seuraava »

[Terhi Heikkinen]

Kyllä minä ainakin annan koiralle selkeän palautteen, jos se ei tule käskystä luokse. Tiedän varsin hyvin, että koira kuulee minua, tiedän että se osaa kyllä tulla käskystä. Kun se ei tottele, niin joku muu houkutus on voittanut minut, ja näin en halua sen toimivan.

Ikävä kyllä näitä karkaustilanteita tulee varmasti jossain vaiheessa joka koiran kanssa. Minusta kaikkein reiluinta on, että koira ymmärtää, että tottelematta jättämisestä seuraa palaute, ja se on joka kerta inhottava. Eli se oppii kyllä nopeasti että ei vaan kannata juosta pois. Luonnollisesti palautteen laatu määräytyy koirakohtaisesti, meillä kurinpalautus on yleensä tiukkaotteinen kuulustelu ja heti perään "palauttava" helppo harjoitus, eli lyhyen matkan luoksetulo josta saa kehun ja maltillisen hyväksynnän, ei kuitenkaan ruokaa eikä leikkiä.

[Päivi Solmula]

Ehkä minulla on usein ongelmana juuri tuon selkeän palautteen antaminen ainakin väsyneenä (,jolloin metsälenkille ei siis pitäisi mennä ollenkaan...) ja oikealla hetkellä. Joten urakkaa riittää, mutta "kirvestä kaivoon" en aio heittää! 

[Terhi Heikkinen]

Kertoisitko Päivi, mikä teillä on Taran kanssa kaikkein haasteellisinta metsälenkeillä, missä tilanteessa se lähtee, palaako itse takaisin, kadottaako kontaktin sinuun jne.. Ja miten olet tähän asti menetellyt noissa ongelmatilanteissa?

[Salla-Mari Kuusinen]

Ehkä hieman aiheen ulkopuolella, mutta juuri pari tuntia sitten kävin jälleen kerran Roosan kanssa etsimässä ja pyydystämässä naapurin vanhan rouvan karannutta koiraa. En tiedä miten tuonkin koiran kanssa pitäisi toimia kun sen saa kiinni. Koira tulee aina innoissaan Roosan ja Riian luo ja siksi kävin etsimässä ja ottamassa sen kiinni Roosan kanssa tänäänkin. Minä kyllä kehuin koiraa kun se tuli luoksemme, tiedä sitten oliko oikea tapa. Muille tuo koira ei anna kiinni, ei edes emännälle.

[Marke Myyrä]

  Aaarrgghh! Mikä ihme näitä meidän koiruuksia riivaa! Retu karkasi järveen sorsan perässä ja ui miltei koko salmen poikki Säynätsalon saarelta Kinkomaan rantaan (matka on puolisen kilometriä). Ja takaisin - onneksi! Näytti jo siltä, että hukkuu se sinne, kun lokitkin rupesivat sitä härnäämään. Naapuri kävi hakemassa veneensä lähteäkseen noutamaan tällä kertaa tätä "noutavaa lintukoiraa" Päijänteeltä rantaan. Itse se kuitenkin ui takaisin, mutta ei tullut luokseni. Minä sain rymytä rantaryteikössä saadakseni sen taas hihnaan.

Kertokaa ihmeessä konsti, jolla karkulaiskoiran saa palaamaan luokse! Kesän aikaan metsälenkkejä irrallaan ei ole tehtykään rauhoitusajan vuoksi, mutta kevättalvella Retu pysyi jo kauniisti mukana järven jäällä. Pillin vihellykselle se on tullut vaikka kesken koirakavereiden leikin. Tavallisesti se on pysynyt vapaanakin liki, kun sen paras kaveri Zorro on mukana. Se on kerjännyt luoksetulonamit milloin minulta, milloin Zorron isäntäväeltä. Nyt ei auttanut kenenkään rannalla parkuminen sen perään. Se vain ui. Sorsa näytti nauttivan tilanteesta, kun pöljä koira porskutti sen perässä. 

Apuaaa!

[Hanna Salovuori]

Palkkaa, palkkaa, palkkaa. Kutsu koiraa luokse usein, ota se kiinni (kuten kytkisit sen), kehu ja palkkaa tosi hyvin. Päästä se uudelleen irti. Toista useita kertoja lenkin aikana.

Tämä on varmaan parasta aloittaa jos mahdollista, niin aidatulla alueella tai pitkän liinan kanssa. Missään vaiheessa et saa hermostua itse, vaan jos koira ei tule, niin keksit jonkun oman kivan leikin - kopittelet itsellesi keppiä tms. Liinasta otat kiinni vain, jos koira on aivan todellakin karkaamassa, mutta silloinkin vain pysäyttämiseen, et hinaa koiraa liinasta luoksesi.

