seuraava »

[Suvi Enala]

Moikka!

Meillä on nyt Adan (1v) kanssa tullut pieni ongelma metsäreissuista, jolloin Ada ulkoilee vapaana. Ilmeisesti murrosiän vuoksi tänne -käskyt kaikuvat kuuroille korville, joten esimerkiksi marjastajien tullessa vastaan syntyy noloja tilanteita, kun Ada on päässyt marjastajat haukkumaan aivan lähietäisyydeltä.
Tähän liittyy myös toinen ongelma. Ada on aina vain alkanut kuljeskella (tai pikemminkin juoksennella) yhä kauempana minusta, joten välillä se katoaa metsään kokonaan. Kun huutelen sitä, ei Ada näy välttämättä edes viiteen minuuttiin, ei kuulu ääntäkään, enkä tiedä yhtään missä se on. Jossain vaiheessa se kuitenkin aina rymistää ohitseni ja katoaa uudelleen, ennen kuin suvaitsee saapua kokonaan luokseni.
Huutelen Adaa harjoituksen vuoksi aina useita kertoja lenkellä luokse ja palkitsen sen hyvin kehuilla ja herkuilla ja päsätän sen taas menemään, joten hihnaan kytkemisen pelkoa tai muutakaan en usko sillä olevan.

Nämä ongelmat ovat alkaneet huolestuttaa nyt kunnolla, sillä haluan koiran olevan hallinassani myös silloin, kun joku tulee metsässä vastaan, sekä muuten vain. Erityisesti Adan katoilu huolestuttaa, sillä en tiedä yhtään missä ja kuinka kaukana se on.

Olisiko antaa minkäänlaista neuvoa koiranomistajalle, jonka koira on vielä kaksi kuukautta sitten osannut tulla luokse välittömästi kutsusta, ja joka on hallinnut ennen koiransa hyvin vielä vastaantulijoidenkin kanssa?

Kiitos!

Suvi

[Marketta Kivimäki]

Moi!

Murkkuikä on hermoja raastavaa aikaa. En osaa mitään viisastenkiveä antaa, mutta meille muutti reilu kuukauden päivät sitten 4v lagottopoika, jonka kanssa tietenkin olen joutunut omalta osaltani rakentamaan tottelevaisuutta ja kaikkea muuta, mitä kunnon koirakansalaisen kuuluu tietää ja osata. Tosin meillä on taivaallinen tilanne asua sellaisessa paikassa, että kertomasi tyyppisiä tilanteita ei pääse juuri syntymään.

Kun se haukkutilanne syntyy, on peli  siltä kertaa tavallaan osittain menetetty, koska siinä tilanteessa korvat, jotka on kuulemiseen alunperin tarkoitettu, muuttuvat yhtäkkiä kauniiksi karvaisiksi lepattaviksi koristeiksi pään molemmilla sivuilla  ja kuulolaite putoaa kesken kaiken puskaan  . Eli ennakointi voisi olla yksi juttu avuksi.

Ciroa olen palkkaillut aina, kun se lenkillä käväisee luonani aivan oma-aloitteisestikin, toistaiseksi  namilla, pikku hiljaa olen tosin alkanut vain kehua sitä, tai jos se käväisee ja lähtee saman tien, niin kutsun takaisin ja palkkaan. Mutta se, mitä itse yritän välttää, on se, että en joudu turhaan kutsumaan tai huutamaan. Silloin kutsu aina vähän menettää tehoaan ja minä tietyllä tavalla kasvoni, kun koira huomaa, että tottelemattomuudestakaan ei mitään seuraa. Eihän sitä pääse "rysän päältä" ojentamaankaan.

En tiedä, miten muilla, mutta usein tulee koiraa sitten huudettua toisten ihmisten takia osoituksena, että onhan tämä vallattomuus huomattu ja sille jotain yrittää tehdä naama punaisena karjumalla  , vaikka itse vallan hyvin tietää, että ko. tilanteessa huutaminen on turhaa ja ihmiset toki huomaavat, että eipä ollut koira hanskassa  . Muuten olen yleensä ilman turhia huuteluja antanut koirien rymistellä metsässä omia aikojaan; olen huomannut, että ne ovat harvinaisen tarkkaan selvillä siitä, missä itse olen ja mihin suuntaan liikun, eli rintamalinjassa kulkevat 20-50 metrin päässä, aina ei niitä kuule eikä näe, mutta siellä ne ovat.

