Meidän koiria ei ole ajettu vielä kertaakaan koneella (2,5v ja 1 v). Minulla on "saksimania", joten ihan hirveän pitkiä ei turkit ole koskaan olleetkaan

Noin vuoden iässä tosiaan on molemmilla tullut sellainen vaihe, että karva takkuaa herkemmmin (varsinkin vatsan alta).
Heti pienenä aloin napsia turkkia vähän sieltä ja täältä, jotta tottuvat toimenpiteeseen. Vanhemman trimmauksessa kyselin ja sain paljon apuja kasvattajalta. Niina kävi meillä, kun Dina oli noin 3 kk ja silloin hän trimmasi Dinan "virallisesti" eka kerran. Itsekkin tuli käytyä heillä, kun tuo välimatka ei ole niin pitkä. Trimmattu on välillä jopa s-postin välityksellä (kuvia lähetelty edestakaisin)

mikä on sekin varsin opettavaista. Nuoremman kasvattajat asuu sen verran kaukana, että ihan vartavasten trimmauksen takia ei ole tavattu, mutta näyttelyissä ja kesäpäivillä tavatessa on Umakin päässyt ammattilaisten käsittelyyn.
Paljon on tullut katseltua kuvia netistä (mistä Senja tuolla aiemmin mainitsikin) ja niistä katseltua vinkkejä. Koiranäyttelyissäkin tulee katseltua miten turkit on leikelty. Pää karvojen leikkaaminen tuottaa itsellekkin ongelmia

Kahden lagoton omistajana olen voinut vertailla päitä lähemmin. Karvan määrä on eri, laatu, kasvusuunta jne. joten varmaan ihan sanallista ohjetta ei varmaan (?) voi antaakkaan miten se tulisi leikata.
Onneksi se karava on uusiutuva luonnonvara

Harjoittelemalla oppii