Gewitter E-pentueessani (s.2003) karvattomuudesta kärsi(i) kolme koiraa, narttu (nyttemmin tapaturmaisesti kuollut) ja kaksi urosta. Oireet alkoivat noin puolentoista, kahden ja puolen vuoden iässä.
Kaikille on tehty kilpirauhastesti, joka on ollut puhdas. Narttu sai diagnoosiksi "alopeciaa muistuttava häiriö karvankasvusyklissä" ja urokset "karvatypen dysplasian", kaikilla kuitenkin aivan samanlaiset oireet. Erilaisia hoitoja kaikille on koetettu, mutta ainakin nartun kohdalla ell oli sitä mieltä, että haitta on hormonaalinen ja täysin kosmeettinen, suotta siitä on kamalasti murhetta ottaa, eikä siihen todennäköisesti mikään auta. Koiraa se ei haitannut. Se elikin täysin onnellisena selkä ja kyljet paljaina, edes pakkanen ei haitannut, takin puin ihan omaksi mielenrauhaksi alle -10 asteessa. Narttu oli myös leikattu, mikä näytti ainakin pysäyttäneen kaljuuntumisen.
Toinen uroksista kastroitiin pari vuotta sitten ja nyt sille on kasvanut pehmeäää, suorahkoa, kaunista karvaa, joka peittää lähes kaikki ennen karvattomat alueet

! Tämä tukee oletusta hormonaalisesta poikkeamasta.
Toista urosta ei ole leikattu, sen karvaton alue on kasvanut ja sillä oli lieviä iho-ongelmia, pieniä haavaumia, viime talvena. Omistajat ovat hoitaneet ihoa mm. rasvaamalla. Kastroimista harkitaan

.
Kaljuuntuminen, ainakin alttius sairastua siihen, siis tuntuu olevan perinnöllistä, vaikkakin myös hormonaalista. Olen ymmärtänyt, että emän ongelmat hormonitasapainossa voivat myös vaikuttaa pikkupentujen hormonitoimintaan ja se kyllä sopisi myös tähän meidän tapaukseen...
Pentueen isoisä on Lagotto-lehden artikkelissakin mainittu Zartuber, joten tämä osaltaan vahvistaa artikkelin epäilyjä ko. koiran osallisuudesta kaljuutumisen esiintymiseen Suomalaisissa lagotoissa. (Kiitos muuten artikkelin Poodle-ruokavinkistä, poikien pitää kokeilla!)
G-pentueessa (s. 2007, sama emä ja isoisä)on kaksi urosta, joilla toisella on on kuiva, helposti irtoava ja katkeava karva ja molemmilla heikko karvan kasvu päässä ja jaloissa.
Siihen, esiintyykö kilpirauhasen vajaatoimintaa lagotoilla ja kuinka paljon, uskaltaisin väittää, että esiintyy ja varmasti enemmän kuin koskaan saamme tietää. Kuten monella muullakin rodulla. Se on hankala tauti jalostusta ajatellen (kts. mm. Terhin kirjoitus aiemmin), mutta hoito on onneksi yksinkertaista. Ihmisillähän kilpirauhasen vajaatoiminta on käsittääkseni erittäin yleistä.
Omissa kasvateissani on yksi todettu tapaus F-pentueessa.
Öitä!