Meillä on aloitettu kaukokäskyt niin että olin itse kyykyssä koiran edessä, makupala ei ollut se herkullisin mahdollinen nakki, vaan ihan kuivaruualla mentiin ettei se aiheuttaisi yli-innokkuutta.
Ja sitten vaan hiottiin tekniikkaa selkärankaan. Eli yksi liike yhdelle treeniviikolle, esim. maasta istumaan, joka olikin tosi hankala ja on vieläkin. Eli makupalakäsi koiran nenään kiinni ja sitten sitä hivutettiin hitaasti ylöspäin niin, ettei koira pylly nouse, vain etupää. Palkka juuri silloin kun se vielä tekee oikein. Ei toivettakaan siitä, että sen olisi saanut kerralla ylös oikeaoppisesti. Vaati useita harjoituksia niin, että se kurotteli palkan, sitten kyynärät muutaman sentin ilmassa, sitten pieni kiipeäminen pylly maassa ja lopulta palkan sai vasta istualtaan.
Tuota koko liikettäkin harjoiteltiin pitkään niin, että olin tiiviisti koiran edessä kyykkimässä, sitten siirryin kyykyssä vähän kauemmaksi ja vasta nyt vuoden päästä pystun ohjaamaan Seran maasta istumaan seisten metrien päästä. Eikä minusta ole huono jos sitä kättä tuijottaa, siitähän vaan saa hyvän pohjan käsimerkeille, kun itse miettii valmiiksi, mitä käsimerkkejä tulee käyttämään myöhemmin.
Hyvä nyrkkisääntö toistoihin on, että kolme harjoituskertaa päivässä ja kolme toistoa kerralla. Harjoitellaan sitä mikä jo osataan, noin 90% treeniajasta ja sitten 10% voi olla uuden oppimista, eli juurikin vaikeustason lisääntymistä. Koiralta ei voi vaatia enempää kuin minkä se hallitsee, ja kriisitilanteessa (eli kun ei tiedä mitä nyt pitäisi tehdä) se palaa aina ensin opittuun käytösmalliin tai menee sijaistoiminnolle (hyppiminenkin voi olla tätä). Eli ei kannata turhauttaa koiraa, vaan yrittää tehdä harjoitus sellaiseksi, että koiralla on hyvä mahdollisuus onnistua siinä kolmessa kerrassa. Ja lopettaa voi yhdenkin jälkeen jos se menee hyvin.
Serakin näyttää kyllä jaksavan toistoja vaikka tunnin, mutta oppimiskyky ei lukuisten jankkausten jälkeen ole enää optimaalinen.
Tsemppiä Päivi treenailuun, malttia mieleen ja entistäkin iloisempaa asennetta kehiin!
