Hei kaikki, jotka omistavat huonolonkkaisen lagoton, nyt aktivoidutaan!!! D-lonkkiahan löytyy Lagotoilta ja jopa E:tä. Olin aivan innoissaan kun sain puhelinsoiton tänään, että Renzo(Budoar Joshua) pääsee tutkimukseen mukaan! Älkää siis arastelko tuon paino asian(cockeria isommat kelpaa)tai muun kanssa vaan ottakaa yhteyttä tutkijaan ja tarjotkaa koiraanne mukaan. Tällähetkellä tutkimuksessa on 80 koiraa, mutta lisää otetaan mielellään. Keskustelin nyt illalla Anna Hielm-Björmanin kanssa ja hän pyysi ilmoittamaan vielä asiasta Lagottojen omistajille.
Tutkimuskoirat käyvät 3 kertaa EKK:lla Viikissä, ensimmäinen kerta kestää 3h, toinen tunnin ja kolmatta ei vielä sovittu. Ennen tutkimusaikaa koiran on 12 h syömättä, vettä vapaasti ja tutkimukseen viedään ulostenäyte mukana. Koira saa ensimmäisen kerran yhteydessä ruuat mukaansa mitä syö tutkimuksen ajan.
Anna Hielm-Björkman pyysi välittämään vielä tiedon, että jos hän ei ennen joulua vastaa sähköpostiin niin ei hätää, hän palaa asiaan tammikuun alussa.
Tutkimuksen omavastuu on tosiaan 50€, millä saa todella paljon mm. rtg kuvat, verikokeet, ulostenäytteen analysoinnin ja jos koira otetaan tutkimukseen niin ruuat viideksi kuukaudeksi.
Alla virallinen tiedoite tutkimuksesta sekä yhteystiedot. Minuun saa myös ottaa yhteyttä jos joku kokee saavansa siitä tsemppiä osallistuakseen tähän tärkeään tutkimukseen. T: Ellu Aula 040-541 2337
ETSIMME LONKKAVIKAISIA KIPU-KOIRIAHelsingin Yliopiston Eläinsairaalassa käynnistyy marraskuu-joulukuussa 2008 neljäs tutkimus nivelrikkoisten koirien kivunhoidosta, käyttäen ns. ”vaihtoehtoisia hoitomuotoja”. Edelliset tutkimukset ovat tutkineet lonkkavikaisten koirien kivunhoitoa, käyttäen vihersimpukkaa, homeopaattisia rohtoja sekä kultahippuimplantteja lonkkanivelen ympärillä. Tällä kertaa verrataan yhtä markkinoilla olevaa rohdosvalmistetta kipulääkkeeseen sekä negatiiviseen kontrolliin (=lume). Koe on kaksois-sokkotesti eli omistajat ja tutkijat eivät tiedä mitä hoitoa eläimet saavat. Eri ryhmistä lasketaan tilastollisesti hoidon tulos ja näin yritämme tieteellisellä testillä selvitellä, saako koira rohdostuotteista valmistajan lupaama hyöty.
Nyt meillä on jo kiire sillä potilaita puuttuu yhä ja siksi etsimmekin teidän kautta LONKKAVIKAISIA (nivelrikkoisia) yli 20 kg. suuruisia koiria. Koirilla pitäisi olla nivelrikko diagnoosi (mieluiten lonkissa) sekä ainakin muutama seuraavista oireista:
- vaikeus päästä ylös levon jälkeen tai vaikeus mennä makuulle
- näkyvä takajalan ontuma
- ei hypi enää mielellään / ei ollenkaan
- Vaikeus liikkua rappusissa
- takajalkojen “pupu”-laukka
- aristaa kun takajalkoja vedetään taaksepäin
Koirat käyvät YES:llä kahdesti 4 kk:n sisällä. Osallistumismaksu on 50 euroa/koira. Sillä koira saa ainakin verinäytetulokset, röntgenkuvista diagnoosin sekä jos niitä hyväksytään kokeeseen, toiset verikokeet, nivelrikkoon vaikuttava rohto, -lumelääke tai -kipulääke neljän kuukauden ajan sekä koiranruoka koiralleen viideksi kuukaudeksi.
