seuraava »

[Kirsi Hostikka]

"Eläinlääkärinä toimiessani minut kutsuttiin kerran tutkimaan erästä
Irlannin susikoiraa. Koiran omistajat, pariskunta ja heidän
6-vuotias poikansa, olivat kaikki hyvin kiintyneitä lemmikkiinsä.
Tutkittuani koiran totesin, että se oli kuolemassa syöpään.
Kerroin perheelle, että en voinut tarjota tälle vanhalle ja
rakastetulle koiralle mitään muuta kuin eutanasian. Koira voitaisiin
saattaa viimeiselle matkalleen heillä kotona, turvallisesti,
omien ihmisten ympäröimänä.

Seuraavana päivänä, kun menin nukuttamaan koiraa, tunsin tutun
kuristavan tunteen kurkussani. Pikkupoika vaikutti rauhalliselta
silittäessään vanhaa koiraa viimeistä kertaa. Muutamassa minuutissa
koiravanhus nukahti rauhallisesti viimeiseen uneen.

Istuimme hetken yhdessä puhellen siitä surullisesta tosiasiasta,
että eläimet elävät paljon lyhyemmän ajan kuin ihmiset. Silloin
poika sanoi: 'Minä tiedän miksi'. Yllättyneinä me kaikki jäimme
kuuntelemaan. Se, mitä hän sanoi seuraavaksi, hätkähdytti minua.
En ollut koskaan kuullut yhtä lohduttavaa selitystä. Poika
jatkoi: 'Ihmiset syntyvät siksi, että he oppisivat, miten eletään
hyvä elämä. Että rakastetaan ja ollaan kilttejä toisille. Mutta
koiratpa osaavat jo tämän. Siksi niiden ei tarvitse elää niin
pitkään.'"

- tuntematon

[Johanna Heiskanen]

Niinpä,
miun tutut joutu lopettamaan 10-v vanhan beuceron-uroksensa.. Toimenpide oli odotettavissa, mutta päätöstä oli vaikea tehdä. Uuusi pentukin oli tullut kotiin nuoremman koiran seuraksi. Sitten sain viestin, että Amor on mennyt Eroksen luo... (siis tämä nuorempi vanhemman luo)

Tippa linssissä kyselin, että mikä tuli (tekstiviestillä, en odottanut emännän voivan puhua).

vastaus oli, että Amor oli sanonut vaivihkaa isännälleen, että "hän voi nyt lähteä, kun jalkoja niin koskee, ettei voi edes käydä maate valittamatta ja nukkua itkemättä, kun niin kovasti sattuu..."