Lagotot taitavat keskimäärin olla hyviä synnyttäjiä, mutta kannattaa silti pitää mielessä ettei kaikki aina mene helpoimman kaavan mukaan. Tosin sinulla ei varmasti ole hätää kun on kokenut kätilö matkassa.
Koira sai pennut reilu kaksi vuotta sitten keisarinleikkauksella supistusheikkouden vuoksi. Liekö johtunut Koiran iästä (5v. ensisynnyttäjä) vai jostain muusta, jää ikuiseksi arvoitukseksi. Mittasin Koiran lämpöjä ahkerasti ja kun lämmönlaskusta oli kulunut jo yli vuorokausi eikä mitään näyttänyt tapahtuvan, soitin päivystävälle eläinlääkärille. Hän aika painokkaasti antoi ymmärtää, ettei aio leikata koiraani viikonloppuna vaan voin sitten maanantain koitettua mennä eläinlääkäriasemalle. Niin sitten teinkin ja siellä Koiralle annettiin ensin kalkkia suoraan suoneen sillä ajatuksella, josko supistusheikkous olisi johtunut kalkin puutoksesta. Neuvottiin kuitenkin jo samana iltana leikkauttamaan pennut maailmaan jos mitään ei alkaisi tapahtua. Mitään ei sitten edelleenkään tapahtunut ja jo samana iltana pennut sitten leikattiin ulos maailmaan. Eläinlääkäri totesi silloin että hetki rupesi olemaan jo viimeinen, jos olisin tullut myöhemmin eivät pennut todennäköisesti olisi olleet enää hengissä.
Koiralla ei siis koko aikana ollut kuin muutama heikko supistus, jotka juuri ja juuri pystyin erottamaan. Sen lisäksi yhden yön petaili kovasti, mutta seuraava päivänä lopetti senkin ja siitäkin jo pystyin päättelemään ettei kaikki varmaan ole kunnossa kun asiat eivät edenneet.
Kaverini, toisen rodun harrastaja, minulle suorastaan naureskeli silloin että miksi niitä Koiran lämpöjä niin usein mittailet. Että kyllä se synnyttää kun on synnyttääkseen vaikket mittaisi ollenkaan. Mutta onneksi mittasin, sillä en tiedä olisivatko Ludo, Luigi, Luru ja Lyyti nähneet muuten päivänvaloa ollenkaan.
Tänä päivänä kaikki neljä ovat onneksi valtavan ihania ja energisiä lagottoja

Joten loppu hyvin, kaikki hyvin.