Tuo voi vaatia aluksi aikaa, mutta koira yleensä oppii aika nopeasti, millä palkan saa. Ja kiinnijoutumisesta ei tule ikävä kokemus. Todennäköisesti kerran opittua kannattaa jatkossakin aina silloin tällöin vahvistaa.

Meillä tuo on toiminut.  Toistaiseksi ei ole tarvinnut kertaakaan lähteä koiran perään, vaan ne tulevat kun kutsutaan.

[Marke Myyrä]

Hanna, kaikki edellä sanomasi on asiaa ja toimii varmasti ihan hyvin suht.koht. hallituissa oloissa kuivalla maalla. Ei meilläkään ole ollut ongelmaa karkailussa ja luokse tulossa enää talvella, ei metsässä eikä järven jäällä. Normaaliloissa se seuraa minua kuin hai laivaa. Mutta sitten tuli tämä kesä ja sulat vedet. 

Jos ei yö olisi ollut vastassa, olisin mennyt kotiin ja jättänyt koiran uimaan. Nyt halusin saada sen mukaani. Hanna, miten tällaisessa tilanteessa voisi palkkaamisesta olla apua, kun koira ei kuule ei näe mitään muuta kuin edellä liukuvan sorsan? Grillikylkikään kepin nenässä ei riitä kilpailemaan sen houkutuksen kanssa, että saa uida ja ajaa takaa lintua, vaikka siitä sitten luopuukin, eli aikaisemmin tällä foorumilla kuvailtu metsästysvietti (saalistusvietti?) tyssää kuitenkin vain takaa ajamisen riemuun.

En aio tästä kauheasti stressaantua. Koira tunnetaan saarella, sen kaulassa on nimilappu, jossa oma puhelinnumeroni. Jos karkaa, niin karatkoon. Kaipa routa porsaan - anteeksi - koiran kotiin tuo. Haluan vain tarkistaa teiltä kokeneemmilta lagoton omistajilta, kuinka pitkiä matkoja lagoton voi antaa uida. Onko pelkoa, että se yliarvioi voimansa ja ui liian kauas, eikä jaksa uida takaisin? Veneethän ovat yksi vaaratekijä. Pikkuinen koiranpää ei erotu aallokossa. Onneksi illalla ei ollut veneitä liikkeellä yleensä vilkkailla vesillämme. Ja jos koiran joutuu hakemaan veneellä, miten sen saa veneeseen ilman haavia?

Ja vielä yksi kysymys: viisastuvatko nämä elukat vanhetessaan? Onko toiveita paremmasta huomisesta - tai ensi kesästä? 
 

[Hanna Salovuori]

Eivät viisastu, ainakaan meillä. Ja siis myös meillä vesi on iso houkutus, ja lokit...

Mutta siis tuo onnistuu sen liinan kanssa. Koira pitkään liinaan ja rantaan. Odottelet siinä sitten kaikessa rauhassa niitä ihanuuksia, joita vedessä on. Ja kun koira menee, niin kutsut pois. Ja toistat uudelleen ja uudelleen. Ideahan on siinä, että sinun täytyy keksiä jotain, mikä on vielä ihanampaa kuin uiminen (tiedän ettei se ole helppoa). Ja sitten siedättämään.

Usko tai älä, niin tuon saa ajan kanssa onnistumaan. Kuten sanottu, meillä jopa Jassi tulee kutsumalla (tosin joskus hieman viiveellä) vedestä pois, vaikka esim. hierominen uima-allashuoneessa on täysi mahdottomuus - koira kun olisi koko ajan menossa uimaan. Meillä ei myöskään veneillä ilman remmiä, koska Jassi häipyy veneestä, vaikka vauhdissa.

Uskallatko pitää koiralla valjaita? Jos ei ole riskiä siitä, että se jää niistä johonkin kiinni, niin niistä on helpompi nostaa koira veneeseen kuin pelkästä karvasta.

[Marke Myyrä]

Kiitos myötäelämisestä, Hanna! On hienoa, kun löytyy olkapää, jota vasten purkautua, kun päreet palavat ja omat neuvot käyvät vähiin. (Ihan totta: eilen iltamyöhällä rantarysössä rypiessäni olisin ollut valmis hirttämään yhden lagoton hännästään, jos se ei olisi ollut toisella puolella salmea! Fiksu koiranomistaja ei tietenkään koskaan menetä malttiaan elättinsä kanssa, tai ei ainakaan myönnä sitä. )

Tavallisesti uitan Retua juuri edellä kerrotuilta tapauksilta välttyäkseni liinan päässä. Ei ole juolahtanut mieleen, että siinähän voi treenata käskystä rantautumista samalla. Kiitos vihjeestä! Tästä lähtien ladon taskut täyteen nakkeja ja lihapullia, kun lähden uittamaan koiraa. Jospa se tästä... 

PS ylläpidolle: Pitäisikö tämä karkailuaihe siirtää omaksi ketjukseen, ettei se häviä tänne Lagotto-lehden jutun kommentteihin? Jos nyt sattuisi niin, että jollakin muullakin olisi karkaileva lagotto kuin Päivillä ja minulla, olisi koiran korjausvinkit helpommin löydettävissä.

