Retun "ottosisko" Mindi on ollut meillä nyt viikon. Se on varsin eloisa ja äänekäs tyttölagotto, varsinainen kiljukaula. Se leikkii Retun kanssa tietysti mielellään ja loputtomiin, jos vain annan. Se vinkuu, kiljuu ja vikisee ja hyökkäilee Retun päälle, ja taas vinkuu, kiljuu ja vikisee, kun Retu pyörittelee sitä lattialla ja puree sitä. Kauhealla ärinällä Mindi vain käy Retun kimppuun uudestaan ja uudestaan. Sen leikistä tulee mieleeni Tasmanian Devil!
Kysymys: olenko ylisuojeleva, kun tuon tuostakin vihellän pelin poikki? Olen ruvennut sallimaan niille varttitunnin leikkituokion aamu- ja iltapäivisin. Joskus pikkujytällyksen siinä välissä. Kun meno riehaantuu päättömäksi, komennan "loppu!". Jos se ei auta, molemmat menevät jäähylle omiin "mökkeihinsä" (kuljetushäkit keittiössä) tai laitan ne eri huoneisiin. Ajoitamme niiden ulkoiluttamiset myös niin, että rauhallista erillään olemista tulisi mahdollisimman paljon.
Toinen kysymys: Voinko luottaa siihen, että Retun kaltainen ADHD-tapaus (ei oikeasti, kait!) ymmärtää kohtuuden pennun röykkyyttämisessä? Mindi on oikea pippurisäkki. Voisiko ajatella, että Retu "näkee" sen ja siksi antaa sille usein isänkädestä?
Ihmettelee nyt kahden lagottolapsen emäntä Marke
Lagotto romagnoloista yleisesti