Mutta jotenkin kuulostaa siltä, että teillä vaihe saattaa olla äärimmäisen kiusallinen noin sosiaalisessa mielessä, mutta että se myös voi olla ihan hyvin ohimeneväkin, "teiniurputusta"  . Tilannetta on varmaan aika vaikea harjoitella, kun koskaan ei voi tietää, miten ihmiset räksyttävään karvanaamaan reagoivat.

terveisin Myötäeläjä ja samoissa tilanteissa itse hävennyt silmät päästään

[Terhi Heikkinen]

Tämä kuulostaa klassiselta tilanteelta, jossa koiran mielestä pyydetyn tempun tekeminen ei enää olekaan samalla tavalla kivaa kuin ennen. Vapaana ollessa on niin paljon mielenkiintoisempaakin tekemistä kuin paikallaan olevan omistajan luo meneminen, että monivalintatehtävä on helppo. Eritoten kun Ada tietää, että se voi juosta huvikseen ja tulla luokse kun muut riennot on käyneet tylsiksi.

Kannattaa ihan ensi alkuun pitää Adaa lenkeillä kiinni, sillä tuollainen juoksentelu voi pahimmasa tapauksessa maksaa sen hengen tai koitua jonkun muun vahingoksi. Näin myös siksi, että luoksetuloharjoituksissa ei saisi tulla epäonnistumisia=jokaista kutsua on noudatettava. Myös turhat kailottelut pois, ohjesääntönä on, että koiran häntäpäätä on turha kutsua. 

Harjoitteluvaiheessa on varmistettava, että koira todella tulee luokse ja jos ei tule, niin omistajalla on mahdollisuus vaatia sitä. Tässä on hyvä apu pitkä kevyt liina, vaikkapa pyykkinaru tms.

Ensin luoksetuloja niin, että laitat koiran paikoilleen odottamaan käskyä, kutsut luokse, palkkaat ja vapautat. Sitten vaihtelevasti sama myös liikkeestä. Palkan pitää olla todella mieluisa ja koiralla täytyy olla kanssasi hauskaa. Luoksetuloa ei kannata harjoitella pahantuulisena. Yleensä namit käyvät koiralle tylsäksi, eritoten jos koira ei ole erityisen ahne. Olisiko lelu toimivampi palkka tai toisiko se hommaan vähän jännittävyyttä?

[Tuulikki Kostylev]

Hei Suvi!
Oisko teillä ollut kesällä parin kuukauden tauko jostain normi harrastuksesta? Aattelin, kun kesällä monet kurssit ja koirakerhot kenties lomailee. Jos olisi, saattaisi teinikikkaranne olla nerokkaasti keksinyt itse viihdyttää itseään omatoimisesti retkeillen; metsä kun tarjoaa aistit sytyttävän ympäristön,ihania tuoksuja, joiden perässä mennä. Lagotot ovat nin toiminnanhaluisia ja kekseliäitä, senhän me kaikki tiedämme

Koira minustakin aivan takuulla tietää missä sinä olet, mutta varmaan on itselläsi kamalan ikävä tunne, kun sinä taas et. Onhan se myös vaarallista, kun ei voi tietää kuka tulee Adaa vastaan, jos joku vaikka potkaisisi ja koiralle tulisi huonoja kokemuksia ja tiedä mitä ongelmia siitä seuraisi ( tää nyt oli vähän korni esimerkki, mutten parempaa keksinyt).

Erinomainen varoittaja voi laittaa överiksi msutikkamättäänkin vahdin hommat paremman puutteessa Mä olen syöttänyt järjestelmällisesti aikamoiset kasat nakinpaloja ja harjoitellut tosi paljon ulkoilureiteillä ihmisten ohituksia, nimenomaan kun vastaan voi tulla tosiaan kaikenlaista kulkijaa. Eli ehdollistanut niitä ihan viimeisen päälle, että ihmisten ohittaminen ja noteeraamatta jättäminen on aivan taivaallisen hieno asia.