[Päivi Solmula]

Kertoisitko Päivi, mikä teillä on Taran kanssa kaikkein haasteellisinta metsälenkeillä, missä tilanteessa se lähtee, palaako itse takaisin, kadottaako kontaktin sinuun jne.. Ja miten olet tähän asti menetellyt noissa ongelmatilanteissa?

Varmaan haasteellisinta on saada koira pysymään luonani ilman makupaloja ja kivaa tekemistä, sillä se lähtee heti viilettämään, kun tulee joku haju tai liike jossain... Nykyään tulee kyllä luokse melkein heti, kun huomaa, etten tule perässä. Mutta jatkuva siksakkaaminen on aika rasittavaa sekä itselle, että koiralle. Täytyy palata uudelleen näiden asioiden ja koulutuksen pariin, kun lomareissu takana. Saa koira opetella muidenkin kanssa oloa. Ehkä se sitten arvostaa taas minua viikon jälkeen.

Meillä on Marken kanssa varmaan sellaiset Vaahteramäen Eemelit    (minulla naispuolinen)... Mutta ehkä se tästä. Täytyy pitää liinasta kiinni, kun en ehdi sitä jalalla pysäyttää aina ajoissa. Tai sitten pitää käpy koko ajan kädessä ja heitellä sitä itsekseni. Tai vaikka pallo taskussa, jonka heitän taaksepäin, kun koira lähtee eteenpäin. Eli vähän niin kuin takapalkkaus, mutta ei palkkana vaan houkuttimena. Kyllä meilläkin uidaan sorsan perään... Onneksi niitä ei ole isommalla järvellä  ainakaan vielä. Täytyy kokeilla liinaa myös uidessa. Kiitos vinkeistä ja neuvoista!

[elina aula]

Mahtavaa kuulla, että jollain toisellakin on sorsahullu piski...Se on niin POP! Sorsien jahtaaminen on sitä todellista metsästyskäyttäymistä, se vahvistaa itse itseään hyvin voimakkaasti. Mitä enemmän koira pääsee sitä tekemään sitä enemmän saa kicksejä ja homma vaan kiinnostaa enemmän. Pitäisi osata lukea hyvin omaa koiraansa ja etenkin sen metsäsästykäyttätymis ketjun toimivia osia. Ainoa keino on ennaltaehkäisy eli pysäyttää koira ennen takaa-ajoa. Tää vaan on se hauska juttu ko aina ei kerkeä kaikkea estää...

Meidän Pipsa on sairaan kova takaa-ajaja etenkin vesilintujen kanssa se ui vaikka maailman tappiin saakka. Ei ota lintuja kiinni vaan takaa-ajo on sillä se mihin metsästyskäyttäyminen loppuu. Se uinnin katsominen on suorastaan sydäntä kylmäävää, mikään ärsyke ei mene läpi ja aivan turhaa karjuu ääni käheänä rannassa. Parasta tarttua airoihin kun oma pummpu ei enää kestä Meidän neitiä kyllä on haettu, kerran uimarannan pelastusveneelläkin Voishan sen sitoa kiinni mutta eihän siinäkään ole mitään hauskaa kun koira huutaa täyttä kurkkua veteen.

Toinen intohimo on kalat, vetouisteluun kun on pieni koiruus tututstunut jo ihan pienenä. Meidän isossa veneessä neiti on vielä pysynyt kyydissä vaikka touhu aika kovalta näytääkin kun kala haavitaan veneeseen. Toki päällä on liivit aina siltä varalta jos se joskus putoaa. Tulimme juuri 4:n päivän veneilyreissulta ja aikas hurjalta näyttää kun molemmat piskit on keulassa ihan reunalla, pysyneet vielä kuiten kaiteiden sisäpuolella.

Viime kesällä kokeiltiin uistella soutuveneellä, mentiin hiljasta vauhtia moottorilla, toinen lagotto makas veneen pohjalla ja nukku ja ah niin pirteä Pipsa roikku veneen reunalla niin, että kolme jalkaa oli ihan ulommaisella reunalla ja yksi takajalka keskipenkillä. Reissu kesti tunnin ja vain kolme putoamista järveen. Koira vaan ylös vedestä ja se hädintuskin oli edes tajunnut että putosi. Kun on valtaisa itsetunto niin mikään ei pysäytä, meillä ei kantapään kautta opita Alkaa itseäkin sairaasti naurattaa taasen kun se oli niin hauska reissu!!!

Kyllä koiruudet ovat taas saaneet nauttia veneilystä kylliksi, uni maistuu monta päivää. Pelkkä veden tuijottaminenkinhan on aika raskasta pienen koiran aivoille...
Ihanaa kesää kaikille vesipedoille, te olette niin ihania.