seuraava »

[Mari Hiltunen]

Nyt meni hermot!

Miten voi olla joka paikassa ihmisen paskaa (ja anteeksi kiroilu mutta hermoa kirraa jonkun verran)

Meillä on nyt kaksi paskapoliisia. Banjohan on aina ollut mieltynyt hevosen paskaan ja ihmisten myös. Se heittäytyy reippaasti niska edellä ja kieriskelee sonnassa. Siitä onkin sitten mukava lähteä autolla kotiin. Perjantaina sattui taas tälläinen kiva episodi. Metsälenkillä oltiin ja Banjo häippäsi hetkeksi ja saapui metsän siimeksestä häntä karrella ja maailman onnellisimpana koirana. Selkä, kyljet ja pää liisterimäisessä paskassa. Kammottava löyhkä leijaili 50 metrin päähän kun se uljaana kulki lenkkiporukan etunenässä.

Mutta mitä tekee pienempi sankari Mambo, nuolee velipoikansa kylkiä koska sen mielestä sitä ihmispaskaa on kiva syödä. Eipä ollut vaihtoehtoja kun uittaa koirat mutaojassa ja pyyhkiä pahimmat sonnat pyyhkeeseen. Sonnan lemuissa ajettiin kotiin ja seuraavana aamuna piti lähteä autokaupoille. Jess! Onneksi Tarjalla oli pyykkinappula mukana ja ajoin kotiin pyykkinappula nenässä.

Eilisilta sai sitten minut repimään hiukset päästä. Pienempi paskapoliisi siis Mambo, sai jonkun vainun ja tahkosi pitkin metsää eikä kuunnellut mitään. Näin sen pysähtyneenä puun juureen ja syövän jotain. Juoksin tuhanen ryydloikkaa ja karjuin matkalla, jonka seurauksena se AHMI saalistaan ja painui karkuun. Lopulta kun sain sen kiinni sen turpa oli yltäpäältä kurapaskassa ja ihmisen sellaisessa. Toruminen ja kielto tehoaa siihen noin 5 min. ja tod.näk. tekee saman lähiaikoina uudestaan. Myös oksennukset käy.

Mitä hittoa teen! Varsinkin tuon syömisen kanssa. Hevosen paskaan pystyn Banjon "siedättämään", koska maneesissakin on kisattava. Mutta miten teen sen näihin ihmisen jätöksiin, kakin läjän ja koulutan siinä vieressä vai miten! Yäk ja oksennus! Koirien paskoihin Mambo eikä Banjo koske. Mutta ihmisen jätökset ja hyvin mätääntyneet hirvenpaskit saavat Banjon selälleen ja Mambo syö samat jätökset sekä villieläinten sonnat maistuu myös. Eläinten sonnat ovat "jollain tasolla" siedettäviä mutta pelkkä ajatus että pyyhin jonkun ihmisen sontaa koiristani saa minut voimaan pahoin!

Tuskaa ja paskaa täynnä oleva Mari ja paskapoliisit Banjo ja Mambo

P.S. Mitähän lenkkeilijät tykkäisi jos alkaisin laputtamaan puita kyltein "Älä pasko luontoon! Kerää paskasi jos hätä yllättää! Tai Voisitko ystävällisesti peittää jätöksesi hädän yllätettyä!

P.S.2. Niin ja minun pitää kerätä kaikki koiran kaakit ja kerään niitä joskus metsästäkin mutta ihmiset saavat paskia minne sattuu jättää kaikki jälkeensä! Argh!!!

[Salla-Mari Kuusinen]

Roosa on päässyt pari kertaa syömään ihmisen p:tä ja pyörimään siinä. Riia onneksi vain kerran. Kerran oli mummullensa kylään tullut pikkupoika hädän yllätettyä tehnyt asiansa mummunsa pihaan, josta Roosa ne sitten ohi kulkiessaan hotkaisi. Yök! Mikään ei ole sen inhottavampaa kuin pestä ihmisen p:tä koiran parrasta ja suusta. Siinä puuhassa meinaa itsellä tulla ylös.

P.S. Mitähän lenkkeilijät tykkäisi jos alkaisin laputtamaan puita kyltein "Älä pasko luontoon! Kerää paskasi jos hätä yllättää! Tai Voisitko ystävällisesti peittää jätöksesi hädän yllätettyä!

