seuraava »

[Senja Mäkinen]

Aloitampas taas uuden aiheen! 

Elikkä kun muissa ketjuissa nyt keskustellaan lagoton luonteesta, niin minkälainen onkaan sitten se oikea lagoton luonne?

Rotumääritelmä sanoo näin:

"KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE: Luontainen hakukyky ja hyvä hajuaisti ovat tehneet rodusta hyvin tehokkaan tryffeleiden etsijän. Rodulla aiemmin ollut metsästysvietti on jalostettu pois ja siten riistan haju ei häiritse työskentelyä. Lagotto on mukautuva, vaatimaton, innokas, lempeä, hyvin kiintynyt omistajaansa ja helposti koulutettava. Se on erittäin hyvä seuralainen sekä erinomainen varoittaja."

Oma mielipiteeni on, että laajempialaisesti luonteitten jalostamisen kanssa mennään tällä hetkellä useissa tilanteissa hieman metsään. Se on osittain luonnollista, koska erittäin kapea geenipohja ei anna kaikkea sitä vapautta tehdä valintoja järkevimmällä mahdollisella tavalla. Useissa tilanteissa tuntuu, että lagoton luonteessa ihannoidaan sellaisia piirteitä kun sitkeys ja kovuus, jotka omasta mielestäni ovat täysin tuon rotumääritelmän kuvauksen vastaisia.
Toinen ääripää on hyvin arkojen koirien käyttö jalostukseen erillaisten verukkeiden kera.
Määrätyissä tilanteissa on tehtävä kompromisseja, mutta jalostuksessa tulisi erityisesti ottaa huomioon, että kahta sellaista koiraa jolla luonteessa on jokin sama ei toivottu ominaisuus, ei ainakaan yhdistettäisi.

Minä ainakin tiedän todella paljon lagottoja, joilla on juuri tuollainen luonne, mitä rotumääritelmä toivoo! 

 

[Terhi Heikkinen]

Useissa tilanteissa tuntuu, että lagoton luonteessa ihannoidaan sellaisia piirteitä kun sitkeys ja kovuus, jotka omasta mielestäni ovat täysin tuon rotumääritelmän kuvauksen vastaisia.

Millaista sitkeyttä ja millaista kovuutta näillä tarkoitat? Ja kuinka ne ovat vastakkain rotumääritelmän kuvauksen kanssa?

[Kiia Montonen]

Sitkeys meidän tryffelinetsijöissä seuraavasti: Jaksaa etsiä tryffeleitä koko päivän, ja on oltava yksi koira kerrallaan vuorotellen, muuten en pysy perässä ja koiratkin voivat alkaa tapella löydöistä. Pyrin noin 30 minuutin työpasseihin ja sitten levolle ja taas hommiin, jos maasto antaa periksi.
Tryffeleitä etsiessä meidän (minun ja Annan) Usi, joka on ollut hyvin arka, mutta on tehnyt hienon parannuksen, ei välittänyt vieraista miehistä, vieraista tilanteista yhtään. Usi teki töitä kun höyrykone piittaamatta mistään muusta kun omasta työstään ja tietenkin palkastaan
Mielestäni sitkeys on hyväksi työkoirassa, varsinkin yllämainitsevassa muodossa. Toisaalta itsepäisyyttä löytyy pilvin pimein, varsinkin meidän lagottoporukassa. Jos jotain on päättänyt, niin täytyy johtajana olla vankka ja tasainen kun vaaka

Omista koiristaan puhuu tietenkin ihailevasti, ja naapurin piskistä jotain muuta...
Omasta mielestäni sienestämispuuhissa, niin innokkuus, sitkeys, peräänantamattomuus ovat ihanteellisia luonneominaisuuksia. Tietenkin lain puitteissa koira pitää totellakin.

Kiia ja Romagna valley´s lagotot

[Senja Mäkinen]

Sitkeys on ehkä hieman väärä sana, sitkeyden ja omapäisyyden välimuoto. 

Eli tarkoitan ihan kovapäisyyttä ja omapäisyyttä. Eli jos rotumääritelmä sanoo, että lagoton pitäisi olla mukautuva ja vaatimaton, niin mielestäni ne ovat noitten edellisessä lauseessa kirjoittamieni sanojen aika tarkkoja vastakohtia. Näin minulla on tapana lukea rotumääritelmää, joka lagotoilla on NIIN hyvä!
En tarkoita todellakaan, että nyt yhtäkkiä pitäisi kaikki kovapäiset ja omapäiset lagotot sulkea jalostukseta, mutta kuitenkin edes miettiä asiaa tehtäessä jalostusratkaisuja. Rotumääritelmä ja terveystulokset ovat se pääasiallinen väline, joiden puitteissa meidän pitäisi vielä rodun jalostustyötä eteenpäin ja kunnioittaa sitä perinnettä jonka ne vanhat papparaiset Italiassa meille antoivat. Selkeät raamit siitä, millainen lagoton koirana tulisi olla.

