seuraava »

[Krista Wallasvaara]

Eilisiltana tuli Gemma tyttönen sitten kotiin. Autossa oli todella kiltisti ja nukkui suurimman osan ajasta hieman yli tunnin matkan. Kotona sitten pientä pelonpoikasta tärinän kera kun pääsi tutustumaan tukikohtaansa keittiöön, pelkotila olikin sitten 5 minuutissa ohi. Ei siinä sitten enää muuta kuin pikkasen olohuonetta uskallettiin nuuhkaista ja sitten lähtikin taju.

Koska pojan koiraksi tuli, nukkui Gemma sitten 1. yön pojan huoneessa. Itse en mitään valitusta kuullut, mutta poika kertoi aamulla että oli muutaman kerran yöllä vinkaissut. Nyt tänä aamuna olikin sitten meno päällä, sapuskan jälkeen aamupissi pihalle ja sitten vähän leikkiä ja touhua, pari vinkua ja taas taju kankaalle...

Meillä on onni ylimmällään!

[Heli Herna]

Onnea Gemman perheelle! Kyllä pennun tulo vaan on niin ihana asia. Melkein tässä taas pentukuume iskee...


Mukavia yhteisiä hetkiä ja kaikkea kivaa yhteistä tekemistä

toivottelee Heli, Toto ja Miina

[Emma Anttonen]

haha, yhdyn edelliseen, Lucas on 9kk ja pentukuume ei tosissaan ole hellittänyt, en ole kertaakaan ärsyyntynyt liian riehakkaaseen pentuun, Lucas on kyllä aivan unelmakiltti

[Katri Karttunen]

Onnea ihanan pennun johdosta!

[Krista Wallasvaara]

Heipsankeikkaa kaikille. Gemman kanssa on mennyt oikein hyvin, hieman häkellyttää kyllä tuo puremisen innokkuus ja 12-vuotias poikani tihrutti tipan itkuakin tänäaamuna kun turhautui siitä, että Gemma vaan puree häntä koko ajan. Käytiin sitten taas kerran läpi niitä asioita miten pentu itsensä kokee...Sitten asia jo hieman pojalla helpotti, hieman netistä etsin sellaisia artikkeleita, jossa kerrotaan miksi pentu puree jne. Poika tietysti kuvitteli ettei Gemma pidä hänestä!!

Gemma tuntuu olevan luonteeltaan vilkas, iloinen, rohkea, kekseliäs ja voimakastahtoinen ja tietysti kaikkia rakastava pieni pallero joka nuuskuttaa ja maistaa kaiken, kuten pennun kuuluukin. Tämä kombinaatio voikin olla lapsen hieman vaikea sulattaa...Onko muilla vastaavia kokemuksia ja miten olette asiaa lapselle selittäneet?

Tämä viikko otetaankin meillä sitten puruleluharjoitteluviikoksi, kuka on purulelu ja kuka ei... ja pojalle täytyy etsiä kirjallisuutta, että saa vähän varmuutta taipaleellaan Gemman kanssa ja tajuaa ettei kyseessä ole vain meidän pentu joka tutkii maailmaa hampaillaan 

[Terhi Heikkinen]

Elävästi muistan, että minä olin suht kokeneena ja täysi-ikäisenä koiraihmisenäkin aika purjeissa lagottopennun puremisen kanssa. Sera oli tosi kova puremaan etenkin käsiä, ja oikeastaan vasta aikuishampaiden vaihtuminen toi rauhan asiaan. Ei siihen auttanut kiellot, kiljumiset eikä korvaavan sallitun puremisen tarjoaminen, aina se ehti ensin kokeilla hampailla eikä se työstä huolimatta vähentynyt. Ei se pahuuttaan sitä tehnyt, mutta muuten en vieläkään ole keksinyt, miksi sen mielestä oli hyödyllistä puraista kädestä tai hihasta.  Mutta sen kun keksii, että mitä pentu tavoittelee ja luulee saavuttavansa ja ottaa sitten sen hyödyn tekemisestä pois, niin ko. toiminta loppuu. Ehkä itse seuraavan kanssa sen jo keksin. 