Juuri näin 

[Aino Melasniemi]

Meillä myös molemmat rakastavat ihmisen p:tä. Viimeksi toissapäivänä Luigi löysi metsästä tällaisen herkkuaterian. Suu haisi hirveeltä, YÖK, ja turkkiin oli ilmestynyt yksi ylimääräinen ruskea laikku... Onneksi noita herkkuaterioita ei kuitenkaan ihan hirveän usein ole lenkin varrella tarjolla.

[Niina Auvinen]

Voi Mari, ei sais nauraa, mutta...
No joo, talviaikaan pilkkimiehillä on kova tarve... sinne jonnekin jään reunalle
ja koirat nauttii ja auto lemuaa. Aikanaan kaupasta sai semmosta suihkutettavaa ainetta, mikä vei esim. autosta hajun pois. No, meillä kerran koirat pyöri (kaksi isoa mustaterrieriä) juuri lannoitetulla pellolla ja voi juma sitä hajua, ei ollut maalla paikkaa missä pestä koiria ja eikun kotiin ajamaan 25km nämä ihanat oliot takakontissa.
Toinen oikein mukava kerta oli kun illan hämärissä laskin koiran irti metsään pisulle ja silloin tapana oli vähän väliä huudella Rossia luokse ja antaa palkkaa. Mustiksen turpakarvat kun on aika mahtavat, niin palkka piti melkein tunkea koiran suuhun.
"tänne, palkka turpaan, yäk, mitä miun kädessä on, haistelu, yrjö jne...."
ihmispaskaa oli herra vedelly turpaansa

Pilkkimiehistä sen verran narinaa, että miksi ne ei voi ottaa talteen kaikkia pilkkimiään kaloja vaan osa jätetään sinne jäälle.... persk.... että meillä koirat sitten isossa partis/lagotto laumassa niistä melkein tappelee ja yökköhaju se jää niistäkin!

[Jaana Lamppu-Blick]

Kyllä väkisinkin täälläkin hymyilytti tuo Marin kerronta.
Yksi pahimmista yökköhajuista on meillä ollut kun rottiksemme aikanaan pyöri mädässä ankeriaassa. Huh. Ei meinannut lähteä ei sitten millään se haju pois.

-Jaana-

[Heli Herna]

Voi Mari-parka! Valitettavasti kertomuksesi oli niin realistinen, että melkein jo haistoin miltä autonne (menikö muuten kaupaksi?) haisi. YÄK...

Toto ei onneksi vallan innostunut ole minkään tai kenenkään ulosteista, se pyörii mieluiten jossain ratakiskoihin liittyvässä rasvassa. Ei ole muuten ihan hyvän hajuista sekään eikä myöskään irtoa ihan suihkuttamalla. - Miina-snakun suuri unelma sen sijaan on päästä Viikin pelloille, jonne on levitetty sitä ihan itseänsä navetasta. Miina kulkee pää kenossa maata kohden ja steppaa takajaloillaan, jotka horjuvat kuin humalaisella aina kun peltojen ohi mennään. Aika hauskan näköinen tapa edetä.

Muinoin yksi mäyräkoirani sen sijaan putosi sellaiseen ojaan, jota pitkin talon vessan jätevedet lopulta valuivat jokeen. Tuo tapahtui joskus 1970-luvulla ja silloin jätehuolto oli maaseudulla vähän erilaista kuin nyt, joten se koira kyllä haisi ihan siltä itseltään. Muistan kun pesin sitä kerta toisensa jälkeen erilaisilla pesuaineilla pihalla. Ei sitä sisälle voinut viedä ennen kuin pesu oli toistettu useita kertoja. Onneksi oli kyseessä lyhytkarvainen mäyräkoira.

Heli, Toto ja Miina

[Kirsi Hostikka]

Kuulostaa kurjalta tuo homma. Meillä Nana ei oo vielä koskaan (kopkop) pyörinyt siinä itessään, mutta kalanjätöksiä se rakastaa. Naapuri tykkää siivota kalansa pihalla ja viskata sit likavedet tonne metsänreunaan, ja sit se vielä jättää ilmeisesti perkuujätteitäkin sinne, ja siitäkös meinän Nansku on innoissaan. Se käy pyörimässä ja syömässä. Sit se tulee sisälle ja oksentaa ne kohta pois. Yök mikä lemu! Ja se on kans kivaa, kun turkki on ihan kalansuomuissa ja Nana menee sängylle pyörimään. Inhoon kalanhajua muutenkin, saatikka sit koiran turkissa 

[Johanna Heiskanen]

 
anteeksi kun nauran Mari...

näin sieluni silmin sinut loikkimassa ja kiljumassa koiran perässä... mutta:
tiedän tunteen. Ei siinä mikään huuto auta, se vaan on koirista NIIN nannaa.