Eli normaalisti koirat meillä eivät ota mitään kontaktia vastaantuleviin ihmisiin oli sitten kyseessä lenkkeilijät, sauvakävelijät, kasvimaan perkaajat, lintubongarit tai fillaristit. ( Ihan pihapiirissä kaikki samassa rapussa asuvat ihmset ohitellaan oikein hännät heiluen ja yleensä kaikki pikkulapsista pappoihin näitä haluaa morjenstaa, sopii meille, tää meni ohi asian )

Pienenä Roni muuten kyllä kiekaisi varoituksen, kun kuuli muita mustikanpoimijoita tulevan, kaipa mua halusi varoitella kilpapoimijoista?? Taisi olla niinkuin rodunomaista käytöstä Nykyään mennään usein niin aikaisin aamulla metsään, ettei paljon koskaan nähdä siellä ketään, täällä pääkaupunkiseudulla ihmiset on kuulkaa kumman aamu-unisia (paitsi en minä!). Hirveet supersilmät mullakin on ja kuulo tainnut parantua vaikka vanhuus senkun lähestyy, on kai omatkin aistit tarkkana ja herkistyneet metsässä liikkuessa, jotta sitten osaisi ennakoida, jos jotakin ylläriä tulla pukkaa mutkan takaa.
Onnea sulle ja Adalle, kyllä tuohon ongelmaan aikakin varmaan auttaa. Meillä vanhempi koira oli nuorena taipuvainen vähäksi aikaa katoilemaan. Nyt se on ihana kullanmussukka ja tosi luotettava kaveri 4,5 -vuotias uros. Eli toivoa on! Mä huomasin myös monissa asioissa, että vanhemman koiran elämänlaatua (ja käytöstä) paransi perheeseen tullut toinen ihana lagottopoika, josta on seuraa, jonka tekemisiä pitää vähän seurailla eikä kauheasti kannata mihinkään häippäistäkään, muuten äiti rupeaa tekemään jotain mielettömän kivaa Ricon kanssa. Eli pikku kilpailutilanne piristi käytöstä myös 

[Suvi Enala]

Kiitos pitkistä vastauksista! 

Hyvä juttu täällä metsälenkkien aikana on, että lähin tie on yleensä yli kilometrin päässä. Tämäkin on vain hiekkatie, jota pitkin harvoin kukaan ajeleekaan.
Se, mikä tässä hermostuttaa, on se, että en tiedä välillä yhtään missä tuo kikkura viilettää. Jos se on ihmisiä löytänyt, äänestä kuulen kyllä sen, mutta jos se vaikka loukkaa itsensä tai muuta. Silloin en tiedä ollenkaan miten sen paikannan. Maasto kun tuolla on niin kallioista ja kivistä/risuista, että itsensä loukkaaminenkaan ei aivan mahdotonta ole. Ja lisäksi eihän se todellakaan saisi vieraitten ihmisten (tai tuttujenkaan) lähelle päästä, varsinkin jos omistajaa ei näy missään!

Emme ole olleet juuri nyt millään koirakursseilla, vaikka keväällä kävimme agilityn alkeiskurssilla. Tarkoitus olisi kyseistä harrastusta jatkaa, tai vaihtoehtoisesti aloittaa TOKO. Olisiko tälläsestä harrastuksesta apua, vaikka siellä kävisi kotiharjoittelujen lisäksi vain kerran viikossa?

Huomasin juuri tehneeni väärin tässä huutelussa. Huomaan olevani melko taipuvainen huutelemaan Adalle, että "tänne päin", kun näyttää että se lähtee väärään suuntaan.  Tietysti siinäkin kutsuni teho laskee, eikä se varmaankaan rekisteröi niin helposti tänne -kutsua ns. 'tositilanteessa'?
Miten saisin koiran kunnioituksen asiassa, eli niin että Ada takuulla tajuaa että minua totellaan joka kerta?
Pelkään, että Ada on tottunut huuteluuni, eikä enää kiinnitä itse huomiota missä menen. Ajatteleeko se, että "kyllä emäntä huutaa kun olen liian kaukana, ei minun itse tarvitse sitä vahtia"?

Toisaalta en kyllä ymmärrä, että miten luoksetulo olisi tylsempää kuin ennen. Palkitsen sen joka kerta hyvin kunnon herkuilla ja kehun hyvin. Olen kyllä huomannut, että Ada lähinnä juoksee vain ohi nappaamaan herkun, eli ei jää luokseni hetkeksikään. Lähinnä vain viilettää vain ohi ja nappaa herkun mikäli vauhdista pystyy ja kykenee! 