Niinpä, omista koirista on kiva puhu, mutta nyt en ole sillä asialla liikkeellä vaan puhun ihan rodun kokonaistilanteesta vertaillen sitä rotumääritelmään. Ja odottelen mukavaa ja hedelmällistä keskustelua aivan kaikilta harrastajilta! 

[Marke Myyrä]

Hienoa, että päästään ihan yhdessä pohtimaan lagoton luonnetta ja jalostuksen tavoitteita sen suhteen. Itse en ole kasvattaja, mutta tämän aiheen luulisi kiinnostavan ainakin teitä, jotka pennutatte koirianne ja mietitte oikeanlaisia yhdistelmiä. Tätä mietin minäkin silloin, kun lopulta päätimme kastroida Retun. Emme nähneet sillä arvoa jalostuskoirana ja odotimme (edelleen odotamme!) leikkauksen rauhoittavan sitä.

Kehäraakkihan Retu on muotonsakin puolesta (alapurenta, liian iso kooltaan), mutta ylivilkkaus on luonnevika, jonka en toivonut toistuvan sen mahdollisissa jälkeläisissä. Peilaan tätä asiaa koko ajan omaan koiraani, miten muutoin tekisinkään! Retu on villeydestään huolimatta tervepäinen: luottavainen ja rohkea. Siis lagotolle toivottavia ominaisuuksia on kyllä. Tuo "lempeys" minua arveluttaa. Jospa lagoton lempeyden ilmaisusta saisi hampaiden käytön pois! Tuo taipumus, että kaikki asiat kohdataan hampailla, käy rasittavaksi, vaikka koira onkin hellyttävän lutuunen. Vihaisuuttaan Retu ei pure, vaikka sellaisenkin lagoton olen nähnyt. Se vain ei osaa säädellä puremisvoimaansa ihmisten kanssa, vaikka koiraleikeissä sillä ei näytä olevan siinä ongelmia.

Jos ihanteellisesta puhutaan, tosiaankin pitäisi onnistua luomaan kompromissi yltiöinnokkaan (vrt. rotumääritelmän "innokas") ja aran pelkurikoiran välillä. En tiedä paljoakaan biologiasta, mutta en luulisi aran ja "ADHD-syndroomaisen" koiran yhdistelmästä sikiävän tasapainoisia koiria. Kyllä nämä ääripäät pitäisi karsia jalostuksesta pois. Arkuus on yleinen piirre kaikissa vesikoirissa, perrojen omistajienkin olen kuullut sitä huokailevan. Luulen, että suurin osa lagotoistamme on tässä suhteessa "oikeita": sopivasti rämäpäisiä. "Sitkeys", "itsepäisyys" ja "kovapäisyys" eivät ole huonoja ominaisuuksia, sitkeys varsinkaan, vaikka töitä ne teettävätkin! Monet hauskatkin hetket on vietetty Retun itsepäisyyden kanssa. Kun jostakin löytyy hyvä keppi, näkee heti, että Retun mielessä on kartta piilopaikasta, johon keppi on vietävä. Se saattaa kantaa keppiä suussaan monta kilometriä (kakallakin käy ojan pohjalla keppi suussa!) ja kävellä kyöttästä hartiat alhaalla kohti sopivaa piiloa. Joskus olen uteliaisuuttani antanut sen johdattaa kätköpaikalle, joka tavallisesti on talomme takametsässä joku kallionkolo (ehkä n. viidennellä yrittämällä löytyy sitten Se Paikka, johon keppi jää). Missään tosi toimissahan nämä ominaisuudet eivät vielä ole tulleet testatuiksi.