[Marke Myyrä]

Joo. Pureminen on ollut Retun kanssa ongelmallista alusta alkaen. Se on juttu, johon pojanlasteni (Retun tullessa taloon 8 ja 10 v.) kiinnostus Retuun loppui. Aikuiset sen komentaen hallitsevat - puhun siis vielä melkein kaksivuotiaan ongelmasta! - mutta lasten hillintäeleet tuntuvat vain provosoivan hampailla tavoittelemista. Kaikki muille koirille tehonneet konstit (poskesta nipistäminen, oman posken purettaminen jne.) ovat olleet Retulle vain haaste jatkaa rajua leikkiä. Kiljahtaminen on tehokkain, kun se vieläkin tarttuu hampaillaan joskus liian kovaa käsiin kiinni. Kyseessä ei ole aggressiivinen puremisvimma, vaan rakkauden ja innostuneisuuden hyväntahtoinen kiinni tarttuminen. Itse asiassa se useimmiten vain pitää hampaillaan kiinni, mutta kun itse tempoo kättään irti, se sattuu. Emme salli hampailla kiinnipitämistä ollenkaan, vaan heti komennamme sen lopettamaan ja yleensä se kiljaisu sen keskeyttääkin ja koira nuolaisee kättä kuin anteeksi pyydellen.

Harmillista vain, että lasten unelma koiran kanssa harrastamisesta pirstoutui Retun rajuuteen. 

EDIT. Sen halusin vielä lisätä, että nyt Retu usein purkaa esim. vieraiden kohtaamisen riemun (myös lasten) hakemalla lelun tai kaappaamalla eteisestä minun kenkäni (!), joita puremalla se purkaa enimmät ilonsa. Nurinkurista on, että koira puree hyvyyttään, ei pahuuttaan!

[Anne Kupiainen]

Meillä Dina oli varsin kova puremaan. Kohteena tosin ei ollut lapset vaan minä  Yhtä ja toista tuli kokeiltua tuloksettomasti.. Meilläkin hampaiden vaihtuminen lopetti tämän harrastuksen.

Uma puolestaan retuutti Dinaa   

[Leena Saarlamo]

Meilläkin oltiin helisemässä Eetun ja Eetun hampaiden kanssa pentu-aikana. Pureminen oli jotain ihan käsittämätöntä . Mutta onneksi se loppui kun hampaat vaihtuivat.

Myös meillä toisen kanssa selvittiin helpommalla. Sampo teroitti purukalustoa Eetuun.

[Krista Wallasvaara]

Tästä nyt on jo vähän aikaa kun tätä asiaa viimeksi pohdin. Gemmalla on edelleen sitä puremista, mutta hei onhan se vasta 10 -viikkoinen. Olemme kyllä kotona tajunneet, että Gemmalla se on ihan täysin tunteiden osoittamista. Missä aiemmin koirani ovat kirpustaneet tai nuolleet, Gemma närppii.

Mutta on pureminen jo kyllä vähentynytkin. Kaikkia eri keinoja ollaan koitettu, mikä niistä on "purrut" en osaa sanoa. Mutta siitä huomaa kyllä, että sillä on täysi työ olla purematta, varsinkin minua. Ei -komento tepsii kyllä, vaikka vaihtelevasti.

Eiköhän se siitä...

[Eva Kyrklund]

Bruno oli kova käyttämän hampaitaan meihin, lempinimi "Ratkoja" tai "Silppuri", ensimmäisen talven jälkeen oli 3/4 pitkä untuvatakki paikkattu loputtomiin (on se vielä tallessa, muta ei mitenkään nätisti "tuunattu")... Kiellot ei tepsineet, ja kerran olin tosi lähellä mätkäistä kun karvakorva oli 20min näykkinyt minua polvitaipeesta (sattui kivasti kun etuhampailla nipisteli)tauotta kävelyllä enkä saanut sitä millään lopettamaan, enkä pystynyt kävelemään... Lopulta ostin veneilykaupasta hamppuköyden (ergonomisella pituudella, noin 0,5 metriä), sidoin päihin solmut ja aina köysi mukana...Bruno oppi pian retuuttamaan köyttä ja unohti takkini "tuunaamisen".