Toivon tosiaan, että tämä on ohimenevää. Tähän asti Ada on päässyt jokapäiväisen lenkkinsä kulkemaan vapaana metsässä, mutten tiedä voiko sitä jatkaa, jollei se ole täysin hallinnassani. 

Vieläkö löytyisi vinkkejä?

[Tarja Työläjärvi]

Kun alatte rakentaa luoksetuloa "uudelleen" varmaksi, niin itselleni tuli ainakin mieleen, että kannattaisiko lisäksi vielä käskysana vaihtaa? Jos esim. noilla Terhin ohjeilla alkaisi harjoittelemaan luoksetuloa aluksi aina palkaten, ja kutsuen vain silloin, kun koira varmasti tulee, niin lisäksi voisi olla hyödyllistä muuttaa sana ja liittää uusi vihjesana tähän 100 % varmaan luoksetuloon. Jos siis ennen sana on ollut vaikkapa "tänne" niin voi keksiä jonkun muun ("luokse", "tule" tai ihan mitä hyvänsä) sanan käytettäväksi ns. uudesta, varmasta luoksetulosta. Mutta tämähän on vain pikkujuttu, joka tukee kokonaisuutta.

Lisäksi itse ainakin haluaisin koirani osaavan lenkillä muitakin hyödyllisiä komentoja ja rauhassa osaamisen kautta pikkuhiljaa rakentaen opettaisin esimerkiksi pysähtymään käskystä koiran ollessa edellä, takana tai vierellä. Varmaan joku (toko)kurssikin voisi olla hyödyllinen erilaisten asioiden opettamiseen ja häiriöisissä tilanteissa harjoittelemisen kannalta.

[Maarit Saren]

Tervehdys, ajattelin vielä laittaa joitakin ajatuksia asiasta.
Eli meilläkin tuo tänne kutsu alkoi jossain vaiheessa menettää merkitystään. Siihen otettiin avuksi pilli ja se on vain sitä varten kun koiran on aivan ehdottomasti tultava luokse, eli sitä ei tuhlailla. Eli ota pilli käyttöösi, treenaa sitä aluksi samoin kuin tänne kutsua, mutta muista olla TÄYSIN varma että koira myös tulee luokse. Nykyisin meillä totellaan jopa siinä määrin tuota pillin ääntä että jopa sorsien perästä tullaan pois. Ja muista, kun vihellät pilliin palkan pitää olla sitä kaikkein parasta, tosi tilanne voi olla ainut jossa palkkaa ei välttämättä tule.

Sitten vielä, meillä oli myös jossain vaiheessa sellaista käytöstä että saatoin pyytää koiraa luokse, se ei tullut heti mutta kun tuli palkkasin kuitenkin, että siinä menin kyllä niin pahasti metsään kuin vain voi olla. Nykyisin namin saa vain kun tottelee käskyä heti. Ja kaikki muut namin antamiset on lenkeillä lopetettu eli ohi juostessa namia ei saa, vain silloin kun pyydän koiraa luokse ja kyllä on koiran käytös muuttunut, nyt on korvat auki.

Sitten vielä tuohon että et tiedä missä koira menee. Meillä on todettu tehokkaaksi keinoksi se että ihminen katoaa. Eli jos koira lähtee jonnekin, mielestäni väärään suuntaan ja liian kauaksi niin itse lähden jonnekin päin ja menen hyvään piiloon. Sieltä piilosta sitten katselen kun koira on puulla päähän lyöty että mihin se mamma katosi ja harvemmin sillä lenkillä enää lähdetään näköpiiristä pois, tätä kun tekee niin varmasti koira pitää sinusta huolta. Välillä saattaa tuntua että ei se tule sieltä koskaa mutta kyllä se tulee, odottavan aika vain on pitkä, muista jaksaa odottaa.