"Tottelevaisuus" on mahdollista edellä mainituista ominaisuuksista huolimatta. Jotkut arkitottelevaisuuden komennot kerran opittuina näkyvät säilyvän. Tosin parhaiten juuri ne, joihin liittyy ruoan saanti, joten kyllä makupalat ovat tehokas motivaattori! "Kiltteyttä" ei ole mainittu rotumääritelmässä, mutta omasta koirasta voi sanoa, että se on kiltti. Huoletta saa jättää pöydälle ruokaa, Retu ei ota pöydältä, ei edes omaa palloaan, jos se sattuu sinne pomppaamaan. Itkee vieressä ja odottaa, että joku sen antaa sille. Yksin ollessaan keittiössä se voisi hyvin avata kaapin oven ja tyhjentää bio-jätepussin, joka tuoksuu sen takana. Eipä ole tehnyt sitä. Kotona ollessamme koputtaa joskus siihen oveen, jonka takana tietää keksiensä olevan, kun niitä haluaa. Ei kuitenkaan avaa itse.

Kaiken kaikkiaan meillä on hyvä koira. Luonne on vain kovin monisäikeinen juttu, miten siitä voisi parhaallakaan jalostuksella saada sataprosenttisesti ihmeellisen ihanan! Ja vain sellaisen! Kuka haluaa luonteettoman koiran, jossa ei olisi minkäänlaista särmää? Oikealla tiellä ollaan jo, kun tärkeimpänä lagotossa ei pidetä vaaleanpunaista kuonoa tai karvan oikeanlaista kihartumista. Jos nuo ominaisuudet liittyvät "ihanteelliseen" luonteeseen, meillä on napakymppi koirarotu käsissämme! 

[Jaana Lamppu-Blick]

Allekirjoitan Siirin kohdalla kyllä nuo lagoton luonteenpiirteet. Väsymätön, iloinen työkoira. Innoissaan häntä huiskaa niin, että joskus vielä irtoaa...
Ainoa piirre joka välillä rassaa on tämä erinomainen varoittaja. Miten niin pienestä eläimestä voi lähteä niin hirveä ääni. Meillä ilmoitetaan omankin auton tulo pihaan ja ovikellon soidessa haukutaan sitten oikein perusteellisesti. Lehdenjakaja yms. saavat käydä rauhassa. Jos lauseessa sanot vaikka HEI otatko kahvia tai HEI sieltä TULEE nyt se ohjelma, niin kyllä lauseesta bongataan tervehtimis sanat ja oletetaan, että varsulla sieltä joku tulee tai ainakin varoiksi pitää vähän varoittaa. Komentamalla ollaan hetki hiljaa, mutta niin luontevasti se varoittaminen käy, ainakin meillä.

Jaana

[Marke Myyrä]

Kirjoitin pitkästi kyllä jo tuossa edellä, mutta jäin ihmettelemään yleensä koirien jalostuksesta seuraavanlaista kysymystä: Olenko naiivi utopisti, jos odottaisin että MVA:n arvoon vaadittaisiin myös terveyslausunto ja todistus hyväksytystä luonnetestistä? Näyttelyissä on tietenkin helpppo arvostella mitallisia asioita (hännän käyryys, korvien pituus, kirsun väri...) ja koiran liikkumista. Pelkään pahoin, että luonnevikaisista koirista ei päästä ikinä eroon, jos luonteesta ei tule arviointiperustetta, miten tahansa sen tuomaroinnin sitten toteuttaakin. Pelkästään kasvattajien moraaliin kun näillä markkinoilla ei ole luottamista.

[Riitta Häyrynen]

Mielestäni ihanteellinen lagotto on juuri tuo rotumääritelmänluonteinen  mukautuva, vaatimaton, innokas, lempeä, hyvin kiintynyt omistajaansa ja helposti koulutettava. Se on erittäin hyvä seuralainen.
Itse katson jalostuksessani yhdeksi tärkeimmistä asioista juuri luonteen, mielestäni arkaa lagottoa EI KOSKAAN SAISI KÄYTTÄÄ JALOSTUKSEEN, olkoon vaikka kuinka hyvä työkoira. Kaikki tietävät kuinka vaikeaa on aran koiran kanssa eläminen.
Vaikka kuinka katsoo vanhempien luonnetta niin silti saattaa joukkoon vielä tulla arkoja lagottoja, on niitä valitettavasti minullekin tullut.
Mutta mieleeni ei todellakaan ole tullut, että jatkaisin sukua tällaisen koiran kanssa.

Itsepäisyys ja kovapäisyys on vielä hallittavissa, vaikka ei näitäkän kannata mielestäni jatkojalostaa, mutta arkuus on asia jota on paljon vaikeampi hallita.  Tietysti sitkeydellä ja kovalla työllä tätäkin ominaisuutta saadaan jonkin verran hallintaan, mutta onko oikein, että uusi koiran omistaja joutuu tekemään mielettömästi työtä, että koirasta saadaan edes jollain tapaa yhteiskuntakelpoinen.

