Hei,
ehkä asiaa joutuisi lähestymään sitä kautta, että kyselisi ensin vapaita viikonloppuhallivuoroja ja siihen sitten kouluttajaa ja ilmoittelee sen jälkeen harrastajille mitä olisi tarjolla ja mihin hintaan. Päivämääriä ei kannata kaikilta alkaa kyselemään, sillä ikinä ei löydy ajankohtaa joka sopisi kaikille.
Tarpeeksi pitkälle vaan, niin silloin jää aikaa varautua tapahtumaan.
Luulen, että silloin kun varataan koulutussessio pidemmälle, niin pystyisi sopimaan hallin vuokraajan ja kouluttajan kanssa siitä, että mikä olisi dead line varmistaa ilman kuluja, nouseeko koulutus pystyyn osallistujen puolelta.
Ja mikäli omista ei löydy tarpeeksi tulijoita, niin sen jälkeen voisi ottaa mukaan myös muita kiinnostuneita? Mutta etusija lagotoille.
Mutta se lienee ydinkysymys, kuka tai ketkä ottaisivat asian huolekseen? Jos koulutusviikonloppu olisi Oulussa, niin voisin hommaa hoitaa, mutta ei taida porukka olla kiinnostunut tänne tulemaan agilitykurssiviikonlopun tiimoilta

LISÄYSTÄ
Minun mielestäni ryhmän koko ei saisi olla liian suuri eli kisaavien ryhmän koko esim. 4 koirakkoa ja aikaa 2 tuntia / päivä. Siinä ehtii jo jotain tekemäänkin. Tämän kokoisia on ainakin ne ulkopuolisen kouluttajan ryhmät olleet, mihin olen osallistununut ja siinä saa jo rahoilleen vastinetta myös sen kautta, että ehtii tehdä useammankin kerran jotain. Mutta tähänkin lienee tulevalla kouluttajalla oma näkemyksensä.
Terkuin Pirkko