Meillähän tytöt syö kaiken mahdollisen paskan, Ciro vain ihmistuotokset.
Viime syksynä kerran Ciro söi paksat, näin, että maahan jäi paperi, sellainen ravintolasta otettu vaaleanpunainen.. Seuraavalla kerralla samalla kohdalla se söi sitten sen vaaleanpunaisen paperin - jäi vielä vähän herkkua - yöööööökkkkk!

Entäs se kerta, kun Ciro kaivoi sen ekan tryffelin?! Piti kehua ja kehua poikaa hienosta työstä, mutta MUTTA kun se samalla reissulla pyöri ketunpaskassa, niin ei paljon tehnyt mieli koskea koko koiraan, olkoon kuinka taitava vaan...!!

Tää paska homma on varmaan vaan sellainen, että on opittava elämään lagoton ja paskansyönnin kanssa. Vaikuttaisi myös sukuvialta, kaikkihan ei sitä tee.

Meillä on kokeiltu tabascot, huudot, ananakset, kaikki mahdollinen ruokalisä - ei auta. Vasta nyt vanhemmiten jos ehdin ajoissa, voi tytöt pudottaa kökkäreen suustaan, kun tarpeeksi karjaisen. Paha, kun leikkivät paljon kävyillä, niin ei aina näe, kumpi on kyseessä, pökäle vai käpy. No, pudottaa saa käskystä kumman vaan!

Haju on mitä hirvein, kerran meillä lenkiltä tultua Ässä oksensi käpyä ja paskaa - silloin jo nauratti, että kaikkea olen minäkin siivonnut, mutten vielä koskaan oksennettua paskaa - jippiaijee!!!

Lahti lopettaa saataisissa tunnelmissa, joskin huvittuneena...

[Johanna Heiskanen]

Tuli vielä mieleen:
HALOO LENA!!!!!!!!!!!
Kerro se, kun teidän koiruus pyöri mädässä hylkeessä............................

[Lena Teromaa]

Haloo, haloo Johanna - täällä ollaan! Täytyy myöntää, että kyllä nauratti tuo Marin juttu meikäläistäkin... (Sorry, Mari!)

Mitä tulee hylkeenraatoon, niin silloin ei kyllä naurattanut yhtään .
Monet jutun jo tietävätkin, mutta kerronpa kuitenkin miten Ginin turkista tuli yhtenäinen huopa!

Vietimme juhannusta Inkoon/Tammisaaren ulkosaaristossa ja Gini lähti heti tapansa mukaan innokkaasti kiertämään saarta. Jonkin ajan kuluttua se tuli takaisin, turkki lähes kauttaaltaan keltaiseksi värjääntyneenä. Väri ei ollut peräisin voikukista, niin kuin kauempaa katsottuna näytti, vaan turkki oli jonkin jämäkän vahamaisen rasvan peitossa.
Haju oli KAMMOTTAVA! Jotain kalan, härskin voin ja merilevän väliltä.
 
Lähdimme etsimään töhnän alkuperää ja Gini opasti meidät häntä ylpeästi heiluen veden rajassa olevalle lämpimälle ja aurinkoiselle kalliolle. Kalliolla lojui epämääräinen keltainen möykky, jonka alla oli luita. Lähempi tarkastelu osoitti sen olevan kuollut hylje. Hylkeestä ei ollut jäljellä muuta kuin luut ja paksun häskiintyneen rasvan  peitossa oleva nahka.
Ginin mielestä siinä oli varmasti ollut TOSI mukava ja lämmin kieriskellä!
 
Saarella ei ole sähköä eikä lämmintä juoksevaa vettä eli ainoa vaihtoehto oli pesu kylmällä merivedellä. Mukana ei ollut myöskään minkäänlaisia turkinhoitoaineita tai välineitä.
Ihmisten shampoota ja saippuaa kokeiltiin, mutta ne olivat täysin tehottomia. Ainoa mikä edes jossain määrin poisti rasvaa oli Fairy. Gini siis pestiin, pestiin, pestiin ja pestiin.
Ja pesujen välillä huuhtelut kylmässä merivedessä. Raivokkaan hankaamisen ja vanuttamisen jälkeen turkki oli kuin paksua ja tiivistä huopaa! Ja ällöttävä haju jäi silti!
 
