Agilityn joukkue SM-kilpailut pidetään siis tänä vuonna 13.6. Torniossa. Olisi huippua saada ensimmäistä kertaa lagottojoukkue mukaan SM-taistoon!
Osallistumisoikeus on kaikilla 3-luokassa kilpailevilla puhdasrotuisilla koirilla, jotka ovat rekisteröityjä SKL-FKK:n koirarekisteriin. Joukkueen koko on neljä (4) koiraa + yksi (1) varakoira. Varakoiran ilmoittaminen ei ole pakollista. Joukkueen yhteistulos lasketaan kolmesta (3) parhaasta tuloksesta. Sama koira voi edustaa joukkuekilpailussa vain yhtä yhdistystä.
Kiimaisten narttujen kilpaileminen hyväksytään edellyttäen, että ohjaaja pitää sen erillään muista osallistujista ja hyväksyy kilpailemisen luokkansa viimeisenä.
Ketkä olisivat halukkaita joukkueeseen? Saisimmeko peräti kaksi joukkuetta kasaan, yhden maxeihin ja yhden medeihin? Aiemmin kiinnostuksensa ovat jo ilmaisseet Jonna ja Uuno-Inkeri sekä Julia ja Luca. Olisittehan yhä käytettävissä?

Entäs Tuula ja Tara, lähtekää tekin ihmeessä?! Mites Pirkko, oletko mahdollisesti OKK:n joukkueessa mukana, vai olisitko Nucan kanssa käytettävissä lagottojoukkueessa? Entä muut 3-luokan lagottojen ohjaajat?
Viimeinen ilmoittautumispäivähän on siis 1.6. joten nyt olisi ajankohtaista alkaa tosissaan laittamaan joukkuetta/joukkueita pystyyn.
Lisää infoa SM-kisoista löytyy osoitteesta
http://www.agi-sm2009.net/