[Hanna Salovuori]

Meillä on käytössä eri käskyt ehdottomalle, tokomaiselle luoksetulolle ("tänne") ja lievemmälle, oikeampaan suuntaan tulolle ("täällä päin"). En käytä tuota tiukempaa käskyä koskaan turhaan, sillä sitä on toteltava heti ja tarkasti (plus loppuasento...). Tuo "täällä päin" tarkoittaa lähinnä samaa kuin "olet liian kaukana, tule lähemmäs", mutta koiran ei tarvitse tulla luokse asti. Noiden väliltä on käytössä myös vihellys, joka toimii yllättävän nopeasti. Toimii meillä mainiosti.

Tuo piiloon meneminen on hyvä keino, jos on itse koiralleen arvokkaampi kuin se vieras ihminen tm., jonka luo koira on livistänyt. Toinen vastaava keino on lähteä kävelemään pois päin koirasta ja kutsua samalla. HUOM! Kutsun suunta on myös poispäin, eli älä käännä päätä koiraa kohti. Koira kuulee äänestäsi, että aiot lähteä, ja jätät sen jos se ei tule.

Noista toko-kursseista... Kaikki koulutus ja osaaminen tehdään lopulta kotona. Nuo kurssit antavat vinkkejä ja neuvoja, mutta varsinainen työ tehdään muualla. Eli tuo kerta viikossa ohjatusti treenaaminen riittää mainiosti! Toisaalta pelkkä kurssilla käyminen ei takaa osaamista, jos kotona ei tehdä mitään...

[Päivi Solmula]

Sitten vielä tuohon että et tiedä missä koira menee. Meillä on todettu tehokkaaksi keinoksi se että ihminen katoaa. Eli jos koira lähtee jonnekin, mielestäni väärään suuntaan ja liian kauaksi niin itse lähden jonnekin päin ja menen hyvään piiloon. Sieltä piilosta sitten katselen kun koira on puulla päähän lyöty että mihin se mamma katosi ja harvemmin sillä lenkillä enää lähdetään näköpiiristä pois, tätä kun tekee niin varmasti koira pitää sinusta huolta. Välillä saattaa tuntua että ei se tule sieltä koskaa mutta kyllä se tulee, odottavan aika vain on pitkä, muista jaksaa odottaa.

Suosittelen myös minäkin tätä keinoa, joka ainakin meillä on todettu kaikista parhaaksi opettaa lähellä pysymistä. Ja välillä kuljetaan sitten liinassa. Itse käytän käskyä "tänne", vain tokoharjoituksissa. "Täällä" tarkoittaa, että pitää/kannattaa tulla luo ja minulla on jotain kivempaa, kuin siellä mihin nenä/silmät vetää. "Tänne päin" ohjaa, että on liian kaukana minusta. Ja palkka tosiaan aina vain heti tapahtuvasta tottelemisesta. Jos tulee luo vasta hetken päästä, vapautan ja hetken päästä kutsun uudelleen ja annan palkkaa ja kehun.

Tsemppiä! Kyllä se murkku oppii, kun ovat muutkin oppineet. Näihin luoksetulo/lähempänäolo harjoituksiin joutuu aina välillä palaamaan uudelleen...

~Päivi ja Tara-vintiö ~

[Pirkko Riekki]

Toisaalta en kyllä ymmärrä, että miten luoksetulo olisi tylsempää kuin ennen. Palkitsen sen joka kerta hyvin kunnon herkuilla ja kehun hyvin. Olen kyllä huomannut, että Ada lähinnä juoksee vain ohi nappaamaan herkun, eli ei jää luokseni hetkeksikään. Lähinnä vain viilettää vain ohi ja nappaa herkun mikäli vauhdista pystyy ja kykenee! 

Tykkääkö koirasi esim. keppien / pallon noutamisesta ja sinulle tuomisesta? Jos tykkää, niin kokeilepa, että kun pyydät koiran luoksesi, niin sanot sille, että heitetäänkö keppiä / palloa eli oikeastaan koiralle luoksetulo saa aikaan yhteisen leikin. Jonkin aikaa teet tätä ja sitten taas lopetat ja koira sa jatkaa touhujaa. Tätäkin kannattaa ehdottomasti käyttää silloin tällöin, ei joka luoksetulossa:-)Voisi auttaa siihen, että jää luoksesi hieman pidemmäksi aikaa kuin namin nappaamisen ajaksi. Ja kun metsässä heittelee keppiä, niin siinä tulee samalla nenätyötä, koska jos keppi menee risukkoon / varvikkoon, niin välillä koira joutuu oikein haistelemaan, että missä on juuri se oikea heitetty keppi.

