seuraava »

[Julia Wahlroos]

Komppaan täysin Terhiä. Mäkin harrastan Fatan kanssa vaikka mitä. Fatan kanssa ei pystyisi tällä hetkellä harrastamaan enää mitään jos se olisi pehmeä, taistelutahdoton ja epäsitkeä (mikä muuten on sitkeän vastakohta?  ). Sille on sattunut kaikissa lajeissa lähes kaikki mahdollinen ikävä, haussa maalimies astunut varpaille, agissa tippunut aalta, puomilta ja keinulta, tottiksessa jalat kolahtaneet metrin korkuiseen kiinteään esteeseen. Silti kaikesta pahasta huolimatta se tekee töitä innokkaasti, sitkeästi ja taistelutahtoisesti. Joka kerta kun pyydän se hyppää metrin esteen (nykyään ei enää edes hipaise estettä) ja hyppää sen hiukkaakaan epäröimättä, haussa menee innokkaasti ja vauhdilla minne käsken eikä väistä maalimiestä lainkaan, agilityssakaan meillä ei ongelmia ole.
Fata kuitenkin kaikesta huolimatta sopii lähestulkoon täydellisesti luonnemääritelmään. Metsästysvietti tosin Fatalla on erittäin suuri ja on saanutkin kiinni lintuja, jäniksen ja oravia, työskentelyä tämä vietti ei kuitenkaan haittaa. Voisi sanoa että Fata ei kunnioita eikä kumarra mitään eikä ketään muuta kuin perhettäni eli omistajiinsa kiintynyt perhekoira ilmaisukin sopii, ja kunhan töitä riittää joka päivä se on mitä ihanin löhökoira kotona.
Minä pitäisin hyvänä asiana kovuutta ja itsepäisyyttäkin kohtuullisessa määrässä. Aktiivisuus on myös vain hyvä asia, mutta AD/HD ei ole koirallekkaan mukava kun joutuu kokoajan elämään stressissä. Ja JOS olisin Fatalla pentuja tekemässä valitsisin urokseksi jonkun työkykyisen mutta hieman kylmäpäisemmän uroksen. Fata kun on välillä melko tulinen tapaus...

[Johanna Heiskanen]

Olisiko se nöyryys, joka tekee lagotosta niin kivan työkoiran?

Vaikka onkin omapäisyyttä ja virtaa ja sopivasti luonnetta, niin nöyryyttä tarvitaan, kun palvellaan ihmistä - se nöyryys tulee luonteen mukana, mutta myös lauman arvojärjestyksen myötä.

Huonot luonteet pitäisi ehdottomasti poistaa jalostuksesta, onneksi näyttelyistä on pikkuisen helpotusta siihenkin asiaan, sillä kaikkein pissapäisimmät saavat näyttelystä evan tai jotain sellaista! Näkyyhän se tuloksissa ja kasvattajalta voi kysyä, että miksi tuollaista...!

Partiolaisiahan nämä ovat myös, vaikka nyt nöyrät alamaiseni nukkuvat jaloissani, ovat ne silti, valmiina kuin partiolaiset, starttaamaan ihan mihin vain keksin lähteä!

On nää niin ihaniiii    ja välillä kamalia  ja siksi just niin mahtavia!

[Julia Åivo]

Nämä on tietysti aika pitkälle mielipidekysymyksiä, yhdelle sopii kovempi koira ja toiselle pehmeämpi. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että lagotto on alunperin työkoira, joten jalostuksessa pitäisi painottaa työ- ja harrastuskoiralle sopivaa luonnetta. Eli tavoitteena pitäisi olla innokas, toimintakykyinen, riittävän taistelutahtoinen ja mieluumin hieman kova kuin pehmeä koira. Varmasti pehmeä, "kiltti" lagotto voi olla mukava kotikoira, mutta onko tarkoitus jalostaa hyviä kotikoiria vai alkuperäisen tarkoituksen mukaisia työkoiria?

Terhi kirjoittikin taistelutahdosta ja kovuudesta asiantuntevasti, ja komppaan häntä.
Toimintakykyinen, hieman kova koira toipuu ikävistä kokemuksista nopeasti, eikä lamaannu ja mene paniikkiin. Lucakin on agiradalla tippunut päälleen puomilta, sotkeutunut pussiin, tokokentällä on holsku hyökännyt kiinni jne jne, mutta vietikkäänä ja hieman kovana koirana se näyttää unohtavan nämä saman tien ja taas mennään.. Tällaisen koiran kanssa arkikin on yleensä paljon helpompaa kuin aran, liian pehmeän koiran kanssa.

Ja onkohan Suomessa loppujen lopuksi yhtään lagottoa, joka esim. luonnetestissä määriteltäisiin kovaksi? "Kovatkin" lagotot ovat yleensä suht helppoja koiria, kunhan säännöt ovat selvät ja aktivointia on riittävästi. Jos kovemman yksilöt karsitaan jalostuksesta, koko luonneskaala varmasti siirtyy pehmeämpään päin, ja silloin myös liian pehmiden, arkojen yksilöiden määrä kasvaa.