Kun pääsimme Juhannuksen jälkeen taas sivistyneisiin oloihin (lue: lämmin, juokseva vesi), niin turkkihomma jatkui. Kaikki mahdolliset hoitoaineet, rasvat, öljyt, kammat ja karstat tuli kokeiltua. Ei ihan halpa lysti! Lopulta turkki oli kohtuullisessa kunnossa ja suurin osa karvoista selvisi kuin selvisikin hengissä 

Niin kamalaa kuin sen mädäntynyt, härski töhnä olikin, niin silti pesen ennemmin sitä kuin ihmisen kakkaa! Pelkkä ajatuskin on ihan YÖK! Onneksi koiruudet eivät ole osoittaneet mitään kiinnostusta siihen suuntaan. Ainakaan vielä...

Lena
 

[Mari Hiltunen]

Heh! Kylläpä on kaaka kirvoittanut kivan keskustelun 

Ja kyllä meille saa nauraa, naurattaahan tuo itseäkin joskus mutta ei tuossa tilanteessa. Juuri tuo ajatus siitä että se on jonkun kapakasta palaavaan, krapulaisen juhlijan jätöskasa - kuvottaa todella. Tokihan voi meille itsellekin äärimmäinen hätä metsässä iskeä ja olenpa itsekin kerran (no okei, ehkä kaksi) joutunut pyllistämään kuusikossa. Mutta minä kyllä peitän jätökseni vaikka kivellä jos en riukua ehdi rakentaa 

Vähän kyllä haluaisin kapinoida tuota vastaan että nämä olisi paskassa pyörijöitä lopun ikäänsä, eieieieieieieieieiei! Ei onnistu. Kyllähän Banjokin kisaa maneesissa paskoista riippumatta. Eli nyt mun täytyy mennä etsimään ne metsäpaskat ja treenata siinä vieressä. Banjolla veikkaisin että onnistuu mutta Mambbis on vielä niin höhelö että se muistaa kiellot siinä hetkessä, ei sen jälkeen. 

Työkaveri sanoi että miks pidät niitä irti sitten, että älä valita kun kerran päästät vapaaksi... Kipeän totta tuokin mutta kun minusta on koiralle vapauttakin suotava ja varsinkin kun näen miten ne nauttii siitä.  Ehkä olen kuitenkin pitänyt vähän liikaa vapaana, sen jo näkee siitä että ne eivät vedä yhtään, ei yhtään.... Ja kuka uskoi tän viimeisen lauseen...?!! 

Kiitos myötätunnosta kaikille ja voin vain kuvitella tuon mädäntyneen kalan saati hylkeen lemun, jak! Mutta veikkaisin että johdan "tilastoa" ihmispaskan osalta, eiks vaan?

Mulla on tuo tööttihermo myös aika herkässä eli tyhmä kun olen niin tarkistan haistamalla että onko se sitä itseään ja sen jälkeen oksennan... Jep, tukan väri on vaalea...

Voin tulla tänne kertomaan sitten päivitetyt paskastoorit kun niitä tulee, ja niitähän tulee ja on mennyt....

[Liisa Katva]

Mulla kirpos kanssa muutamat makeat naurut tarinoita lukiessa! Mutta voin uskoa, ettei tuossa tilanteessa naurattas... Meidän eläimet eivät ole vielä kierineet missään iljettävässä. Ludo talvella haistelee penkkoja ja etsii mahdollisimman puhtaan kohdan missä pyöriä! Jos hangessa on pissaa, niin ei tahdo itseään siihen hangata.

Tuolla meidän lenkkipolun varrella lenkkeilee tällainen pökäleiden suursyömäri. Omistajan mukaan kuulemma ihan kaikki peräpäästä ulos tullut kelpaa, tuotteen vääntäjän lajilla ei ole väliä. Hänellä oli jonkin aikaa käytössä kauko-ohjattava sitruunapanta. Aina kun koira alkoi haukkaamaan herkkua, niin kaukosäätimellä töhäykset sitruunaa nokkaan. En sitten ole vielä kuullut tarinan loppua, että loppuiko kakan syöminen kokonaan. Tuo tietenkin vaatii omistajalta tarkkaa silmää ja ajoitusta. Eikä toimi tilanteessa kun koira on omistajan katseen ulottumattomissa.