[Suvi Enala]

Kiitos taas neuvoista!

Tuo piiloutuminen ja poispäin käveleminen kuulostavat toimivilta neuvoilta. Mutta jos metsässä Ada sattuu marjastajiin törmäämään, ei siinä ensimmäisenä tule mieleen lähteä pakoon, kun koira on viattomien marjastajien kimpussa! Mitähän hekin sitten mahtavat ajatella, kun omistaja pakenee paikalta? 

Viimeksi marjastajien kanssa sattuneen välikohtauksen aikana koitin kepillä houkutella Adaa luokseni, mutta se ei näyttänyt koko keppiä edes huomaavan: marjastajat taisivat olla sen mielestä huimasti mielenkiintoisempaa seurattavaa...
Muuten Ada kyllä tykkää noutaa keppiä, tosin ulkona se jättää liiankin usein kepin tuomatta takaisin, kepin perään kyllä ampaisee täyttä vauhtia! :-D

Karkuilua haittaa myös Adan riistavietti. En tiedä kuinka yleistä riistavietti lagotoilla on, mutta Ada ampaisee päätäpahkaa ja eteensä katsomatta jokaisen linnun, oravan ja jäniksen perään. Tällöin myös korvat menevät yllättäen lukkoon ja hulluna ympäriinsä juoksevaa koiraa saa kyllä odottaa luoke aivan turhaan. Kerran se väsyi lintujen perässä juoksemiseen niin paljon kesäkuumalla, että minun piti kantaa se metsästä kotiin saakka. 

Voisiko tämmönen karkuilu ja tottelemattomuus johtua esimerkiksi tuloillaan olevasta juoksusta?
Adalla ei ole vielä ollut ensimmäistä juoksuaan, vaikka pian vuoden täyttääkin. Onko mahdollista, että juoksu olisi osasyynä tähän temppuiluun?

Nolottaa ihan, kuinka monta virhettä olenkaan Adan kanssa tehnyt.. Ensinnäkin olen palkannut, vaikkei se ole heti kutsusta tullutkaan.
Onko luoksekutsu-sanan vaihto elintärkeää, helpottaako se huomattavasti opetusta? Mietin, että jos vaihdan tänne -sanan vaikka sanaan "tule", kuinka opetan sen niin, että Ada tietää tasan tarkkaan että kutsusta "tule!" on tultava välittömästi ja joka kerta?
Jos se ei tule luokse, onko sopiva 'rangaistus' lähteä vaikka pakoon tai mennä piiloon? Tajuaisiko koira siitä, että se jää yksin, jos ei tule heti?

Hihnalenkkeihin en haluaisi kovasti vaihtaa, sillä hihnatottelevaisuus on hakusessa myös. 
Hihnalenkit ovat äärimmäisen väsyttäviä, kun vetämisen vuoksi ei eteenpäin pääse kunnolla kun yrittää opettaa vierellä kulkemista. Lisäksi ihan käy koiraparkaa sääliksi kun se vetää niin ettei kunnolla saa henkeä! 
Olisiko mitään neuvoa tähänkin? Olen käyttänyt koiran vetäessä suunnanvaihtoa sekä pysähtymistä. Olen pysähdyksissä kunnes koira löysää hihnaa.
Ei toimi, Ada ei katso edes päin. Lisäksi se juoksee hihnassa siksakkia tien toiselta puolelta toiselle, joka ei ole kovin turvallista sille eikä pyöräilijöillekään..
Vaikka Ada aivan mahdottoman ihana koira onkin, jotkut asiat ovat pahasti vielä hakusessa... 

