Seraa palkkaan paljon lelulla, ja se on tuonut tottisliikkeisiin varmaan 200% ytyä ja tekemisen meininkiä. Nakkikone palkintona ei ole niin kiinnostava kuin jahdattava lelu.
Itse hyödynnän koiran saalisviettiä. Eli Dinan kanssa lähtisin ihan siitä, että koiralle herätetään mielenkiinto lelua kohtaan, eli "sytytetään" sen saalisviettiä. Tähän oiva apu on metrisen narun päässä oleva pikkupyyhe tai muu miellyttävä ja kevyt leluntapainen. Monikaan ohjaajaherkempi koira ei lähde leikkinään aivan omistajassa kiinni, vaan vietti syttyy paremmin "omissa oloissa".
Alkuun leikki kestää vain sekunnin-pari, eli lelu otetaan esiin silloin kun koira on kuulolla (ei käskyn alla), sitä vedetään maata pitkin koirasta pois päin ja sitten se laitetaan takaisin taskuun. Mitään väkisin yrittämistä ei saa tehdä eikä tuputtaa tai maanitella, vaan itse tarkoitus on poispäin liikkuvasta esineestä kiinnostuminen. Toistoja voisi tehdä kolmen sarjoissa vaikka kolme kertaa päivässä.
Siinä vaiheessa, kun Dina lähtee rätin perään ja yrittää saada sitä kiinni, niin kehutaan ja tuetaan. Vetomatkaa voi vähän pidentää ja suuntaa muuttaa, mutta koiran ei tarvitse saada rättiä kiinni. Saalisvietti on helposti kyllääntyvä, eli jahtausintoa laannuttaa se, jos saaliin saa joka kerta kiinni ja sitä pääsee kantamaan (ja/tai ravistelemaan).
Kun koira selvästi tietää, mitä haluaa, eli saada rätin kiinni ja ottaa sen suuhunsa, niin se kyllä yrittää kaikkensa toteuttaakseen tahtonsa. Tällöin voidaan antaa sen saada poispäin karkaava rätti kiinni. Tämän vaiheen molemmin puolin kannattaa vaihdella, eli koira ei itse tiedä saako se rätin vai ei.
Sitten pitää harjoitella myös vetämistä. Eli kun koira on saanut rätin suuhunsa, niin sitä kuuluisi vetää irti omistajalta ja kylläännyttää vietti kantamalla rättiä. Se tuo saalisviettiselle koiralle melkoisen endorfiinihumalan.
Meillä sekä pidemmät treenit että lyhyet leikkihetket päättyvät siihen, että Sera saa kantaa voittamansa lelun joko autoon tai jonkun pienen kunniakierroksen, eli "saaliin kotiin syötäväksi".
Vetoleikissä tärkeätä on, että koira on aina vahvempi. Alkuun pienimmästäkin nyhtäisystä omistajan ote irtoaa ja koira saa lelun. Sitten omistaja lähtee taaksepäin (koska on heikompi) ja näin houkuttelee koiraa tarjoamaan lelua uudelleen vedettäväksi. Ideaali olisi, jos koiralle ei antaisi leikkiessä edes mahdollisuutta tiputtaa ja itse oma-alotteisesti menettää mielenkiintoa touhuun. Silloin leikki on joko kestänyt liian kauan tai viettiä ei ole ollut tarpeeksi. Koskaan ikinä milloinkaan koiran tiputtamaa esinettä ei saa tyrkyttää takaisin. Se haetaan pikaisesti maasta pois ja laitetaan piiloon. Ja jos koiraa ei sillä kertaa kiinnosta (näitä päiviä tulee varmasti) niin silloin ei ole leikkipäivä.
Pelatessa koiraa kannattaa kehua ja innostaa. Kaikkea kropalla tehtävää uhkaa on vältettävä: silmiin katsominen, eteenpäin kumartuminen, käsien nostaminen ja kohti käveleminen.
Seraa olen leikittänyt pennusta pitäen, mutta Helga (puudeli?) tuli minulle vasta aikuisiällä ja sen olen opettanut saalistamaan patukkaa vasta ihan parin vuoden sisällä. Löysin viime syksyltä pienen videopätkän leikittämisestä. Siinä siis minulla on lyhyen narun päässä oleva motivointipatukka, jota vedän maata pitkin ja Helga sitten saalistaa ja välillä voittaa. Kutsun sen luo yrittäen näyttää mahdollisimman vähän uhkaavalta. Helgalla on tosi hyvä ja tiukka puruote, sitä kestää melkein nostaa patukasta.
http://s195.photobucket.com/albums/z316/Catchweed/Helgan%20kuvia%20ja%20videoita/?action=view¤t=Helgateurastaa.flv
Lagottoharrastaminen ja -kasvatus
