Julia Åivo]

Pehmuste on vaan siinä kuonon päältä menevässä osassa, joten toimii varmaan myös caccaa syövällä koiralla ihan hyvin.. Joskaan lagotto ei pehmustetta kuonoremmiin tarvisi, mutta olisihan se söpömpi silleen   Mutta vakavasti puhuen, koppa voi olla halpa henkivakuutus ja ihan turhaan sitä vierastetaan. Mitä väliä sen on loppujen lopuksi mitä joku vieras ajattelee tai jos pitää koiraa vihaisena? Itse en tykkää että naapureiden lapset käy aidan läpi lääppimässä koiria, koska Liloon en luota ihan 100% ettei voisi hermostua ja näpsäistäkin pahimmassa tapauksessa. Kun nätisti sanominen ei ole auttanut, olen kertonut että se PUREE SORMET IRTI, se tehosi Mielelläänhän sitä tekisi positiivista pr:ää koirien kanssa mutta minusta koirien mukavuuden pitää mennä sen ohi.   

[maija karjalainen]

Meillä taitaa mennä tilauksiin tuommonen koppa. Pitää pohtia mikä olis hieno ruskealla pohjalla. Haluaisin oranssin  Järkipuhetta vallan, että halpa on henkivakuutus ja koiran mukavuus on mentävä pr työn edelle. Meillä tehdään pr työtä pienissä erissä, jotta se pysyy mun rapsurohmun mielestä mukavana. 

[Kimmo Rusanen]

Lagon työnähän on löytää kohteita maasta, eli niitä tryffeleitä ja tämä kyllä näkyy meidänkin poitsun touhussa: ulkona ollessa kuono on koko ajan maassa ja myös näköaisti on käytössä. Kaikki valkoiset läikät on käytävä katsomassa, josko sieltä löytyisi jymyherkku eli purkka! Ja se ksylitoli kun taisi olla vähemmän hyvä näille koirille... no tutun eläinlääkärin kanssa juteltiin, että kyllä noista käytetyistä purkista taitaa olla suurin osa jo liuennut edellisen käyttäjän suuhun eikä vaaraa sikäli ole. Vähän huonompia "herkkuja" ovat tupakan tumpit, jotka osataan jo nyt nielaista varsin nopeasti. Nuo huolettavat jo vähän enemmän. Rassaavaa on kyllä kieltämättä lenkillä koko ajan tarkkailla etumaastoa näiden herkkujen varalta. Kivet, kävyt ym. Tahvo pudottaa yleensä joko itse tai käskystä pois mutta nämä erikoisherkut pitää kaivaa (jos ehtii) kurkusta pois.

Koppako se olisi sitten ratkaisu tähän - ehkäpä vielä tulevan talven annetaan pennun kasvaa ja katsotaan keväällä tilanne uudelleen. Tulisi vain nyt lunta ja jäätä 

[Katja Kärki]

Meillä on sama ongelma Milkan kanssa. Kaikenlaiset roskat ym. pitää ainakin käyttää suussa... Nyt kyllä jo vähentynyt, kun koira jo reilu 2-vuotias...
Parhaiten tehoaa jos itse huomaa samalla kun koira ja ehtii kieltää, niin nykyään jo uskookin. Mutta näin pimeällä ei oikein enää itse näe..
Mutta jos on jo ottanut jotain suuhunsa, niin oon opettanut (yrittänyt ainakin) että pysähdytään ja matka ei jatku jos ei tiputa suusta, yleensä tiputtaa, kun palkintona mennään ja tykkäisi tietenkin jatkaa matkaa. Ja löytää uusia aarteita...
Tosin oikein hyvät herkut yritetään syödä äkkiä
Mulla kun on toinen koirakin mukana niin en ole muuten palkannut irrottamisesta, siinä sitten toinenkin norkoilisi esim. namien perässä... 

[Katriina Pikkarainen]

Meidän Taavilla oli talvisin erittäin ikävä tapa vetää kitusiinsa toisten koirien jäiset kakkapökylät. Mikään ei tuntunut tehoavan ja koiraa tutkittiin mahdollisen puutosten varaltakin. Muuten Taavi totteli melkein mitä vain, mutta noihin oli niin kova himo että kiellot, namit... mikään ei tepsinyt. Joskus teimme niin että kävin ensin pahanmakuisen maustepurkin kanssa kiertämässä pienen lenkin ja maustoin kakat, eipä sekään Taavia haitannut..

Serppa harvemmin onneksi nielaisee mitään, kaikkea pitäis kyllä kantaa...

[Pia Jouhki]

Eilen saapui Vasille oma pinkki kennelkoppa 

Jos joku citytreffeillä käyvä haluaa kokeilla sitä, voin ottaa mukaan kun sovitaan. Joulukuun tapaamiseen en pääse.

Ja toivottavasti tuota ei tartte oikeasti ikinä käyttää, sen verta nolon näköinen Vasi oli eilen kun tota testattiin (laitoin makupaloja sisälle niin sain sen näppärästi naamalle).

Mutta nyt on varuilta kaapissa, jos vaikka tulee tassuhaava, mitä ei saisi nuoleskella.

[Kirsi Vatanen]

Ota Pia se koppa mukaan vaikka tammikuun tapaamiseen niin voisin testata sitä Sisulle. Eilisillan lenkillä meni kaikki mahdollinen suuhun, ja yöllä olikin sitten paha olo.