[Tuulikki Kostylev]

Hei vielä,
Suvi, hihnassa kulkemisesta; pysähdyt kun koiran hihna kiristyy tai uhkaa kiristyä, hyvä juttu. LIsäksi "reseptiin" kuuluu parin sekunnin kuluttua äänimerkki -maiskauta tai napsauta kielelläsi tai huulillasi. Kun koira alkaa kääntyä sua kohti, kehu oikein iloisella äänellä. Sitten nopsasti kävele muutama askel toiseen suuntaan, jolloin koira seuraa perässäsi. Ja palkitse ihanalla herkkunamilla koiraa, kun se tulee mukaasi. Pian koira höristää korviaan sun äänimerkillesi ja saat koiran paremmin kuuntelemaan ja kiinnostumaan itsestäsi.
Ei tää tosiaan mikään oikotie onneen ole, mutta voi auttaa, kun joka päivä vaikka muutaman minuutin jaksat harjoitella Adan kanssa. Älä yritä tätä silloin, kun menette koiran lempipaikkojen ohi, silloin se on liian kiihtynyt Onko sinulla Kiskomatta paras -kirjaa? Jos ei ole voin lainata omaani, ei ole painava ja voin vaikka postittaa sen. 
Riistavietistä sanoisin, että melkein kaikki koirat tykkäävät huvitella hätyyttäen liikkuvia ja karkuun pyrähtäviä elikoita, se on niille tosi luontaista. Ada on nuori koira ja menee ihan ylikierroksilla, toki voi se olla riistaviettinen. Jospa harjoittelisit kotona kaikenlaisia temppuja Adan kanssa, ja mene kerran viikossa vaikka tokokurssille saamaan hyviä vinkkejä ja ohjeita ja harjoittele joka päivä vaikka 5 minuuttia kotona. Ja metsässä jos teet iloisella mielellä ja itseesi luottaen (ja myös koiraan luottaen) niitä tehtäviä ja hyvin palkkaat. Voi olla, että se pysyykin paremmin sun hanskassasi. Jos Ada menee aivan zombiksi riistasta, laita se remmiin rauhoittumaan.

Silloin kun on ongelmia, niin on vain yksi tie eli ylöspäin! Älä turhaan ole yhtään nolona, että jotain olet tehnyt väärin, kyllä sitä sattuu kaikille ja varsinkin ekan koiran kanssa. Ne kun oppii aivan liian nopeasti sitä mitä niiden alkuunkaan ei pitänyt oppia
Hyvää kesänjatkoa ja iloista mieltä toivottaen,
Tuulikki

[Hanna Salovuori]

Ei kannata masentua, kaikille sattuu alussa virheitä. Ja kun otat toisen koiran, teet myös sen kanssa virheitä, koska kaikki koirat ovat erilaisia ja niiden kanssa yleensä eivät toimi samat jutut...  Eikö ole lohduttavaa?

Miten marjastajat suhtautuvat Adaan (voitko esim. pyytää marjastajia olemaan huomioimatta koiraa mitenkään? Huomiohan toimii nyt Adalle palkkana karkailusta...)? Ymmärrän kyllä, että haluat koiran pois marjastajien luota, mutta siihenkin paras keino on lopulta tuo, että jatkat matkaasi omaan suuntaasi ja "oletat" koiran tulevan perässä. Tässä toki auttaa, jos Ada tietää, että sinulla on jotain tosi kivaa mukanasi, joko leluja tai ruokaa. Tai vaihtoehtoisesti aloitat omat "bileet", eli pidät itseksesi hauskaa ja "syöt" nameja/leikit leluilla (tämä kysyy jonkin verran rohkeutta, koska marjastajat ym. saattavat pitää sinua hulluna...) Aluksi ei välttämättä edes haittaa, ettei Ada palauta leluja, kunhan saat aluksi sen huomion vain pois muista ihmisistä. Tiedät varmasti itse parhaiten, mikä on Adasta se ykkösjuttu: käytä sitä! Eli luoksetulosta täytyy tehdä kannattavanpaa kuin juoksentelusta (mikä ei ole helppoa, jos ohikulkijat palkkaavat koiraa huomioimalla, tai pelkkä juokseminen on ihanaa...).

Mielestäni tuolla kutsu-sanalla ei ole merkitystä. Joissain tapauksissa voi olla helpompaa vaihtaa sana, mutta ei se ole välttämätöntä. Juoksun tulo ja yleisemmin murrosikä on nyt luultavasti se taustasyy. Olet vain kärsivällinen, niin kyllä se siitä (usko pois, been there...  )

Onko teidän mahdollista treenailla luoksetuloja aitojen sisällä? Silloin voisitte
opetella varmaa luoksetuloa ilman pelkoa autoista tai ohikulkijoista.