Jos haluatte olla mukana tekemässä tiedettä, voisitteko ripustaa omistajille suunnatun mainoksen (seuraavat sivut) ilmoitustaulullenne ja
SANOKAA OMISTAJILLE ETTÄ SOITTAVAT TAI IMUROIVAT ILMOITTAUTUMISLOMAKKEEN HETI:
http://www.vetmed.helsinki.fi/kipututkimus/ja lähettävät:
anna.hielm-bjorkman@helsinki.fiILMOITTAUTUMISET ja TIEDUSTELUT: (klo.17.00 jälkeen)
Heidi Piirainen, ELK: 045 – 2309040 tai
heidi.piirainen@helsinki.fiJutta Ahtiainen, ELK: 045 – 2309044 tai
jutta.ahtiainen@helsinki.fiLiisa Kortelainen, ELK: 045 – 2309050 tai
liisa.kortelainen@helsinki.fiVastuullinen johtaja ja vetäjä:
Anna Hielm-Björkman, ELT & Cert.Vet.Acup.
Kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen laitos sekä Yliopistollinen Eläinsairaala
Ma-To (9-17): (09)191 57391
KIITOS!!!
ONKO KOIRASI YLI 20 kg, SILLÄ ON HUONOT LONKAT JA SE OIREILEE KIPUILEMALLA?
Helsingin Yliopistollinen Eläinsairaalassa käynnistyy Joulukuussa 2008 kolmas tutkimus nivelrikkoisten koirien kivunhoidosta, käyttäen ns. “vaihtoehtoisia hoitomuotoja”.
Koe:
Yritämme tieteellisellä kaksois-sokkotestillä selvitellä, saako koira tietyistä nivelkipuihin myytävistä tuotteista valmistajan mainostaman hyödyn.
Koira syö yhtä kolmesta valmisteesta päivittäin noin 4 kk:n ajan, joista yksi on kipulääke, toinen vaikuttava rohto ja kolmas lume. Omistaja tarkkailee koiriaan viikoittain ja niiden kipua ja liikkumista arvioidaan myös kahdesti klinikalla. Sama ihminen kotona täyttää aina kyselykaavakkeet. Koira ei saa käyttää muita kipuhoitoja joulukuusta (=1 kk ennen kokeen alkua!) toukokuuhun. Varalääke on kuitenkin saatavana kovia kipuja vastaan.
Ajankohta: Alkaa joulukuussa 2008, kaksi pakollista käyntiä YES:llä: Tammikuussa ja Toukokuussa 2009. Silloin otetaan röntgenkuvia, verikokeita ja arvioidaan kipua, liikkumista ym.
Maksu: 50 €/koira, joka sisältää röntgenkuvadiagnoosin, verinäytetulokset sekä 5 kuukauden koiran ruuan, jos koiranne otetaan mukaan kokeeseen.
Jos haluatte olla mukana tekemässä tiedettä,
Soittakaa tai lähettäkää sähköposti HETI niin lähetämme teille ilmoittautumiskyselyn!
Kyselyn voi myös imuroida
http://www.vetmed.helsinki.fi/kipututkimus/ja lähettää:
anna.hielm-bjorkman@helsinki.fiILMOITTAUTUMISET ja TIEDUSTELUT: (klo 17.00 jälkeen)
Heidi Piirainen, ELK: 045 – 2309040 ,
heidi.piirainen@helsinki.fiJutta Ahtiainen, ELK: 045 – 2309044,
jutta.ahtiainen@helsinki.fiLiisa Kortelainen, ELK: 045 – 2309050,
liisa.kortelainen@helsinki.fiVastuullinen johtaja ja vetäjä:
Anna Hielm-Björkman, ELT & CVA
Kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen laitos ja Ylioistollinen Eläinsairaala
Ma-To (9-17): (09)191 57391 tai e-mail:
anna.hielm-bjorkman@helsinki.fi Ilmoittaudu soittamalla tai imuroimalla lomake netistä: Leikkaa alla olevasta numerot ja nettiosoite talteen kotiin!!!
(Puhelut mielellään klo.17.00 jälkeen)
Heidi Piirainen, ELK: 045 – 2309040 Heidi Piirainen, ELK: 045 – 2309040
Jutta Ahtiainen, ELK: 045 – 2309044 Jutta Ahtiainen, ELK: 045 – 2309044
Liisa Kortelainen, ELK: 045 – 2309050 Liisa Kortelainen, ELK: 045 – 2309050
http://www.vetmed.helsinki.fi/kipututkimus/ http://www.vetmed.helsinki.fi/kipututkimus/Heidi Piirainen, ELK: 045 – 2309040 Heidi Piirainen, ELK: 045 – 2309040

http://www.vetmed.helsinki.fi/kipututkimus/ http://www.vetmed.helsinki.fi/kipututkimus/