Minulla on onneksi ollut mahdollisuus käydä paikanpäällä Italiassa valkkaamassa koirat jotka olen tänne Suomeen tuonut ja olenkin seurannut paljon näiden luonnetta valitessani koirat. Mielestäni olisikin tärkeää katsoa koiran luonne tarkkaan jos aikoo ulkomailta tuoda koiria jalostuskäyttöön. Silti minullakin on valitettavasti ollut "virhetuonteja" esim: Sissyä en koskaan ole käyttänyt jalostukseen sen arkuuden takia. Ja sanottakoon, että se ei mielestäni ollut yhtään aran tuntuinen silloin kun sen kävin Italiasta hakemassa, mutta heti täällä Suomessa huomasin sen olevan arka kun se joutui pois laumasta johon se oli tottunut.
Tästä viisastuneena olenkin ottanut koiran käsittelyyn ilman muuta laumaa, että näkisin sen luonteen paremmin.

[Anne Kupiainen]

Eihän pennutukseen tarvita MVA arvoa, joten jotain muuta kautta se luonne pitäisi selvittää jalostuskäyttöön, jos tätä haetaan. Tai siis tätä mieltä minä olen  Pennunostajana meillä on kyllä itsellä mahdollisuus tehdä päätös minkälaisesta yhdistelmästä me se pentumme halutaan. Vaikka kaikki pennut on ihania, niin maltti on valttia  Malttais vaan tutkia ja tutustua rauhassa ja jättää ostamatta jos joku taustoissa epäilyttää ...

[Hanna Salovuori]

Tuon luonteen testaamisessa on se ongelma, että yksittäisen tapauksen perusteella on julmaa tehdä päätöksiä. Koiraa pitäisi voida arvioida mahdollisimman monessa eri tilanteessa, jotta arvio olisi luotettava. Luonnetesti nykyisellään ei ole sopiva lagoton testaamiseen, varsinkaan jos se laitetaan vaatimukseksi valion arvolle. Iso osa ihan hyväluonteisistakin lagotoista voi saada testistä hylätyn tuloksen, koska luonnetestin osiot ovat vahvasti uhkavoittoisia. Lagotto taas ei mielestäni ole oikein sen tyyppinen koira, jonka perusluonne paljastuu "uhkailemalla". Lagoton luonnetestaus on sinänsä ihan mielenkiintoista, mutta ei kuitenkaan sopiva tuohon jalostusarvioon.
Uskoisin, että MH-testi voisi olla lähempänä sopivaa testiä. Syksyllä sitten selviää, onko siitä mihinkään, kun saadaan useampi lagotto kerralla testattua.

Terveyslausunto taas ei oikeastaan liity muotovalion arvoon. Terveystuloksethan saa muutenkin, eikä MVA:n arvo automaattisesti tee hyvää jalostusyksilöä. Toivoisin jokaisen pennunostajan olevan sen verran valistunut, ettei yhdistä automaattisesti kaunis ulkonäkö = terve koira. Kaikki viat/sairaudet kun eivät näy ulospäin. Tästä esimerkkinä oma koirani, jota ei ole valion arvosta huolimatta käytetty jalostukseen lonkkien takia. Luonne sillä olisi ollut aivan loistava (on myös luonnetestattu), mutta...

[Senja Mäkinen]

Kerrassaan mukavaa keskustelua, kiitos siitä!

Enkä todellakaan tarkoita, että minun koirani ovat täydellisiä. Kuten Riittakin mainitsi, vaikka kuinka yrittää tehdä parhaansa, niin silti luoteitten kanssa tulee aina yllätyksiä vastaan. Itse ainakin myönnän, että olen luonteitten kanssa tehnyt muutamia hieman vääriä ratkaisuja aikoinani jalostusvalintoja tehdessäni. Ja kokemukseni on ehdottomasti se, että jos luonteen kanssa yrittää jalostuksessa mennä "siitä ali missä aita on matalin" sen löytää aina edestään. Mutta ehdottomasti tällä hetkellä yhdistelmää suunnitellessa luonne on se tärkein juttu! Ja juuri se, että nartun ja uroksen luonteet täydentävät toisiaan.

Tärkeää on että tuntee varmasti tarkoin kaikki jalostukseen käyttämänsä yksilöt, eikä intoudu liikaa "internetkoirajalostukseen". Itse ainakin reissailen juuri siksi maailmalla ( lue: Ruotsi ja Italia), että saan tutustua henkilökohtaisesti mahdollisimman useisiin lagottoihin ja etenkin niihin joita käytän jalostukseen tai jotka ovat koirieni sukutauluissa.