Liisa

[Anne Kupiainen]

Dinakin nautiskelee p###an syönnistä. Tosin luulin jo välillä, että on jättänyt tavan unholaan, kun yllätin sen kerran itse puuhasta ja sain kiellettyä.  Mutta turha luulo  ilmeisesti onkin nautiskellut näitä herkkuja salaa. No nyt kuiteskin jäi taas kiinni, kun eilen lenkillä löysi oikein löysän vappu sellaisen  Näin, kun popsi jotain ihan innoissaan ja huusin luo. Yäk, oli partakarvatkin siinä itsessään. Onneks oli järvi lähellä, niin päästiin pesemään enimmät pois...  Appiukko oli kylässä, kun kotiin tultiin, niin eikös se Dina kerenny käydä sen pusuttelemassa  ennen kuin kerkesin kertoa herkutteluhetkestä 

[Jenny Lahti]

Ai kamala, kakkapusuja!

Meillä löytyy myös pieni kakkasyöppö. Koirien kakat ei kiinnosta mutta ihmisten, naamnaam.

Meillä on mökin rakennusprojekti ollut alla jo vuoden. No viime syksynä sitten kun puuceetä ei vielä ollut rakennettu oli ihanaiset raksamiehet käynyt tarpeilla rannan lähettyvillä. Noh.. siinä sitten harjoiteltiin metsässä luoksetuloa ja menikin niin kauan hyvin kunnes koira katosi rantaan. Ai kauhee, en oo ikinä toipunu siitä näystä ku koira pisti pökälettä ja paskapaperia poskeen minkä kerkes. Kyllä oksettaa vieläkin. Sillon en kyllä tienny pitäskö itkee vai nauraa ja raivo raksamiehiä kohtaan oli suunnaton.

Ja sitten näitä keskikaupunkielämän ihanuuksia lähteä sunnuntai-aamuna aamupissille viereisen rautatien varteen. Sieltä löytyy vaikka minkälaista känni-krapula-pläjäystä että oksat pois.

Mukava tietää ettei olla ainoita tämän ongelman kanssa...

[Mari Hiltunen]

No niin, vähän päivitystä meidän paskapäiväkirjaan. Vappuaaton jälkeisenä aamuna pidin koirat visusti kiinni lähipuistossa (Kotkassa) koska juhlijat olivat jättäneet jälkeensä niin paljon roskia ja lasia. Puiston toinen puoli näytti siistiltä ja rohkenin päästää pojat vapaaksi pariksi minuutiksi. Mitä tekee pikkukyttä?! Ampaisee suoraan jonkun katajan juureen ja kauhoo Bobcatin lailla sontaa suuhunsa.  Ja äkkiä karkuun ja maassa ryömintää kun tuli taas tehtyä väärin. Huom... se siis tiedostaa että tää ei ole ihan sallittua touhua. Siihen loppui Mambbiksen vapaus... 

Iltapäivälenkillä sydän heltyi ja päästin vapaaksi rantalenkillä. Mambbis syöksyy mäkeä ylös kauhealla vauhdilla kiven taakse. Meikkis perässä kompuroiden mättäisiin ja männynkäpyihin. Siellä on sitten syöty taasen kovempi kuorrute kakkahuipusta ja nautiskeltiin pehmyttä sisustaa. Sain kyllä sellaiset kilarit että huh huh, sano Nalle Puh. Pikkujäppinen lähtee sitten pakoon... Tuli kuitenkin takaisin ja eikä siinä muu auttanut kun multaa käsiin ja hinkata turpaa siihen ja sitten veteen pesulle. Pakko on "mullittaa" sen turpa kun se on sitten niin sorina niin peesailee mun jaloissa ja pyyhkii ne paskit mun housuihin.

Illalla yrjöt keittiön matolle.

Ja sunnuntaina iltalenkillä näin kun se sai vainun, hihnassa tällä kertaa. Käveltiin ohi jostain hampuusien "pystybaarista" ja voitte arvata missä ne käy sitten asioilla... Ihan oikeasti Mambo vainuaa ihmisen paskat, nokka pystyssä otti hajua tuulen mukaan! Jos olisin päästänyt sen irti niin väitän että olisi juossut suoraan läjän luokse. Juup, mukavaa että näillä on näin hyvä hajuaisti mutta eikö se voisi toteuttaa sitä johonkin muuhun, pliiiiiiis!

Ell sanoi että maitohappobakteereita vois kokeilla tähän... Pakko kai yrittää...