Kun Sera tuli minulle keväällä 2006, naapurissamme asui kaksi länsigöötanmaanpystykorvatyttöä, joista toinen oli vasta pieni pentu. Sera ja gööttipentu leikkivät useita kertoja viikossa talon takapihalla sillä aikaa, kun vanhemmat koirat istuivat syrjemmällä tai tutkivat löydöksiään lähimetsästä.
Liekö siinä syy, miksi Sera on nykyäänkin niin valtavan innokas painimaan muiden koirien kanssa. Kokoero ei haitannut, kun pienempi göötti oli niin vikkelä jaloistaan ja jämäkkä rungoltaan.
Tämä oli kaikin puolin hyvä järjestely, kun kaksi samanikäistä energistä pentua saivat painia sydänten kyllyydestä omistajiensa silmien alla. Mutta pieni varoituksen sana kuitenkin: pennun jatkokoulutuksen ja omistajasuhteen luomisen kannalta olisi hyvä, että myös omistaja olisi kiinnostava kaveri ja hyvä leikkikumppani. Jos vieraiden koirien/ihmisten kanssa on aina hauskempaa kuin oman emännän/isännän touhuaminen, voi käydä lopulta niin, ettei yhteistyö omien kanssa muodostu kovin hyväksi. Sen takia päivittäinen ulkoilu pentukaverin kanssa ei ole paras vaihtoehto, mutta ihan hyvin kerran-pari-kolmekin viikossa voi antaa niiden pelmuta keskenään.
Ja täytyy myös muistaa rajoittaa pentujen leikkiaikaa, koska niiden oma riehurajoitin ei ole vielä käytössä. Pennuilla on tapana piehtaroida vaikka tuntikausia ja niin väsyksiin asti, ettei kierrokset enää meinaa laskea lainkaan. Siinä vaiheessa omistajat pistävät pelin poikki ja leikkiä jatketaan vasta kunnollisen levon ja rauhoittumisen jälkeen, mieluiten toisena päivänä.
Hoitojärjestely kuulostaa hyvältä, ja jatkoa ajatellen voisi tietysti olla kivempi, että koirat olisivat keskenään samaa sukupuolta, jos meinaatte käyttää toistenne päivähoitopalveluita säännöllisesti. Nartuilla kun on juoksu pari kertaa vuodessa ja ne kestävät keskimäärin 2-4 viikkoa kerrallaan, silloin ei oikein voi viedä uroksen kotiin hoitoon.
Lagotto romagnoloista yleisesti