Mutta tosiaan se, että mihin me luonteitten kanssa jalostuksessa pyritään? Haluammeko kasvattaa hauskoja itsepäisiä kikkarakarvaisia koiria, vai rotumääritelmän mukaisia aivan ihastuttavia italialaisia lagotto romagnoloja? Tämä on se ero, mikä meidän kaikkien kasvattajien ihan itse pitää miettiä.

[Maija Mattila]

Kun oikein tarkkaan lukee rotumääritelmää ja tarkkailee omaa koiraansa muuttuu tuo välillä ärsyttävä varoittaminen koiralla vanhemmiten oikeastaan hauskaksi ominaisuudeksi. Meillä kävi tuota verinäytettä antaessa niin että oltiin eri el.lääkärissä kuin aiemmin ja odottaessamme vuoroa tuli mieshenkilö (suoritti jotain tavaran kuljetuksia) odotushuoneen läpi kahdesti, Niilo varoitti haukunnalla kun henkilö tuijotti koiraa, lopetti kun käskin olla hiljaa. Hetken päästä oli meidän vuoro ja eläinlääkäri sai tehdä toimenpiteesä koiran huokaillessa, tilanne ei ollut uhkaava. Jokainen meistä varmaan vähän eri tavalla ajattelee sitä että mikä on agressiivinen käytös ja mikä rodunomainen, itse koin tämän rodunomaiseksi tilanteeksi. Menikö ihan metsään....??

[Terhi Heikkinen]

Minusta työkoirarodun pitää olla sitkeä, hyvähermoinen, määrätietoinen ja mielummin vähän kova kuin yhtään liian pehmeä. Ja kovuudella tarkoitan sitä, että koira unohtaa kokemansa ikävät asiat niin, etteivät ne kummittele mielessä pitkään. Jos koiraa käytetään työhön, niin joskus sattuu tilanteita joissa koira säikähtää. Jos se ei unohda kokemaansa, niin voi olla vaikea päästä seuraavan kerran tilanteesta yli. Esimerkiksi agilityssä tämä näkyy monesti keinu-esteellä. Kun sen rämähdystä säikähtää kerran, niin hyvin pehmeää koiraa saa maanitella lukemattomat kerrat sille uudelleen..

Itse en osaa mieltää lagottoa puhtaana seurakoirana ihan historian ja nykykäytönkin takia, vaikka itse en sienestäkään omani kanssa. Minusta lagotto on semmoinen hybridi: työkoiraa ja seurakoiraa on oikeassa suhteessa. Ainakin toivoisin lagoton olevan yleisesti sellainen. Me harrastetaan tokoa, hakua, raunioita, jälkeä, kevyttä vetoa kesäisin, näyttelyitä ja kohta myös agilityä. Jos Sera ei olisi sitkeä ja taistelutahtoinen niin eipä monestakaan noista lajeista tulisi mitään tai ainakin ne teettäisivät minulla kauheasti työtä. Tämän koin hyvin kouriintuntuvasti vanhemman koirani Helgan kanssa, koiraa oli mahdoton motivoida mihinkään lajiin kun sillä ei ole omaa taistelutahtoa ja innokkuutta tekemiseen.

Esimerkiksi raunioilla Seran oma tahto ajaa sitä etsimään vaikeissa olosuhteissa piilossa olevan ihmisen ja kiertämään samaa kasaa pitkään eri puolilta ja suunnistamaan hajun luo vaikka väsyttäisikin ja sitten vielä vaatimaan ihmiseltä haukkumalla palkkaa. Ja se tekee sen ihan itse ilman minun patisteluja, toki hallitusti ohjauksessani. Samaa olen nähnyt italialaisita tryffelinetsintävideoista, koirat etsivät ja etsivät, kaivavat minkä ehtivät, vaikkei kukaan annan niille palkkaa. Jos se ei ole taistelutahtoa niin mikä on? 

Ja kun katson tuota rotumääritelmän luonnekuvausta, niin minusta Sera sopii siihen oikein hyvin, vaikkei olekaan luonteeltaan erityisen pehmeä (eli ikävät asiat unohtuvat hetkessä). Se on innokas, kiintynyt omistajaansa, helppo kouluttaa, mukautuva ja lempeä. En ihan ymmärrä, mitä tuolla vaatimattomalla tarkoitetaan, mutta ei tämä mikään kovin vaativa kyllä ole. Muutama koiranruokanappula, tippa vettä ja silitys riittävät pitkäksi aikaa. 