Mistä päin te muuten olette? Saisitko esim. tätä kautta "marjastajia" auttamaan treeneissä, eli josko joku tuttu (jota Ada ei tunne) voisi auttaa?

[Julia Åivo]

Lilo-terrierin kanssa meillä on ollut myös luoksetulo-ongelmia. Masentavaa, Luca on tuossa suhteessa ollut aina superhelppo tapaus, ja ajattelin että tottakai saan seuraavankin koiran koulutettua samanlaiseksi.. Väärin Lilo kyllä pysyy suht lähellä irti ollessaan, mutta jos vastaan tulee koiria on suuri riski että siellä se on sitten räksöttämässä..

Itse olen huomannut parhaaksi tavaksi ennakoinnin. Eli pyrin itse huomaamaan vastaantulevat koirat ja ihmiset ennen Liloa, ja kutsun sen sitten luokse ja plakkaan kunnolla. Jos koira jo viilettää kohti kiinnostavaa kohdetta, harvoin kutsu auttaa enää siinä vaiheessa.

Kannattaa ehkä vaihtaa nami leluun. Nakinpala ei välttämättä voita vastaantulevaa koiraa, mutta kunnon pallo- tai vetoleikki omistajan kanssa voi ollakin kannattava vaihtokauppa. Ongelmana lagoton kanssa voi olla vähäinen tasitelutahto ja saalisvietti, jolloin koira on vaikea saada innostumaan lelusta. Kaikki eivät tykkää repimisleikeistä, vaan vinkupallon heittely toimii paremmin. Namilelua kannattaa ehkä myös kokeilla, eli pehmeää vaikka teddypintaista taskua, jonka sisällä on voimakkaalta tuoksuvaa namia. Näin koiran voi saada kiinnostumaan leluista ilman namiakin.

[Suvi Enala]

Moikka ja kiitos taas neuvoista!

Tänään kun lähdin metsään lenkille, metsässä olikin sitten joku suunnistuskisa käynnissä. Joka paikka täynnä suunnistajia ja Ada yli-innoissaan räkyttämässä, en saanut sitä kiinni millään vaikka yritin huokutella kepillä ja huudella luokse ja juosta toiseen suuntaan itse. Noloahan se on, kun selvästi huomasin myös yhden pikkupojan Adaa pelkäävän, huusin jo kaukaa kuitenkin Adan olevan pentu ja ettei se tee muuta kuin haukkuu.
Lopulta Ada hieman rauhoittui, ja paras (vähiten huonosti toimiva...) konsti tänään oli se, kun kävelin itse poispäin ja huusin luokse kasvot poispäin Adasta, niinkuin joku täällä vinkkasi. Ilmeisesti Ada huomasi että lähden, kun jossain vaiheessa hylkäsi suunnistaja-paran ja tuli luokseni.

Meillä ei ole mahdollisuutta harjoitella aitojen sisällä. Tosin voisin pyytää jotakuta tuttua (ehkä kaveria tai muuta, jota Ada ei tunne) metsään auttamaan harjoittelussa.

Kiitos hihnakävelyvinkistä! Tuota täytyykin kokeilla! Minulla ei ole tuota kirjaa, mutta voin ottaa sinuun yhteyttä jos tarvitsen sitä lainaksi. Kokeilen ainakin ensin tuolla neuvomallasi tavalla. 
Mutta pieni hetki päivässä ei taida riittää, tätähän pitäisi harjoitella aina Adan ollessa hihnassa? Ainoa huono puoli tässä on, että lenkit pitenevät kun pelkkään hihnamatkaan kuluu kolme kertaa enemmän aikaa hihnaharjoittelun vuoksi. Mutta tietysti se on sen arvoista sitten lopulta. 

Tuo oli hyvä huomio, että Adahan saa palkan marjastajilta jotka alkavat leperrellä sille huomattuaan Adan olevan vaaraton! Huudankin seuraavaksi, etteivät kiinnitä siihen huomiota.

Harvoin käy niin, että minä huomaan muut metsässä liikkujat ennen Adaa. Yleensä paikannan ne vasta kun kuulen Adan ulvovan ja haukkuvan. Tosin joskus onnistaa, ja saan Adan kiinni ennen kuin se marjastajat/suunnistajat huomaa.