Jussi lopetti pureskelun saman tien kun sain ensimmäisten päivien aikana siitä tarpeekseni: rähähdin ja olin hyökkäävinä kuten aikuinen koira kouluttaa ärsyttäävää pentua-johan meni jakeluun...Jussi meni oitis selinmakuulle häntä varovasti heiluen jalkovälissä "Emmää nyt silleen tarkoittanut-Ollaan kavereita jookos??"....Tiedä häntä jos Brunoon olisi tepsinyt..? Eräs perhetuttu (muka koiraihminen) oli sitä mieltä että niskasta kiinni ja siitähän se rauhoittu-eipä ollut tavannut lagottoa...Lisää vettä myllyynsä ainakin Bruno sellaisesta saa-ei toivoakaan kunnioituksesta...

[Krista Wallasvaara]

Jep, saman jutun teki Gemma kun pari kertaa sitä murahtaen koulutin, pari kielilipaisua mamman nenänpäähänkin tuli "anteeks".

Ongelmana on meillä ehkä nyt tuo 12 v. poika, joka ei osaa ottaa johtajan roolia koiraan vaikka kuinka yrittää. Jättää homman aina piirun verran kesken ja näin saa Gemma taas ruusun rintaan ja "leikki" jatkuu. En millään haluaisi mennä siihen väliin, vaan haluaisin että poika saa tuon aseman ihan itse hankittua ja sitäkautta myös lisää itseluottamusta haukun kanssa, kun on selvästi niin epävarma.

Eilen pyysin poikaa antamaan ensin Gemman purra kun se puree, jotta oikeasti tuntee miltä se pureminen tuntuu, ettei se nyt niin kipeää tee että käden joutuis vetämään nopeasti pois. Eipä sitten Gemma oikein suostunutkaan sillähetkellä puremaan (ei kuitenkaan viitsitty kättä tyrkyttää..). Tarkoitus oli, että poika ei tosiaan refleksin omaisesti vetäisi kättä pois jos Gemma puree, vaan pystyy toimimaan rauhallisesti ja kontrolloidusti ja näin myös olemaan johdonmukainen puremisen kitkemisessä - säikähtämättä tilannetta. Mutta tilannetta ei enää tullut, mutta sitten Gemma keksi uuden leikin, tonkia pojan farkkuja, kun ne ovat vielä jalassa!! . Eipä ole tylsiä hetkiä kotona.

[Krista Wallasvaara]

No niin, nyt se on sitten tapahtunut...meille tulee toinen lagotto . Eli viikon päästä laumamme lisääntyy yhdellä Lagotto-karvaturrilla ja sen jälkeen suuri persoonamme Gemma ei ole enää jakamattoman huomiomme kohde. Näinhän siinä sitten meillekin kävi..Emme taida olla mitenkään poikkeuksellisia. On sanottava että perheessämme on mieletön jännitys ja odotuksen tunne.

Terveisin Gemma ja perhe

[Kirsi Vatanen]

Gemman poika Sisu kotiutui meille reilu viikko sitten, ja tunnistan kirjoituksista hänet mainiosti. Tuo pureminen on ihan mahdotonta, mutta jaksan yhä uskoa, että jossain vaiheessa se laantuu....

[Sari Kiuru]

Neve-tyttöseltä terveiset äiskälle, siskolle ja velipojalle!! Meillä kanssa järsitään kaikkea mahdollista, joten täältä tulee vertaistukea kohtalotovereille.

Masurapsut on tosi jees !