Ja varoittamisesta.. Kyllä Sera joskus päsähtää haukkumaan jos luulee kuulleensa jotain tosi epäilyttävää. Yleensä ottaen Sera on hiljainen koira sekä sisällä että ulkona, jos ei noita erinäisiä murinoita ja kurinoita lasketa, niitä se harrastaa ihan silkasta ilosta. 

[Senja Mäkinen]

Kuten tuossa jo korjasinki, tarkoitan ensimmäisessä viestissä kovapäisyyttä, omapäisyyttä ja itsepäisyyttä. Mielestäni kaikkien koirien pitäisi jokaisesta yllättävästä tilanteesta palautua nopeasti, mutta en osaa asioissa käyttää oikeitan sanoja! Minä taas ymmärrän vaatimaton sanon ihan selkeästi, millainen on vaatimaton ihminen? Sellainen joka ei tee itsestään koko ajan valtavaa numeroa vaan sopeutuu tilanteeseen, on iloinen ja mukautuva.

Taistelutahto ei ole varmasti ongelma, jos koira on muuten tervepäinen. Mutta voiko koira olla samalla mukautuva ja vaatimaton, kun taistelutahtoinen? Innokas on mielummin oikea sanoa, niin kuin rotumääritelmässä lukee. Ja pelonsekaisin tuntein odotan tilannetta, jossa sitten arka ja taitelutahtoinen lagotto yhdistetään.....

[Terhi Heikkinen]

Lainaan vähän erästä mielestäni todella hyvää tekstiä koiran luonteenpiirteistä.

Kovuus tarkoittaa taipumusta unohtaa, tai olla välittämättä ikävistä asioista. -- Kovuus on eri asia kuin rohkeus.

Pehmeä muistaa ikävät asiat kauan, kohdatessaan vaikeuksia työssään, se antaa helpommin periksi ja luovuttaa (vietti ei kestä), joka on hyvä tiedostaa sen koulutuksessa. --  Pehmeys on eri asia kuin arkuus.

Taistelutahto on eri asia kuin taisteluhalu -- Taistelutahtoa kuvaa ehkä jotenkin sana sisukkuus. Taistelu-tahtoinen koira haluaa voittaa sekä selvittää kohtaamansa uudet tilanteet. Se on ominaisuus, joka vaikuttaa koiran haluun ponnistella vaikeissakin harjoituksissa ja se tekee koirasta nimenomaan hyvän työkoiran.

Lähde: http://personal.inet.fi/private/birgit.johansson/kilpailukoiran%20koulutus.html

Taistelutahdosta voitaisiin ottaa esimerkki arkielämästä. Koira kävelee omistajansa vierellä hihnassa kadulla. Aivan tien laidassa on jätesäkillä peitetty matala liikennemerkki. Koira näkee vain oudon tumman hahmon, säikähtää ja perääntyy. Tämä on ihan luonnollinen reaktio. Hihna loppuu kesken ja koira rimpuilee päästäkseen kauemmas kunnes rauhoittuu. Yleensä koira on perusluonteeltaan utelias eli sillä olisi tarve päästä katsomaan, mikä sen säikäytti. Mikäli sillä ei ole taistelutahtoa, se ei mene pelottavan hahmon luo vaan saattaa lamaantua, jäädä kauemmas ehkä haukkumaan tai kiertää merkin tosi kaukaa jos ollenkaan. Se saattaa myös mennä sijaistoiminnoille mutta se ei kuitenkaan yritä lähestyä uhkaavaa tolppaa vaikka olisikin utelias. Sillä ei riitä polttoaine.

Kun taas taistelutahtoinen yksilö katsoo hahmoa hetken ja pyrkii varovasti lähemmäs. Sekin saattaa perääntyä välillä ja vaihtaa lähestymiskulmaa, mutta se ei luovuta helposti. Näin sen taistelutahto tukee uteliaisuutta ja ne yhdessä lopulta voittavat säikähdyksen tuoman pelon. Tämä taistelutahtoinen koira voi olla ensin mainittua luovuttajaa mukautuvaisempi ja pehmeämpikin, eli kyse on eri ominaisuudesta kuin se että koira haastaisi riitaa, dominoisi tai olisi muuten hankala arkielämässä.

Tai näin mä olen antanut itseni ymmärtää, saa korjata jos olen väärässä.